joulukuuta 30, 2017

Marjon matkassa 2017 vuosikooste

On tullut aika tehdä pieni yhteenveto Marjon matkassa -blogin osalta vuoden 2017 osalta. Kuluvan vuoden aikana on postauksia julkaistu 186 ja kun huomenna tulee vielä yksi on kokonaissaldo 187. Tähän mennessä kulunut vuosi on ollut tuotteliain postausvuosi. Vain vuonna 2015 päästiin lähes yhtä isoon lukuun 182. Mielenkiinnolla jään odottamaan mikä tulee olemaan ensi vuoden saldo...

Vuoden 2017 luetuin postaus on ollut Haminan Ympyräkaupungissa seikkailemassa

Todella paljon lukijoita on ollut myös seuraavilla postauksilla: 


Tein aiemmilta vuosilta tutun kaavan mukaan muutaman kuvan avulla koosteen mitä kunkin kuukauden aikana on tapahtunut. Vaikea nostaa monista mielenkiintoisista jutuista TOP3 juttuja/kuvia esille mutta yritin kuitenkin parhaani. Enjoy of my year 2017!

Tammikuu

LUX Helsinki käynnisti perinteisesti vuoden huikeilla värivaloilla ympäri ydinkeskustaa ja samalla loppiainen päätti joulukauden kodissa. Joulukoristeet säilytykseen ja kellariin. 

Didrichsenin taidemuseo tarjosi huikeaa afrikkalaista väriterapiaa Lionel Smitin maalausten välityksellä. Savannin ja sademetsän sävyt piristivät kummasti vielä pimeässä ajassa.

Hotelli Clarionin korkeuksissa käytiin ihailemassa huikeita maisemia ja designia useampia kertoja. Teki mieli jopa pulahtaa katolla olevaan ulko uima-altaaseen tähtitaivaan alle uimaan!

TallinkSiljan Megastarin kyydissä Tallinnaan ja takaisin tuli koettu ja upouuden laivan lisäksi mahtavia Matti Jämsenin makuelämyksiä sekä myös designiä löytyi sisustuksesta runsaasti.

Helmikuu

Oopperatalossa nautittiin upeasta oopperasta heti aamutuimaan ja samalla maisteltiin Dr. Oetkerin uutuuspizzoja ja pakastealtaan makeita herkkuja. Omnomnom!

Helmikuinen Hanko näytti talvisen puolen kesäkaupungista bloggaajalle. Hanko toimii kyllä aivan kaikkina vuodenaikoina loistavasti. 

Arjen helmiä blogin ihana Krisse esitti kutsun tulla blineille Kyminhuvilaan Kouvolassa ja samalla otettiin haltuun myös Kuusankosken Taideruukki

Maaliskuu

Metsäkylän aasit ja alpakat saivat hurjasti rapsutuksia kun vierailtiin navetan pihapiirissä. Ja ne pannukakku kaffet hillon ja kermavaahdon kanssa veivät kielen!

YK:n onnellisuuden päivän kunniaksi blogissa pohdittiin asioita, jotka tekevät elämästä onnellisen.

Näsi kivellä piipahdettiin ihmettelemässä ja toisellakin puolen Porvoonjokea. Kevättä oli melkein  jo ilmassa ja aurinkoakin nähtiin. 

Huhtikuu

Turun Aboa Vetus & Ars Nova bloggaajapäivässä koettiin mielenkiintoiset Minuuttitaidetreffit. Ja totta kai paljon vilkasta keskustelua bloggaaja kollegoiden kanssa taiteesta. 

Työmatkalla Amsterdamissa ehdittiin käydä myös ihailemassa Chanel Boutiquen lasista julkisivua. 

Pääsiäinen tarjosi herkkuruokia ja ensimmäiset sinivuokot  myös löydettiin lähimetsästä.

Toukokuu

Idästä tuulee -näyttely tarjosi Hämeenlinnan Skogster museossa aikamatkan menneeseen. Nukkumatti, DDR-autoja, muotia Pietarista, samovaareja ja Myyränkin. 

TRE Helsinki tarjosi mielenkiintoisia tapahtumia vuoden mittaan ja huhtikuun Sisustusaamiaisella oli paljon kiinnostavia ja uusia/suomalaisia muotoilun ja designin helmiä.

Someron Nostalgiaviikolla kellohelmat heiluvat, rokki soi ja kromi kiilsi jenkkiautoissa. Badding kioskillakin piipahdettiin munkki kaffella. Myös Härkälän kartanossa vierailtiin.

Kesäkuu

Rakkaiden bloggaaja kollegoiden kanssa tehtiin päiväreissu Tampereelle: Vapriikkia, sisustusliikkeitä, ravintola Tampellan herkkuja ja vaikka mitä muuta kivaa. Kiitos Marina

Mäntän Kuvataideviikot avautuivat kesän 2017 osalta ja vietimme Lumon kanssa pitkän viikonlopun Mäntän hulinoissa. Mukaan mahtui sveitsiläistyyppinen Vuorenmaja, Alexlifestyle putiikki sekä Göstan ja Gustafin museotkin unohtamatta Mäntylinnan huoneistomajoitusta

Juhannuksena kunniaksi katettiin pöytä koreaksi kesäherkuilla ja katseltiin kokkoa tutulla paikalla lähijärven rannalla haitarin soidessa. Kerättiin luonnonkukkia maljakkoon ja ehkä tyynynkin alle...

Heinäkuu

Lohjan Karstun Kettukallion elämystilalle päästiin nauttimaan pannukaffesta oikeassa kodassa ja parillaleivistä nuotiolla. Samalla reissulla piipahdettiin Kaarteen sotamuseossa ja Tytyrin kaivoksenkin uumenissa maanalla.

Koivulahden Rapukartano tarjosi rapuherkkujen lisäksi hyvin ainutlaatuisen elämyksen lähes erämaahenkisessä luonnossa vaikka oltiinkin vain Keski-Suomessa.

The Tall Ship Races Turku tarjosi Aurajoella isoja purjelaivoja - kahvelikuunareita, prikejä, nelimastoparkkeja, purjeita, merimiehiä, värikkäitä lippuja...

Elokuu

Mikkelin asuntomessut Saimaan rannalla tarjosivat huikeita näköaloja, korkeita huonetiloja, vaaleaa ja värikästä sisustusta, loft-henkisyyttä, hulppeita terasseja....

Tampereen Lielahdessa järjestettiin ensimmäistä kertaa mielenkiintoinen Vinstage -tapahtuma. Esillä jänniä tavaroita ja löytämisen riemua "toisen romu voi olla minun aarteeni" -periaatteella.

Nissbackan kartanon veistospuisto Sotungissa tarjosi kokonaisvaltaisen taide-elämyksen kuvanveistäjä Laila Pullisen tuotantoon ja elämään hänen oman poikansa opastuksen kera. Huikea kokemus!

Saariston Rengastiellä päästiin kesäloman kunniaksi jo Houtskäriin saakka. Ajettiin losseilla ja nautittiin auringosta, saaristoilmasta sekä luonnosta.

Syyskuu

Turun Kakolamäellä ehdittiin mukaan Kakolan viimeisille vankilakierroksille tutustumaan tähän Suomen pahamaisimman entisen vankilan miljööseen ja arkkitehtuuriin.

Eestiläisen Nurme luonnonkosmetiikka yrityksen tuotantolaitos vierailu oli mielenkiintoinen kokemus. Käsintehtyä kosmetiikkaa, jossa virolaisia kukkia, kasveja sekä öljykasveja.

Sanna Leinosen Elvari korupaja tarjosi mielenkiintoisen aamupäivän Vihdissä ja mahdollisuuden valmistaa "oman englanninlakukorun". Tässä yrityksessä oli niin vaaleanpunaista ja ihana fiilis!

Lokakuu

Nassulan tilan Kurpitsakaupassa piipahdettiin avoimessa sadonkorjuu viikonlopussa hakemassa kurpitsoita ja ihailemassa kuinka valtava saalis oli saatu kasvatettua.

Karkalin kaunis syksyinen luonnonpuisto ja Torholan luolakin otettiin haltuun Lumo matkailun päiväretkellä. Samalla vietettiin myös ikimuistoinen iltapäivä Päiväkummun upeassa kylpylässä.

Fagervikin historiallinen ruukkimiljöö ja kylänraitti ehdittiin vihdoin aurinkoisena syyspäivän ottaa haltuun ja napsia paljon valokuvia. Käsittämättömän kaunis paikka!

Marraskuu

Helsingin uusi uljas kaupunginteatteri kylpi marraskuun aamun auringonvalossa ja näytti todella upealta. Vielä ei ole ehditty yhtään teatterikappaletta käydä katsomassa mutta tilat on tarkistettu ja erittäin upeasti restauroiduksi havaittu.

Osallistuminen yhteisötaideteos Sydänsylin tekemiseen yli 1000 muun henkilön kanssa oli huikea kokemus. Taidesukellus itsessään auttoi löytämään omasta luovuudesta uusia puolia.

Marraskuussa lopetettiin kivennäisveden rahtaamisen kaupasta kotiin ja tyhjien pullojen palauttaminen sinne takaisin. Marjon matkassa siirryttiin SodaStream -hiilihapotuslaitteen käyttöön.

Joulukuu

Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtumassa käytiin aistimassa perinteistä joulunhenkeä ja -taikaa ihanissa vanhoissa taloissa. Marjon matkassa kirjoitti tästä tapahtumasta artikkelin Kotiblogit -lehteen itse valokuvaamiensa fotojen kera. 

Lohjan menneen ajan joulumarkkinat nostatti myös joulufiilistä ja markkinoilta teki hyviä joululahjalöytöjä pukinkonttiin. Kaikkea kaunista ja käsintehtyä idyllisessä ympäristössä.

Joulukuu on täyttynyt yhteisistä ruokailuhetkistä rakkaiden ja läheisten kanssa. Jouluni on ollut punainen kuten jo monena vuonna ja perinteistäkin kiinni pitävä. Joulu alkaa Tuomaan päivästä ja päättyy vasta Nuutin päivään. Joulu hiipii meille aina hissukseen...

Sellainen oli vuosi 2017. Nyt jäädään laskemaan tunteja siihen kun siirrymme vuoteen 2018!

17 kommenttia:

  1. Elämyksellinen blogivuosi on sinulla ollut! Paljon on Marjon matkaan vuodessa mahtunut. Ja parissa kolmessa samassa tapahtumassakin olemme olleet. Nyt Vuoden päätteeksi oli kiva kulkea vuoden referoitu matka kanssasi.
    Onnekasta uutta vuotta Marjo <3

    VastaaPoista
  2. Suuremmoista Marjo tulee matkattua sun mukana ja yleistietous kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva, että olet mukana seuraamassa retkiäni ja viihdyt seurassani.
      Oikein mukavaa vuodenvaihdetta ja uutta alkavaa vuotta 2018 sinulle!

      Poista
  3. Vai, olet ollut ahkera postaaja!

    Joskus postasin jopa päivittäin, tänä vuonna tein tietoisen päätöksen postailla 3x vko, etenkin näin talviaikaan kun ei luonnonvalo riitä kuvaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin yllättynyt, että tälle vuodelle on tullut näin monta postausta.
      No eihän tuo ole itselläkään kuin 3,6 postausta/vk. Joskus postauksia tulee päivittäin joskus harvempaa tahtia. Itselläni on varastossa kuvia aika paljon tehdyistä reissuissa. Tottahan se on ettei näin talvella ole juurikaan mahdollisuutta kuin parin tunnin ajan päivällä.

      Poista
  4. Iloista vuodenvaihdetta ja säkenöiviä hetkiä uudelle alkavalle 2018 vuodelle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa uutta vuotta 2018 myös sinulle Taru ja iloista vuodenvaihdetta ♥

      Poista
  5. Mielenkiintoisen näköinen vuosi, olkoon 2018 vielä parempi! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ❤ hyvää alkanutta uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  6. Sulla on ollut todella huikea vuosi! P.S blogin banneri on tosi kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu ❤ Banneri on itselleni tosi tärkeä.

      Poista
  7. Oletpä päässyt käymään mielenkiintoisissa paikoissa!
    Onnellista vuotta 2018 ja paljon hyviä matkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ❤ Olen sellaista "liikkuvaa sorttia" joten siksi aina mennään.
      Kiva ja onnellista uutta vuotta 2018 myös sinulle!

      Poista
  8. Sulla on ollut super mahtava vuosi takana. Itse tykästyin muuten tuohon Megastarin laivaan. Aika hieno. Muista Tallinnaan menevistä laivoista en niin välitä mutta tuo oli kiva ja lounge oli tosi hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa ❤ Onhan vuoteen mahtunut paljon kivoja juttuja. Megastarista pidän itsekin ja siitä, että kerrankin laivalla on riittävästi istuinpaikkoja ettei ihmisten tarvitse istuskella lattioilla.
      Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle!

      Poista
  9. Kauniita kuvia ja monipuolinen vuosi sinulla. Minäkin haluaisin joskus matkustaa Amsterdamiin! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ❤ suosittelen Amsterdamia lämmöllä. Niin paljon kaunista katsottavaa ja koettavaa.

      Poista