maaliskuuta 31, 2018

Minnie the Dogin pääsiäistervehdys ♥


Lankalauantain iltaa vain kaikille! Nyt on juuri oikea aika laittaa tänne blogin puolelle Minnie the Dogin virallinen pääsiäistervehdys teille lukijoilleni. Pidempää blogiani seuranneet muistavat varmaan, että russeliriiviöni Minnie esiintyy lähes aina suurempina juhlapäivinä postauksissa. Toki hän blogissa muutenkin vilahtaa silloin tällöin. Vaikka russelit ovat muuten melkoisia elohopeita liikkeissään niin valokuvaustilanteissa koirani aina nauttii siitä kun hän saa poseerata ihan paikallaan. Ehkä jackrusselin ego on juuri niin suuri, että tämä kuvauksen keskipisteenä oleminen on "hänen korkeudelleen" sopivaa. 


Pääsiäisenä myös Minnien ruokavalioon kuuluu vähän pääsiäisherkkuja kuten uunilohta ja kanaa. Hän saa myös oman osansa pääsiäisen jälkiruokatarjonnasta. Mutta vain maltillisesti ettei meidän tarvitse yöaikaan sännätä häntä suorana lähimetsään yllättäville tarpeille. Yritämme myös pitää kilot kurissa kun tässä kesäkin lähestyy. Nyt kun ei enää ole kylmää myös Minnie viihtyy paremmin ulkosalla ja lenkkejä on jo pidennetty. Pahimpina pakkasaamuina helmikuussa neiti ei olisi kirsuaan ulos laittanut.


Viime aikoina muutama Minnien uusi pehmolelu on mennyt niin pieniksi palasiksi etten ole viitsinyt edes valokuvata niitä. Ostin kaupan alelaarista pehmeän, köydellä varustetun koirien jalkapallon ajatuksella "Tätä ei ainakaan saada rikki." Annoin sen Minnielle ja aloin kirjoittamaan yhtä blogipostausta. No, arvaatte varmaan mitä kävi. Ei siinä mennyt varmaan kuin pari minuuttia niin köysi oli irroitettu taas kirurgisella tarkkuudella pallosta ja myös vinkupilli kaivettu sieltä ulos. Hujan hajan lattialla on pallon pehmustetta ja iloinen häntää heiluttava koira sen kaiken keskellä.
Toisaalta meillä on yhteinen sopimus, että omat lelut saa rikkoa niin halutessaan. Mihinkään kodin muuhun irtaimistoon tai lattialla oleviin kenkiin/mattoihin/tavaroihin Minnie ei ole koskaan kajonnut tai repinyt mitään hajalla.


Suuntaan kohta Helsingin Kaisaniemenpuistoon, jossa alkaa Via Crusis kello 21.00. Sitä ennen käymme vielä iltalenkillä ja tiputtelemme Minnien silmään tippoja. Eläinlääkärin määräämä lääkitys on purrut ja silmäpaine on pysynyt normaalirajoissa. Missään vaiheessa karvakaveri ei ole prosestoinut tippojen laittamista. Hyvin kasvatettu russeliriiviö!

♥ "Hau hau ja vuh vuh sekä hännän heilutus teille kaikille!" Minnie the Dog ♥ 


16 kommenttia:

  1. Minnielle oikein kivaa pääsiäistä! Ihana neiti arvoisessa olemuksessaan.

    Toinen riiviövintiö Hans lähettää myös pusuterkkuja Minnielle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie lähettää Hansille ja teille myös hyvää pääsiäistä!
      Olisi kiva joskus nähdä miten nämä kaksi riiviötä tulisivat toimeen keskenään...
      Toisaaalta Hansin nuorempana ja uroksena pitäisi kunnioittaa Minnietä
      mutta kun molemmilla on terrierin luonne :D

      Poista
  2. Ihana Minnie! Hän on aivan upea malli!
    Hyvää pääisiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Hänellä on yli 12 vuoden poseeraustausta takanaan.
      Siinä oppii hyvin ja palkaksi saadaan aina namuja.
      Hyvää pääsiäistä Tuula!

      Poista
  3. Salla Nurmijärveltä lähettää terkkuja Minnielle. Sallan herkkupöytään tänään ei kuulu mitään extraa, mutta mamma toi paljon kivoja tuliaisia Ikeasta. Petejä, leluja ja tyynyjä. Kuulemma osa ostettu uutta vauvaa varten.... pyh! sanoo Salla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie komppaa Sallaa, että pitää puolensa kun se uusi koiravauva tulee taloon!
      Sallan pitää heti opettaa uuden koiran paikka teidän taloudessa ettei käy
      vanhan rouvan kirsulle hypimään. Odotan mielenkiinnolla kyllä näiden kahden kohtaamista...
      Hyvää pääsiäistä!

      Poista
  4. Minnie <3 Alkoiko häntä jo vähän kuvaukset väsyttämään?
    Ihanaa iltaa sinullekin Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Ei häntä varmaan alkanut väsyttämään. Koirille haukottelu on
      sellainen sijaistoiminto kun on tylsää. Olihan tässä jo tovi kulunut pääsiäiskanan
      ja tipujen ja munien kanssa.
      Hyvää pääsiäistä Outi ♥

      Poista
  5. Mukavaa pääsiäistä Minnielle ja emännälle 🐣💛🐣
    Terveisiä Rovaniemeltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pääsiäistä Rva Kepposelle ja koko perheelle sinne Rovaniemellä ♥
      Yöjunassa näytti kuviesi perusteella olleen aika kivaa matkustaa.
      Lisäkuvia odotellen...

      Poista
  6. Minnie on niin valokuvauksellinen <3 Mukavaa pääsiäistä teille molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pääsiäistä Tiia ja erityistoivotus teidän Oskulle Minnieltä ♥
      Minnie ei oikein kissoista välitä kun pentuja yksi vanha kissarouva
      melkein repisi siltä silmät kun pikku Minnie meni moikkaamaan sitä ulkona.

      Poista
  7. Voi miten ihana koiruus sulla <3
    Leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joni :) Minnie lähettää pääsiäistoivotuksen sinulle!

      Poista
  8. Ihanaa pääsiäismaanantaita! Niin Minnielle kuin emännälle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna💛 hyvää pääsiäismaanantaita.

      Poista