helmikuuta 26, 2018

Millainen bloggaaja olen?


Monissa blogeissa on viime viikkoina ollut postaus otsikolla "Millainen bloggaaja olen?". Taisin ensimmäisenä nähdä sen Keyword Love Jonnan blogissa ja sen jälkeen Tuulanneli tarttui siihen monien muiden blogikollegoiden lisäksi. Mietin olisiko minunkin aika vähän valottaa minkälainen nainen täällä näppiksen ääressä naputtaa ruudun toisella puolella teille juttujaan? Ehkä blogiani pidempään seuranneet ovat jostain vähän vastaavasta "blogihaasteesta" jotain tietoja jo itselleen saaneet aiemmin. Mutta koska mukaan on liittynyt mukavasti myös uusia lukijoita on aika tehdä tämä hauskalta kuulostava postausidea nyt uudelleen. Ota mukava asento, että jaksat lukea minusta :)

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?


Keväällä 2012 osallistuin kilpailuun Facebookissa, jossa pääpalkintona oli päästä Kenkälaatikon Kenkätestaajaksi puoleksi vuodeksi. Ystäväni Sari patisti minut tähän kilpailuun mukaan ja hyvänä kimmokkeena oli myös kuusi paria kenkiä kilpailun voittajalle! Onni suosi ja minut valittiin Kenkätestaajaksi. Bloggasin Kenkälaatikon testaajan seuraavat puoli vuotta. Kun pesti päättyi starttasin 25.12.2012 oman blogini Marjon matkassa. 

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?

Viime joulukuun 25.päivänä tuli viisi vuotta täytetään ja sitä on nyt oikein urakalla juhlistettu täällä blogin puolella. Yllytyshulluna lähdin ystäväni palkinto per bloggausvuosi juttuun mukaan :D



3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe yms.

Blogini on lifestyleä ja minun elämääni koko kirjossaan. Kirjoitan sisustuksesta, vaatteista, kengistä, väreistä, muodoista, materiaaleista ja hyvästä ruuasta. Mukana on kulttuuria, taidetta, teatteria, oopperaakin ja ehdottomasti arkkitehtuuria sekä matkailua. Välillä pengotaan kirppiksiä ja "tehdään toisen romusta oma aarre". Totta kai mukana kulkee rakkaus luontoon ja eläimiin sekä omaan russeliriiviöön. Blogini on hyvän mielen blogi, josta voi saada vinkkejä.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?

Päivitän varmasti 4-5 kertaa viikossa. Joulukuussa postauksia taitaa tulla useammin - ai, miten niin jouluhullu. Pyrin olemaan säännöllinen vaikka tiettyinä päivinä en julkaise jos mitään ei ole valmiina.



5. Kummat ensin kuvat vai teksti?

Visuaalisena ihmisenä aina kuvat ensin. Minulla on päässäni kyllä jo runko tekstille mutta aina käsittelen ensin kuvat ja sen ympärille tulee sitten teksti. Teen nyt poikkeuksen tätä tehdessäni eli teen ensin tekstin ja sitten lisään vasta kuvat :)



6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?

Saan inspiraatiota ympärilläni tapahtuvista asioista ja tapahtumista. Seuraan mitä milloinkin tapahtuu kulttuurin, taiteen, teatterin, muodin jne. saralla ja valikoin sieltä itseäni kiinnostavia juttuja. Minulla on valtava tiedonnälkä jatkuvasta ja halua myös nähdä sekä kokea asioita. Monista reissuista vaikkapa kotimaassa syntyy sitten postauksia. Minua inspiroivat mm. muodot, värit, materiaalit ja kauniit asiat ylipäätänsä. "Ihanien asioiden ihailusta ilman, että niitä on aina välttämätöntä omistaa." olen kiteyttänyt blogini esittelytekstiin. Kaikkea mitä katselen en osta siis itselleni.

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä tai illalla?

Yleensä bloggaan iltaisin koska aamulla on aina kiire töihin. Viikonloppuna voin aamuisen koiralenkin jälkeen ottaa kahvikupin ja aloittaa bloggaamisen yöpuvussa. Tai blogata myös päivällä viikonvaihteessa ja loma-aikoina. Arkisin aina illalla.


8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen kuten otat kuvia, luonnostelet uusia 
postauksia, vastaat kommentoihin tai tms.?

Minä kuvaan jatkuvasti. Taidan olla tunnettu siitä, että kamera räpsyy klik-klik. Otan kuvia varastoon kun näen jotain itseäni kiinnostavaa. Kommentteihin pyrin vastaamaan päivittäin. Joskus minua harmittaa, että joku on kommentoinut jotain vanhempaa postaustani enkä ole huomannut vastata hänelle kuin vasta viiveellä. Kaikista kommenteista ei tule nimittäin minulle emailiin tietoa - pahoittelut. Jotkut kommentit menevät myös jostain syystä roskapostiini, josta käyn ne kyllä vapauttamassa. 
9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?

Luen säännöllisesti muiden bloggaajien blogeja koska bloggaaminen on mielestäni vastavuoroista. Minulla näkyi aiemmin lukemani blogit oman blogini etusivulla mutta listasta tuli niin pitkä ja blogin etusivusta sotkuinen, että jätin sen pois. Luen lifestyle-, matkailu-, ruoka-, DIY-, kulttuuri-, koira-, kosmetiikkablogeja ainakin. Olen myös satunnaisesti vieraillut yhdessä tiedeblogissa. 



10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat 
sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

Persoonalliset blogit viehättävät. Hyvät valokuvat saavat usein kurkistamaan blogiin tai postauksen vetävä otsikko. Viehätyn siitä, että ihminen blogin takana kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista ja se näkyy hänen tekstistään. Ollaan sydämellä mukana siinä mitä käsitellään. Tein vähän tällaisen samanlaisen haastepostauksen syksyllä 2015 ja silloin vastasin näin "Arvostan blogeja, joissa on muutakin kuin tuotesijoittelua. Teen sitä itsekin mutta en ihan hirveästi jaksa lukea blogeja, jotka ovat täynnä pelkkää tuotesijoittelua. Arvostan, että blogin lukija seisoo juttujensa takana ja kirjoittaa sujuvaa kieltä."
11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?

Saan toteuttaa luovuuttani sekä valokuvaamisen että kirjoittamisen saralla. Yhteisöllisyys muiden bloggaajien kanssa. Minulla on harrastus, joka on opettanut minulla hurjan paljon uusia asioita ja toivottavasti se on myös kehittänyt minua sekä kirjoittajana että kuvaajana. 



12. Entä kolme huonointa asiaa?

Apua, mitä ihmettä tähän nyt vastaisin! Minusta bloggaamisessa valokuvaamisen haasteet Suomen olosuhteissa talvella on ainoa huono asia, joka pännii minua. En positiivisena ihmisenä keksi muuta :)

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa, 
eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?

Ilman lukijoitani minulla ei olisi mitään mieltä edes kirjoittaa blogiani joten vastaan ehdottomasti KYLLÄ! Olen erittäin mielelläni vuorovaikutuksessa heidän kanssaan sekä täällä blogissa että emailin välityksellä. Minulla on lukijoita, jotka eivät koskaan kommentoi postauksiin mutta saan heiltä säännöllisesti maileja, joihin vastaan. 



14. Onko blogillasi muita somekanavia kun Instagram ja Facebook?

Instagram ja Facebook Marjon matkassa blogilla on ja näitä käytän säännöllisesti. Twitterissä en ole ja Pinterest on ollut vähän tauolla. Marjon matkassa -blogi löytyy kyllä blogit.fi kautta. LinkedIn on ainakin toistaiseksi vain minun ammattikäytössä. 

15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?

Minulla on lukemattomasti luonnoksi päässäni mutta valmiiksi en juurikaan tee mitään blogiin odottamaan julkaisua. Olen tässä asiassa varmaan "outo lintu". Yleensä kirjoitan ja julkaisen saman tien. Kun valokuvaan tiedän jo silloin suunnilleen miten tulen aihetta käsittelemään postauksessa. 



16. Bloggaatko avoimesti, eli tietääkö tuttavapiiri blogistasi, vai pyritkö pitämään blogin mahdollisimman omana tietonasi?

Täysin avoimesti bloggaan eli tuttavapiiri tietää ja miksi tätä kivaa harrastusta nyt piilottelisi :) Ystävät, läheiset ja sukulaiset myös kannustavat - kiitos heille siitä!

17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko tuotteita testattavaksi blogisi kautta?

Bloggaaminen on minulle rakas harrastus joten taloudellinen hyöty on lähinnä tuotteiden ja palveluiden testaamista, teatterilippuja, ravintolailtoja, kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin jne. PR-toimistoissa ja pressitilaisuuksissa käyn myös. 


18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?

Blogin banneri ja nimi ovat olleet samat ihan bloggaamisen alkuajoista. Keräsin aikoinaan omasta "virtuaalisesta leikekirjastani" nuo kuvat tuohon banneriin ja nimi blogille oli tarkoin harkittu. Kun julkaisin blogin tuttuni kysyi alanko pitämään matkablogia? Matkassa sanalla viitataan enemmän "Marjon mukana kulkemiseen" siihen, että blogissa kirjoitetaan hyvinkin erilaisista minua kiinnostavista asioista. Ja matkustetaan myös joskus :) 

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin miten?

Haluan jatkuvasti kehittyä sekä valokuvaajana että kirjoittajana. Haluan myös oppia enemmän kuvienkäsittelystä ja hakukoneoptimoinnista. Totta kai haluan säilyttää blogissa tietyn "rosoisuuden" myös ettei siitä tulisi liian "kliininen ja laskelmoitu". Haluan erottua ja jäädä mieleen lukijoilleni.



20. Kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle?

Ole oma itsesi ja kirjoita sinulle tärkeistä asioita ja aiheista. Älä kopioi muita!
Ole vuorovaikutteinen muiden bloggaajien kanssa ja kysy apua jos tarvitset sitä.
Kirjoita lukijoille "intohimoisesti" ja ole aito koska silloin erotut massasta. Ole rohkea!

♥ Tätä haastetta oli hauska kirjoittaa - toivottavasti te lukijat saitte tästä jotain uutta tietoa minusta ♥


26 kommenttia:

  1. Olipas kiva haaste! Mukava aina lukea blogien taustoja vähän enemmän.

    Olen samaa mieltä tuosta, että bloggaaminen on vuorovaikutteista ja siksi itsekin tykkään lukea toisten blogeja. Toisten kuvista ja teksteistä saa usein myös inspiraatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa haaste itsellesi Susanna 😊
      Olen samaa mieltä, että kukaan meistä ei kirjoita itselleen vaan lukijoille. Ja todella kanssabloggaajat toimivat myös hyvinä sparraajina.
      Mukavaa päivää pakkasesta huolimatta😊

      Poista
  2. Kiva haaste, mitä oli kiva lukea! Mietin eilen itsekin pitäisikö vastata tähän haasteeseen, mutta taisin toteuttaa tämän jo jokunen aika sitten.

    Mä rakastan sun blogissa sun kuvia. Olet taitava valokuvaaja ja löydät aina ne parhaimmat kuvaakulmat sun kuviin. Niitä ihailen. Lisäksi tekstisi on virheetöntä, joka on minulle tärkeä asia toisen (ja omaakin) tekstiä lukiessani.

    Onnea ja menestystä blogillesi jatkossakin! Olen iloinen, että tämän yhteisen harrastuksemme kautta olen saanut tutustua sinuun ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Krisse ♥ ja on ollut myös ilo tutustua!

      Pakko myöntää, että olen kyllä huono oikolukemaan tekstejäni. Olen usein niin hätäinen tai innoissani, että painan "julkaise" nappia ennenkuin kaikki virheet on korjattu. Sitten äkkiä korjaamaan ne kun niitä jäänyt tekstiin. Tässä minun pitää skarpata.

      Kiitos ja onnea sekä menestystä myös sinun blogille. Toivottavasti nähdään pian livenä taas ♥

      Poista
  3. Marjo on kyllä ihana blokkaaja. Yleis sivistää meikäläisiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ♥ Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  4. No täältä löytyy aina kivaa tekemistä ja vinkit uusiin näyttelyihin, joissa tykkään itsekin käydä. Mä elän ehkä visuaalinen puoli edellä ja sekin puoli täällä on aina upeasti hoidettu. Tykkään myös sun positiivisesta asenteesta kirjoittaa ja tuoda asioita esille, en jaksa hirveästi ainakaan tällä hetkellä lukea jurmuttavaa tekstiä. Eli jatka Marjo samaan ihanaan tyyliisi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniista sanottu Sari ihanuus ♥ Mukava kuulla, että positiivisuus välittyy sinne ruudun toiselle puolelle. Kyllähän minäkin joskus "jurmutan" mutta ehkä vähemmän sellaisia postauksia on päätynyt tänne blogiin. Myös sinun kuvat on herkullisen syötävän hyviä aina ja niistä tulee nälkä ja halu kokeilla reseptejäsi!
      Mukavaa helmikuun loppua ja maaliskuun - kevätkuukauden - alkua ♥

      Poista
  5. Olipa kiva haaste, ja kivasti kirjoitettu! Mukava aina tutustua ihmisiin blogin takana <3
    Meillä on paljon samaa, nyökyttelin täällä lukiessani, koska ajattelen monesta asiasta kanssasi samoin kun blogista on kyse :)

    Ihania valokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Ihana löytää "sielunsisko" tätä kautta jos ajatuksemme menevät niin yksiin.
      Kivaa iltaa sinulle!

      Poista
  6. Tämä "esittely" vaikutti nyt niin hyvältä, että klikkasin tuolta sivulta Lue -nappia :)
    Näitä on aina kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oili-Maria :) Haastepostauksia on kiva kirjoittaa ja samalla kertoa myös teille lukijoille jotain uusia juttuja myös itsestään.
      Mukavaa pakkasiltaa!

      Poista
  7. Jos tätä oli kiva kirjoittaa, niin oli lukeakin. Mukava postaus. Aurinkoista viikkoa, Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ihanuus ♥ kivaa talvilomaviikon jatkoa sinulle!
      Nauti lomasta pakkasista huolimatta.

      Poista
  8. Nyt kopioin itsellenikin nämä kysymykset valmiiksi. Ihana oli lukea sinusta ja blogistasi. Näistä haasteista aina oppii bloggajasta lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan Outi sinun paljastuksia :) ja kiva kun tartuit haasteeseen.
      Mukavaa tiistai iltaa ♥

      Poista
  9. Kiva haaste!Jäin lukirsss miettimään omia mahdollisia vastauksiani ja huomasi, että minun tapani "blogata" on saman tapainen. Sinulla on kiva tyyli kirjoittaa ja kauniita kuvia. Jatka samaan tyyliin vain!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ♥ me taidamme olla samiksia tuolla sisustuspuolellakin. Taas löytyi sielunsisko.
      Kivaa helmikuunloppua ja paluuta taas opintojen pariin!

      Poista
  10. Olipa mukava kuulla sinusta vielä enemmän. Saan täältä paljon vinkkejä mitä tehdä vapaa-ajalla.
    Kiitos kun kirjoitat näistä jutuista. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka mukavasta kommentistasi :) ja siitä, että seuraat postauksia. Palautetta on aina mukava saada.

      Poista
  11. Tämä on kyllä kiva kysely, itsekin saman tehnyt :). Ja taisi alunperin olla Lipstick Love -blogista lähtöisin ja hänen kehittämänsä kysymykset :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun täsmensit :) se oli juuri Lipstick Love -blogista!

      Poista
  12. Tämä oli niin kiva haaste! Itsekin samaan vastasin. Tunnistin sinut Marjoseni! Tuosta tiedonjanosta minä tykkään. Tarinoitasi on kiva lukea, kun niissä on tietoa, historiaa ja totuutta. Ja oikeinkirjoitus ja kuvat myös ansaitsevat kiitoksen.
    Marjon matkassa viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ihanuus ♥ Kiva kuulla, että pidät tarinoistani. Ja kun olemme tavanneet myös oikeassa elämässä se mikä välittyy postausten muodossa on myös tunnistettavissa livenä.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua Turkuun :)

      Poista