lokakuuta 23, 2017

Fagervikin ainutlaatuinen ruukkimiljöö on vierailun arvoinen


Koko menneen kesän suunnittelin päiväretkeä Fagervikin pieneen ja ainutlaatuiseen kylään Inkoossa. Mietin mielessäni erilaisia kuvauspaikkoja Fagervikin kyläraitilla keskikesän auringon paistaessa pilvettömältä siniseltä taivaalta. Haaveilin käveleväni verkkaisesti tässä yhdessä Suomen kansallismaisemassa kesämekon helmat heiluen leppeässä tuulenvireessä. Ja totta kai paljaat punatut varpaankynnet vilkkuen sandaaleista.

Kesäkuukaudet menivät yksitellen ohi ja tuli syksy kun minä vihdoin aurinkoisena lokakuun päivänä huristelin Espoosta Fagervikin historialliseen ruukkimiljööhön. Hellemekko flipflopeilla oli vain kaukainen muisto koska olin vetänyt ylleni kevyttoppiksen ja gore-tex lenkkikengät. Mutta kaikki oli syksyisessä Fagervissa ihan täydellisen kaunista ja kuvauksellista. Aurinko maalasi punamultaiset talot ja ruskan värittämät pensaat huikeilla väreillä. Kosket kuohuivat villeinä ja taivas oli huikean sininen. Tästä päiväretkestä tuli syksystä huolimatta ihan täydellinen ♥ 



Fagervik on Suomen viidenneksi vanhin  rautaruukki. Museoviraston määrittelyn mukaan Fagervikin alue on Suomen yhtenäisin ja edustavin esiteollisen ajan ruukkikokonaisuus. Fagervikin ruukki perustettiin Ruotsi-Suomen suurvaltakaudella ja yhdessä Hangon Skogbyn ruukin kanssa nämä kaksi ruukkialuetta antavat parhaan kuvan 1700-luvun puolen välin ja lopun ruukkitoiminnasta Suomessa. Fagervikin ruukkialueen rakennuskanta on myös poikkeuksellisen edustava. Ruukki toimi vuosina 1646-1902 eli yhteensä 256 vuoden ajan.




Fagervik sijaitsee Kvarnträsketin järvestä merenlahteen virtaavan joen koskipaikoissa. Kun saapuu ruukkialueelle kannattaa ensin käydä katsastamassa sininen ⌘-opastetaulu parkkipaikan läheisyydessä saadakseen käsityksen alueen laajuudesta. Auton voi hyvin pysäköidä tähän ruukkimuseon eteen koska alueella pitää ehdottomasti liikkua verkkaisesti jalan paikasta toiseen. Keskiaikaisperäinen Suuri Rantatie kulkee ruukinalueen kautta. Suuren Rantatien ympärillä on suuria vanhoja tammia, joiden muhkuraiset kyljet ovat nähneet ja kuulleet vuosisatojen ajan varmaan paljon mielenkiintoista Suomen historiassa.



Fagervikin ruukinalueella on paljon mielenkiintoista. Historiallisia rautateollisuuden rakennuksia, ruukinkartano, ruukin kirkko ja hautausmaa, ranskalainen puutarha, englantilaistyylinen maisemapuisto ja laaja luonnonpuisto sekä Ruukinkujan työväen asunnot. Joen alajuoksulta löytyy saha sekä myllyn tuotantorakennukset lastauspaikkoineen. Ruukinalueen laita-alueilla on myös torppia ja työväenasuntoja. Liikkuminen alueella on toki rajattua koska ollaan osittain yksityisalueella.





Fagervikin museo ja info sijaitsevat pysäköintialueen vieressä, jossa myös kesäaikaan on kahvila. Museon näyttely koostuu vanhoista kuvista ja esineistä, jotka luovat hyvän läpileikkauksen ruukin ja kartanon pitkästä historiasta sekä puutarhan ainutlaatuisista rakennuksista. Viime kesänä museo oli avoinna 10.6. - 9.8. keskiviikkoisin sekä lauantaisin klo 11-16 ja museoon oli ilmainen sisäänpääsy.

Ensi kesänä sitten myös museoon ja kahvittelemaan koska nyt Fagervik oli aloittanut jo talvikauden. Fagervikissä voi toki liikkua myös sesongin ulkopuolella muistaen kuitenkin, että koko alue: kartano, mökit, puutarhat ovat osa siellä asuvien ihmisten joka päiväistä elämää joten muista kunnioittaa tätä.




Ruukinkujan idylliset, alunperin seppien asunnoiksi punamullatut talot ovat 1700- ja 1800-luvulta. Punamultaiset talot valkoisine ikkunapuitteineen loivat kauniin idyllisen vaikutelman. Pihoilla kukki vielä kesän viimeisiä kukkasia auringonpaisteessa vaikka ilmassa olikin jo lokakuista syksyä. Kauniita leikattuja pihanurmia ja puutarhakeinukin vielä ulkona.



Täällä näytti olevan myös Fagervikin Ungdoms Föreningenin tilat ja olisikohan tässä Nuorisoseuran puhvetti/tanssilava rakennelmassa myös kesäisin vaikka tansseja ja muuta illanviettoa paikallisille asukkaille. Nyt lava oli syksyn lehtien peittämänä odottamassa seuraavaa kesää ja kärpäsiä. Tällä tanssilavalla voisi hyvin kuvitella näkevänsä haitarisoittajan tapailemassa Satumaa -tangoa kesäillassa.






Fagervikin ruukin puinen ristikirkko on vuodelta 1737. Kirkkoa ympäröi kivimuuri ja punainen kellotapuli näkyi jo kaukaa kun laskeuduin työväen asuntojen välistä tulevaa Ruukinkujaa pitkin alas. Kirkko on yksi Suomen harvoja yksityisomistuksessa olevia kirkkoja. Kellotapuli ja vaaleaksi kalkittu Hisinger-suvun barokkiklassillinen hautakappeli ovat valmistuneet 1766.

Kirkon urut ovat Suomen vanhimmat toimivat urut. Nämä pienet siniset urut rakennettiin Tukholmassa 1726 tunnetun J N Cahmanin työpajassa ja ne olivat lahja kirkolle Johan Hisingeriltä 1763. Kirkosta löytyy menneiden sukupolvien lahjoittamia koriste-esineitä ja kirkkoon on mahdollista päästä kesäaikaan myös kurkistamaan sisälle opastetulla kiertokäynnillä.

Tässä kirkossa ovat vierailleet sekä Kustaa III että Aleksanteri I ja kesäaikana pienessä kirkossa pidetään musiikkihartauksia kerran kuussa. Minä tyydyin tällä reissulla vain ihailemaan kaunista järven rannalla seisovaa kirkko ulkoapäin. Kirkon takaa näkyi myös mansardikattoinen kartanon päärakennus. Ruukin ensimmäinen kirkko on rakennettu jo 1600-luvulla puolivälissä ja näihin aikoihin ruukinpatruuna myös palkkasi itse kirkkoherran kirkkoonsa.



Tästä alkoi yksityistie, joka johti itse kartanorakennukselle. Fagervikin ruukinkartanon kunniapiha muodostuu kaksikerroksisesta mansardikattoisesta päärakennuksesta ja kahdesta yksikerroksisesta sivurakennuksesta. Kokonaisuuden on suunnittelu Turun kaupungin muurarimestari C.F.Schröder ja arkkitehtuuri perustuu Carl Wijnbladin mallikirjojen esimerkkeihin. Tähän rakennukseen minä palaisin halusta kurkistaa sisälle. Siellä on nimittäin säilynyt useita arvokkaita interiöörejä rintapaneeleineen, rokokootapetteineen ja kaakeliuuneineen. Kartano on rakennettu 1781.

Fagervikin kartanossa asuu maanviljelijä Otto von Frenckell perheineen. Fagervikin suurtilan mailla viljellään leipäviljaa, mallasohraa ja öljykasvejakin. Ehkä näinkin ruukinisännästä pienen vilahduksen yhden suuren kivisen tuotantorakennuksen pihalla tai ainakin haluan uskoa näin :)


Fagervikin rautaruukin kauniit vanhat pajat sijaitsevat lähinnä itse päärakennusta puistoon rajautuvalla alueella. Vanhimpia tuotantorakennuksia on kankivasarapaja vuodelta 1758, nippuvasarapaja vuodelta 1765, tinauspaja 1780-luvulta sekä vanha vesisaha 1890-luvulta. Kävelin kuohuvan kosken rannalle katsomaan kuinka vesi syöksyi kohden seuraavaa sulkua ja eteenpäin jokiuomassa. Näissä pajoissa on 1730-luvulta lähtien valmistettu läkkipeltiä ja tinattua peltiä kun Fagervikin ruukki sai siihen lähes yksioikeuden Ruotsi-Suomessa. Ruukki kukoisti ja ruukinisäntänä toimi tällöin Johan Hisinger.





Fagervikin kylä on jännä sekoitus kaunista luonnonkauneutta ja vehreyttä, joka nyt syksylläkin oli aistittavissa sekä vanhaa arkkitehtuuria. Järvi ja joki tuovat mukaan vesielementin sekä kylän halkova Suuri Rantatie on tunnelmallinen paksuine tammineen. Täällä on upea kartano, jolla on oma kirkko ja hautausmaakin mutta toisaalta ainutlaatuinen työväen asuntoalue punamultaisine taloineen hurmaa. Fagervikissa kohtaavat 1700-luvun miljöö, kulttuurihistoria ja nykypäivä, jotka jotenkin lomittuvat toisiinsa täysin sulavasti. Fagervik pitää kokea ja juuri siksi se on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka ♥ 


Tässä ympäristössä mieli lepää ja keho virkistyy pienen kävelyretken lomassa!
♥ ♥ ♥ 

18 kommenttia:

  1. Olipas kattava postaus, paljon hyvää infoa. Mielenkiintoinen kohde, en ollut kuullutkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Jane☺ Fagervik on monelle vieras kohde, joka kannattaa löytää ja käydä kokemassa elämyksenä.

      Poista
  2. Ihana paikka, parisen kertaa siellä kuvaus- ja ulkoilureissulla käyneenä voin kompata Sinua täysin, ja suositella paikkaa lämpimästi muillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elsa☺ Fagervikissa on jotain taianomaista eikä se ole vuodeajastakaan kiinni. Vielä kun saisin kurkistaa tuonne kartanoon joku päivä sisälle. Aurinkoa päivääsi!

      Poista
  3. Wautsi, upeita kuvia. Olipa kiva päästä hienolle virtuaalimatkalle heti aamusta <3 Mukavaa viikonjatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) näin idyllisestä kohteesta on helppo ottaa kuvia ja vierailupäivänä oli myös huikea syysvalo. Suosittelen piipahtamaan jos vain liikut joskus täällä Inkoon suunnalla.
      Mukavaa päivää sinullekin ja kanoille :)

      Poista
  4. Fagervik vaikuttaa upeissa kuvissasi idylliseltä. Vaikka kesä on jo ohi, pääsit kuitenkin tutustumaan siihen. Englantilaistyyppinen maisemapuisto ja ranskalainen puutarha kiinnostaisi. Tosi kattava postaus sinuulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja :) Kesä meni mutta syksy antoi minulle kauniin mahdollisuuden - ja varmasti myös ikimuistettavan. Itselleni rakkaasta aiheesta olisi ollut vaikea kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Kuviakin tuli räpsitty aika monta :D

      Mukavaa päivää!

      Poista
  5. Fagervikistä olen lukenut aiemminkin blogeista, mutta en koskaan näin kattavasti. Kauniita kuvia olet ottanut. Tuolla olisi mielenkiintoista joskus vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :) Fagervik on hurmannut monen blogggaajan. Toivottavasti sinäkin ehdit joskus kokemaan paikan ihan livenä. Mukavaa päivän jatkoa :)

      Poista
  6. Kerrankin pääsen sanomaan, että tuolla minäkin olen käynyt, mutta siitä on kyllä jo vuosia aikaa. Isäni tykkäsi käydä kauniissa paikoissa ja vanhat rakennukset kiinnostivat kovasti häntä. Välillä lähdin autoon mukaan ja kerran löysimme itsemme juurikin tuolta Fagervikista.
    Ihanaa tiistaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas ihana juttu Outi että sinä olet käynyt täällä rakkaan isäsi kanssa ❤ Isäsi on ollut kuin minä vanhojen talojen suhteen. Meillä olisi varmaan ollut paljon puhuttavaa isäsi kanssa taloista Fagervikissä.
      Ihanaa iltaa ystäväni❤

      Poista
  7. Kauniita ja tunnelmallisia maisemia. Syksyisenä päivänä on ollut oivallinen retkeilykeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ syksypäiväkin voi olla kaunis ja aurinko sai kaiken vielä näyttämään entistä idyllisemmältä.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Melissa☺ suosittelen piipahtamaan joskus päiväretkellä.

      Poista
  9. Upeat, aurinkoiset kuvat ihastuttavasta paikasta, josta olen kyllä kuullut ja nähnyt kuviakin, vaan en koskaan käynyt. Hauskaa sattuma, että olemme molemmat vierailleet eri ruukkikylissä nyt lokakuussa :) Yritän saada lähipäivinä jutun blogiini omasta retkestäni Kauttuan ruukinpuistoon.

    Aurinkoista päivää Marjo, tänään se paistaa täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Etanaelli ystäväni ❤ Tiedätkö, että mietin ihan samaa, että koluamme nyt näitä ruukkeja. Hauska yhteensattuma itse asiassa. Kauttua alkoi minuakin kiinnostamaan todella paljon joten blogipostaustasi odottelen.

      Ihan huikea säätila tänään :)

      Poista