helmikuuta 06, 2018

Hemmottelupaketin arvonta - 5v blogisynttärit jatkuvat vielä


Terveisiä Mustiosta! Olin kaksi päivää työmatkalla ja kokous, johon osallistuin pidettiin historiallisen Mustion linnan alueella Raaseporissa. Upeaa arkkitehtuuria satojen vuosien takaa, herkullista ruokaa, tunnelmallinen Paanutalo majapaikkana ja aurinkoinen talvimaisema kruunasivat työmatkan. Jos seuraat minua Instagramin puolella tai Insta Story puoella saatoit nähdä jo esimakua reissusta. Tästä Mustio retkestä on tulossa ihan omaa postausta kun ehdin purkaa kuvat. Suuntaan nimittäin jo huomenna Stockholm Furniture & Light Fair -messuille päiväksi. Alunperin minun piti yöpyäkin Tukholmassa ja palata vasta torstai iltana mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos. Nyt teen siis vain päiväpyrähdyksen lahden taakse katselmaan ja ihmettelemään tuoteuutuuksia!

Ajattelin vielä järjestää yhden 5v blogisynttäri arvonnan teille rakkaat lukijani. Hyvä ystäväni tosin totesi, että viisivuotiaan blogin pitäisi järjestää yksi arvonta jokaista blogia pidettyä vuotta kohden! Katsotaan nyt jääkö tähän vain otanko vinkistä vaarin.

Tällä kerta on arvottavana hemmottelupaketti, joka sisältää kuusi tuotetta.


Hiuksille arvontaan Sens Balayage shampoo ja hoitoaine, jotka lanseerattiin I Love Me -messuilla viime syksynä lokakuussa 2017. Tuotteet on suunnitellut kampaamoalan nuori ammattilainen Amanda Lehtinen ja ne valmistaa suomalainen Transmeri Oy.

Sens Balayage Shampoo 500ml on kehitetty erityisesti Balayage -tekniikalla värjätyille hiuksille. Shampoo on kosteuttavaksi tuotteeksi huomattavan pesevä ja se poistaa tehokkaasti talin ja muun hiuspohjan lian. Shampoo tuuheuttaa jättäen hiukset napakan tuntuisiksi, mutta ei kuitenkaan kuluta väriä pois. Shampoon tuoksu on ylellinen ja kristallihiput hellivät hiuksia. Vaikuttavat ainesosat shampoossa ovat betaiini ja kasviperäiset proteiinit.

Sens Balayage Conditioner 500ml on suunniteltu käsiteltyjen hiusten latvoille, joita on värjätty useaan otteeseen ja siksi ne ovat kuivia, takkuuntuvia ja pörröisen oloisia. Hoitoaine selvittää tehokkaasti latvat tehden niistä silkin sileät kuitenkaan latistamatta niitä. Vaikuttava ainesosa herneproteiini.


Mayn virkistävä mintulta ja kookokselta tuoksua käsisaippua on valmistettu luonnon raaka-aineista. Saippua ei sisällä parabeeneja, silikoneja, dietanoliamiinia (DEA), ftalaatteja eikä antibiootteja. Tuote on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Pumppupullo 250ml.

Whitetail Body Lotion on vartalovoide, jonka taustalla ei ole perinteinen muoti- tai kauneusyritys. Merkin perustajat ovat lääkärit Margit ja Martti Peura, joten lähestyminen sekä muotiin että kauneuteen tulee hieman eri kulmasta. Peurat uskovat, että luodakseen jotain hienoa, tulee ymmärtää ihmisen hyvinvointi kokonaisvaltaisesti. Yhdistämällä terveelliset elämäntavat ja Whitetailin vartalovoiteen, saat nauttia pehmeämmästä ja sileämmästä ihosta. Pumppupullo 230ml.


Batiste Kuivashampoo Bare 200ml pelastaa "bad hairday" tunteelta. Tuoksultaan keväisen raikas ja erittäin mieto. Sopii erinomaisesti kevyiden tuoksujen ystäville. Tekee hiuksista ihanan puhtaan ja runsaan tuntuiset.

Batiste Stylist XXL Volume Spray 200ml on suihke, joka antaa hiuksille tuuheutta kun se samalla myös elvyttää niitä ja poistaa rasvaisuutta. Hiukset tuntuvat puhtailta ja raikkailta saaden lisää ryhtiä ja rakennetta. Batisten tuotteita ei ole testattu eläinkokeilla.

Arvoa tällä hemmottelupaketilla on 100€!

Kaikki tuotteet ovat saatuja pr-näytteitä.

Ja arvonnan säännöt osallistumiseen ovat seuraavat! 

Jos liityt Marjon matkassa -blogin lukijaksi Bloggerissa saat 3 arpaa. 
Jos tykkäät Marjon matkassa -blogin Facebook sivusta saat 2 arpaa. 
Seuraamalla Marjon matkassa -blogin Instagram tiliä saat 1 arvan. 
Jos liityt lukijat blogit.fi saat myös 1 arvan. 
Jätä kommenttikenttää yhteystietosi ja kuinka monella arvalla olet olet mukana. 

Joku onnekas voi lunastaa siis itselleen hemmottelupaketin! 
Osallistumisaika on 14.2. klo 18 saakka. Onnea kaikille arvontaan 

111 kommenttia:

  1. Neljällä arvalla mukaan hienon paketin arvontaan. Salli.moilanen35@gmailcom

    VastaaPoista
  2. 3 arvalla mukana tämän ihan mahtavan palkinnon arvonnassa! Onnittelut myös blogillesi ja kiitos sinulle!
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. 3 arpaa..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana :)
    tyynellasaalla@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kolmella arvalla ihanassa arvonnassa mukana ja paljon onnea 5 vuotiaalle!

    VastaaPoista
  6. Kivaa Tukholman reissua sinulle!
    Osallistun ihanaan arvontaan kuudella arvalla.

    VastaaPoista
  7. Mukana kolmella arvalla!
    tyttinurminenn (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Neljällä arvalla mukaan arvontaan. :) Onnea blogisynttäreiden johdosta. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Viidellä arvalla mukana :)
    Onnea!
    helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea blogille! :) Viidellä arvalla jos oikein laskin (blogger+insta+blogit)

    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Paljon lämpöisiä onnen toivotuksia minultakin, blogit.fi lukijana arvalla mukaan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Ihana palkinto. Neljällä mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea 5-vuotiaalle! :) Mukana ihanassa arvonnassa viidellä arvalla.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  14. Kaikissa seuraajana eli seitsemällä arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  15. 7:llä arvalla mukana. Ompas melkoinen paketti <3

    VastaaPoista
  16. Yksi arpa ja onnea! Hieno palkinto on kyllä.

    -Appa
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Mahtava paketti! Mukana 4 arvalla.

    Onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  18. Kolmella arvalla mukana! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  19. SUURENMOISET onnittelut! :)
    Osallistun kaikilla 7 arvalla. Bloggerissa ja blogit.fin kautta olen seurannut jo pitkään, ja nyt klikkasin myös fb- ja insta-seuraajaksi.
    piivoitto@gmail:com

    VastaaPoista
  20. Mukana viidellä arvalla! :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Se olis täydet 7 arpaa mulle 👍

    VastaaPoista
  22. Seitsemällä arvalla mukana:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  23. Vain yksi arpa mutta paljon onnea.

    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Liityin seuraajaksi Instagramissa sekä Blogit.fi:ssä eli kahdella arvalla mukana. Mahtava voittopaketti! katarimaria@iki.fi

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana. Ihana paketti :) ONNEA!

    Sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukaan! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  27. 4 arvalla mukana :)

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Neljällä arvalla mukana :)
    helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. mukana seitsemällä :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. 4 arvalla mukana :) Upea paketti! minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Viidellä arvalla mukana :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  32. Onnea :) 4 mukana
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Vau mikä paketti! Kaikilla seitsemällä arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  34. onnea 5-vuotiaalle! mukana yhdellä arvalla :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Viidellä arvalla mukana <3
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kolmella arvalla onnea kokeilemaan :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Ihan seitsemälläkö mukana :) Blogger, insta,FB ja blogit.fi
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. kolmella arvalla mukana:)
    saagavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kolmella arvalla mukana arvonnassa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kuudella arvalla mukana ihanan setin arvonnassa. Hyvää ystävänpäivää ja onnea 5-vuotiaalle!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Onnea Marjo ja Marjon blogi! Kahdella arvalla mukaan!

    telle.jar(a)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana jännäämässä. :)

    laura.arala@gmail.com

    VastaaPoista
  43. 3 arvalla mukana :)
    ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Neljällä arvalla mukaan (blogger ja insta) riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Onnea 5-vuotiaalle! Mukaan kolmella arvalla, seuraan bloggerissa.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  46. 6 arvalla mukaan (Blogger+Facebook+Instagram)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Neljällä arvalla mukana :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kolmella arvalla mukana! :)
    elisajosefiina@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Seitsemällä arvalla mukana ihanassa arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukaan kolmella arvalla!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  51. Yhdellä arvalla mukana. :)
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Kaikkialla seuraan :) seitsemällä saalistamassa pirestettä arkeen :)
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Kolmella arvalla mukaan Blogger-lukijana. :) Ihana tuotesetti kyllä! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista