lokakuuta 29, 2017

Viini- ja ruokamessuille ehtii vielä tänään


Hyvää huomenta ja hyvää normaaliin aikaan siirtymistä! Jos unohdit kääntää kelloja niin on viimeistään hyvä aika tehdä se ettei huomenna aamutuimaa tule ikäviä yllätyksiä. Tai oikeastaan kaikki elektroniset laitteet hoitavat itse oikeassa ajassa pysymisen ihan automaattisesti. Mutta ainakin itselläni rannekello ja eteisen raksuttava seinäkello ovat vielä kesäajassa autuaallisesti. Pikkuhiljaa hyvä tulee...joo joo ajastan kohta.


Jos hieman harmaalta sunnuntai päivältä puuttuu vielä se "punainen lanka" ja tekemisen puute vaivaa ei hätää sillä tänään ehtii vielä suunnistamaan Messukeskukseen herkuttelemaan ja maistelemaan viinejä. Itse piipahdin eilen iltapäivällä aika pikaisesti mutta hyvin "makoisa" kuva minulle jäi messutarjonnasta tänäkin vuonna. Viini ja Ruoka tapahtuma on auki tänään vielä 10 - 18. Samalla reissulla kannattaa toki myös katsastaa Kirjamessujen antia.



Näyttelyasettajia saman katon alta Messuhallista löytyy peräti 120 kappaletta! Aika huikea määrä ja ihan kaikkea tuolla ei edes ehdi ottaa haltuunsa. Ihmisiä oli eilen todella paljon ja liikkuminen hidasta. Toki paljon tuli nähtyä tuttuja ja vaihdettua poskisuudelmien lisäksi myös kuulumisia ruoan ja viinien maailmasta.


En yleensä koskaan purnaa mistään mutta eilinen savuisuus ja ruoankäry ongelma messuilla oli ikävä juttu. Toivotaan, että tänään ilmastointi toimii jo paremmin eikä inhottava  rasvainen käry seuraa hiuksissa ja vaatteissa sinua kotiin saakka. Ymmärrän toki, että ruokarekat aiheuttivat sen ja mielelläni söin niissä valmistettuja herkullisia ruoka-annoksia. Roska-astioiden vähäisyys aiheutti sen, että ihmiset jättivät lautasiaan ajelehtimaan tasoille ja pöydille. Jatkossa runsaasti jätesäiliöitä niin tältäkin ongelmalta vältytään.



Omia tärppejäni messuille ovat seuraavat herkut:

Fish&chips on rapea ja juuri oikean suolainen pieni hiukopala.
Nappaa mukaan ranskalainen patonki - vegeversio on hyvä!
Italialaista jäätelöä ei vain voi vastustaa - nauti hartaudella.
Pelkästään parmesan juustokiekossa "valmistettu" pasta-annos 
näyttää jo hyvältä ja on sitä myös.
Unohda tässä kohtaa kalorien laskeminen :)






Nauti oliiveista ja osta mukaan savustettuja valkosipuleita.
Italialaiset makkarat vievät kielen mennessään.
Ja entäs ne juustot sitten....omnomnom...
Italialaiset suklaat ja nougat tangot kerätään itse tiskiltä rasioihin.
Muista varata käteistä - monissa kojuissa käy vain käteinen!



Tarjolla paljon erilaisia viinejä ja kuohuvia. Koska olen itse vielä lääkekuurilla kuulo-ongelmani takia en valitettavasti nauttinut viinejä tällä messureissulla. Hyvää sunnuntaita ja messuilua!


8 kommenttia:

  1. Saimme melkoisen monta tuntia kulumaan mukavasti messuilla ruoan ja viinin parissa, lopuksi kävimme vielä kirjamessuilla kuulemassa Esko Valtaojan mietteitä tulevaisuudesta ja moikkaamassa ruokaihmisten lisäksi kirja-alan tuttujakin. Olipa kiva päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että näillä messuilla olisi helposti saanut kulumaan vaikka koko päivän :) Itse jouduin lääkekuurin takia jättämään viinit maistelematta mutta silti aika meni siivillä. Oikeastaan vähän harmitta, että tein vain pikkupysähdyksen Kirjamessujen puolelle. Tuo Valtaojan puheenvuoro oli varmasti hyvä. Harmi kun me emme treffanneet!

      Poista
  2. Messukattaus oli mukavan monipuolinen, vaikkakin itse haluaisin ruokatarjontaan jotain muutakin kuin torimarkkinoiden ja yösnägärien tarjontaa. Ruokainspiraatio jäi ainakin itselleni vähän laihanlaiseksi. Onneksi löytyi monta hyvää uutta viiniä kokeiltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kulinaari blogille messulipusta - kiva, että onni suosi minua arvonnassa!
      Ihan totta kyllä kirjoitat eli vielä jotain "hohdokkaampaa" voisi olla ensi vuonna.
      Itse sain ehkä eniten irti tapaamisista ihmisten kanssa ja silmäni söivät vähän kaikkea.
      Viinit piti siis skipata tänä vuonna ja parissa paikassa tämä kyllä aavistuksen harmitti.
      Ensi vuonna sitten uudet tuulet ehkä ja parempi ilmastoinkikin!
      Harmi kun ei treffattu mekään messuille :)

      Poista
  3. Tänä vuonna jäi messut käymättä. Ensi vuonna voisin äitini kanssa tuonne mennä. Onneksi saadaan jotain pientä maistella myös Elma messuilla.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
  4. Sinulla oli ihana Karkkila viikonloppu ystävän kanssa ja aina ei vain kaikkialle voi ehtiä. Hyvä idea ottaa tänne äiti mukaan. Olen muuten ihan kokonaan unohtanut Elman :)
    Kiva iltaa Outi :)

    VastaaPoista
  5. Käytiin messuilla lauantaina melko aamusta mutta savua siellä oli silloinkin. Ikävää tuollainen rasvankäry. Ostimme todella paljon hyvää vaikka ei pitänyt. Italialaiset ja belgialaiset suklaat veivät kielen. Ja italialaiset makkarat. Kiva messupäivä ja tapahtuma!
    Mia T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia kommentistasi :) Tuo käry oli kyllä ikävä juttu ja toivotaan ettei ensi vuonna häiritse. Kuolasin itse niitä italialaisia suklaita ja nougat tankoja. Vähän vaikea niitä oli vastustaa. Mukavaa viikkoa sinulle :)

      Poista