helmikuuta 22, 2018

REM Eiland - ravintola ex piraattiteeveeasemalla


Ovatko piraattiradiot tai merirosvoasemat tuttuja käsitteitä historian lehtien havinasta? Piraattiradio oli aikoinaan "kapinallinen" radioasema, joka lähetti radiolähetystä ilman virallista toimilupaa. Merirosvoasemien toiminta oli yleistä Euroopassa 60-luvulla kun vapaa radiotoiminta oli kiellettyä monissa maissa. Piraattiradiot toimivat yleensä kansainvälisiltä vesiltä aluksilta käsin lähettäen ohjelmiaan. Piraattitoimintaan liittyi myös usein lähetyksessä esitetyn musiikin tekijänoikeusmaksujen laiminlyöminen.


Hollannin ensimmäinen piraatti tv-asema TV Nordzee starttasi Pohjanmereen ankkuroidulta lautta-asemalta ensimmäisen kaupallisen tv-lähetyksensä 15.8.1964. Hollantilaisissa kodeissa voitiin yhdessä perheen kanssa katsella teevee sarjoja "Ed, the talking horse", "Zorro" tai "Rin Tin Tin". Televisio 60-luvun kodeissa keräsi koko perheen ruudun ääreen. Kaikissa talouksissa ei edes ollut vielä "töllötintä" joten teeveetä saatettiin mennä katselemaan myös naapuriin kun oma suosikkiohjelma oli esitysvuorossa. Paljon on muuttunut maailma tv-viihteen osalta näistä ajoista!


REM Eiland, josta TV Nordzee aikoinaan lähetti "kapinallisia" tv-lähetyksiään on osa hollantilaista tv-historiaa ja se onkin siirretty Amsterdamin Houthavensin satama-altaaseen. REM Eiland on hieman muuttanut myös ulkomuotoaan eli sitä on korotettu ja kaikki lähetysmastot on poistettu. REM Eiland toimii nykyään erittäin persoonallisena ravintolana, jossa kannattaa ehdottomasti käydä piipahtamassa jos vierailee Amsterdamissa.


REM Eiland löytyy osoitteesta Haparandadam 45-2, 1013 AK Amsterdam. Olen itse mennyt sinne tilauskuljetuksella mutta ravintolan kotisivuilta löytyy maininta, että sinne pääsisi myös paikallisbusseilla ja kävelemällä pienen matkan pysäkeiltä. REM Eiland löytyy nimittäin pitkän "maakaistaleen" päästä edelleen veden varassa seisomassa kuten aikoinaan Pohjanmerellä ollessaankin. Ravintola avautuu klo 12 ja on avoinna klo 22 saakka. Ehdottomasti kannattaa tehdä sinne pöytävaraus ettei tee turhaa reissua satama-alueelle ja joudu lähtemään nälkäisenä pois kun paikka onkin täynnä.


REM Eilandin sisustus on mutkatonta ja raffia. Ravintolasalin lattia on entinen helikopterikenttä. Rakennusta on kuten jo aiemmin mainitsin korotettu myöhemmin. Kalusteet ovat yksinkertaisen tyylikkäitä ja ravintolatilassa on säilytetty jotain alkuperäisen tv-aseman lähetyslaitteita. Ravintolaan pääsee toki hissillä joten noita metallisia ulkoportaita, jotka näkyvät tuolla yhdessä kuvassani ei todellakaan tarvitse kivuta päästäkseen herkuttelemaan REM Eilandille. Ellei halua nauttia maisemista kivutessaan!


Sisäänkäynti REM Eilandiin tapahtuu kannelta 2. Tässä tasossa sijaitsee myös baari, jossa voi nautiskella vaikka aperitiivit ennen ateriointia. Itse ravintolasali on kannella 3. REM Eilandilta löytyy myös upea kattoterassi, josta avautuu huikeat näköalat merelle ja Amsterdamiin. Ehdottomasti kannattaa ainakin käydä katsastamassa maisemat ruokailun jälkeen. Myös käynti saniteettitiloissa on jännä. Siellä on sellaiset "laivaikkunat" ja vanhanmalliset käsienpesualtaat hanoineen.


REM Eilandin ruoka on suussa sulavaa. Illallinen tarjoillaan 17.30 - 22.00. Alkupalojen hinnat vaihtelevat 8,50€ - 13.50€ välillä. Pääruoat asettuvat hintahaitariin 18,50€ - 29,50€. Makeita jälkiruokia pääset nauttimaan 7.00€ - 7.50€:lla ja ruokaisampi juustolautanen aterian päätteeksi on 11.00€. Palvelu REM Eilandissa on nopeaa ja erittäin ystävällistä. Ruokatilauksia tehtäessä voidaan myös mahdolliset allergiat ottaa huomioon. Viinilistalta löytyy hyvin juomasuositukset annoksiin.


Ravintolan sisältä löytyy myös 25 hengen erillinen tila Studio REM. Entiseen lähetystilaan rakennettu Studio REM tarjoaa ihan huikeat näkymät Houthavens satamaan ja merelle. Tilassa voi ruokailla mutta siellä voi toki pitää kokousta ja järjestää vaikka workshopin. Pääsin kurkistamaan tilaan ja sen kaksi seinää oli melkein kauttaaltaan lasia - WAU!



Jos kaipaa Amsterdamin matkalla erilaista ruokapaikkaa ja ehkä vähän myös yksityisyyttä kannattaa ehdottomasti varata tänne pöytä. Olen menossa nyt taas huhtikuussa työmatkalle Amsterdamiin joten katsotaan ehditäänkö taas piipahtaa entisellä merirosvoasemalla nauttimassa herkkuja. Vai löydetäänkö ensi reissulla vieläkin eksoottisempi paikka illallisen nauttimiseen...



Eilen ilmestyi uusi Kotiblogit -lehti. Jos olet kiinnostunut muista Amsterdamin vinkeistäni - kanavaristeilyt, liikkuminen, asuntolaivat, arkkitehtuuri, uudet asuma-alueet, majoittuminen ja hotellit, nähtävyydet, museot, ostokset, Keukenhof, ravintolat - käy hankkimassa itsellesi Kotiblogit -lehti 1/2018 Lehtipisteestä. Lehdestä löytyy kirjoittamani ja kuvaamani kolmen aukeaman juttu "Oi, ihana Amsterdam". Kevät on parasta aikaa matkustaa Amsterdamiin ja nähdä kukkaloisto!


Tästä vanhasta Youtuben uumenista löytämästäni videoklipistä näkee minkälainen 
REM Eiland on ollut TV Nordzeen vielä toimiessa. 


16 kommenttia:

  1. Onpa upealla paikalla tämä ravintola. Upealta näyttää myös ruoka. Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) paikka on todella erikoinen ja ruoka suussa sulavaa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Karkkilassa ❤️

      Poista
  2. On kyllä mielenkiintoisen näköinen miljöö. Kyllä tuolla viihtyisi illallisella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hauskaa, että vanha merirosvoasema on muutettu ravintolaksi. Käynti täällä oli todella elämys. :)

      Poista
  3. Mainion oloinen paikka. Amsterdam on kyllä paikkana sellainen, että sieltä löytyy aina jotain kivaa uutta. Olemme ajoittaneet siellä vierailun aina Keukenhofin takia keväälle (tänä vuonna ei mennä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna kommentistasi :) REM Eiland on ihanan rento ja erilainen paikka. Palvelu oli myös hyvää! Keukenhofiin haluasin itse mennä uudelleen kun meni vähän "juoksemiseksi" viimeksi.

      Poista
  4. Jännän näköinen paikka ja hyvältä näyttävät myös ruoat.

    Joskus törmää ihan sattumoisin, paikallisen suosituksesta tai googlesta etukäteen etsimällä erikoisiin paikkoihin. Jo nyt on etsinnässä muutama erikoisempi paikka kesämatkalle, vaikka aikaa on vielä neljä kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollantilaiset kollegat suosittelivat tätä paikkaa juuri erikoisen historiansa ja ruoan takia. He lupasivat, että saisimme elämyksen ja REM Eiland oli juuri sitä. Ruoka sitä paitsi suussa sulavaa.

      Toivottavasti löydätte kesäreissulle kivoja paikkoja...

      Poista
  5. Ihan mieletöntä historian havinaa ja mielenkiintoista ja on tuttua ja olen lukenut aiheesta. Mahtavaa, että ravintola nyt noissa tiloissa. Amsterdam on kyllä niin lempipaikkoja.

    Kaunista viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amsterdamissa osataan säilyttää vanhaa ja restauroida sitä uudeksi. Me voisimme Suomessa ottaa mallia sieltä...kaikkea vanhaa ei tarvitsisi hävittää.
      Aurinkoista ja rentouttavaa viikoloppua Tiia :)

      Poista
  6. Olipas todella mielenkiintoinen ravintola ja tarina.

    Amsterdamissa on todella paljon ainutlaatuisia ravintoloita.

    Kivaa viikonloppua sinulle Marjo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amsterdamissa on jänniä ravintoloita paljon. Tosin ne myös syntyvät-häviävät aika nopeasti. Ruokailin viime reissulla myös ravintola Mazzossa, jota ei enää nettisivujen mukaan edes ole. Todella upea italialainen ravintola "closed permanently". Onneksi tämä on ollut pystyssä jo vuosia.

      Aurinkoista viikonloppua Tuulanneli :)

      Poista
  7. Onpa mielenkiintoinen ravintola! Ja hyvältä näyttää annokset! Mietin jo, että miten ja milloin matkustaa Amsterdamiin...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amsterdam ja kevät - ihan paras aika. Talvella en siellä ole koskaan ollut mutta syksy ja kesäkin hyviä. Tulppaanit vaan kukkivat juuri keväällä.
      Kivaa viikonloppua Minna :)

      Poista
  8. Kävin REM Islandilla 2014 juurikin sen historian vuoksi, en ruokaillut mutta join oluet kattoterassilla. Samalla reissulla poikkesin vastarannalla olevalla entisen merirosvoradion Veronican laivalla, jossa myös oli jokinlainen iltaravintola.
    Videoin reissua hieman: https://youtu.be/aTmffxJ3Nf8
    Tässä tietoa Veronican ravintolasta: https://www.wander-lust.nl/new-restaurant-in-amsterdam-the-veronicaschip/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rick kommentistasi! Meillä oli todella täällä illallinen ja kattoterassilla kävimme vain katsomassa maisemia pimeän laskeuduttu. Kiitos kun vinkkaist tuosta Veronica ravintolasta. Kävin lukemassa siitä lisää ja mielenkiintoinen paikka sekin on. Jännää miten Amsterdamissa ja Hollannissa ylipäätänsä osataan hyödyntää "tällaiset paikat".

      Poista