toukokuuta 06, 2018

Kevätulkoilu koiran kanssa vaatii kunnon asun ja kengät


Kävimme eilen russeliriiviö Minnien kanssa ensimmäistä kertaa Rajasaaren koirapuistossa talven jälkeen. Kun käänsin Audin pois Merikannontieltä kohden Rajasaarta takapenkillä joku kyllä ymmärsi mihin ollaan menossa ja se ilosta haukkumisen määrä oli korvissa soiva. Hyvä, että kuljetushäkin ovi saatiin parkkipaikalla auki ennenkuin yli-innokas puistoilija jo yritti juosta porttia kohden. Kyllä Minnie tietää missä saa vapaasti juosta ja telmiä metsä-, hiekkaranta- ja kalliomaisemissa. Suuri hatunnosto sille, että Helsingistä löytyy tällainen paratiisi sekä karvakavereille että niiden omistajille. Ihan huippu ulkoilupaikka, jossa voi siis koira päästä myös mereen uimaan! Vielä ei uimaan menty. Toivottavasti tämä alue säilyy aina koirien ulkoilutusalueena.


Mahtava auringonpaiste hemmotteli ja olin itse pukeutua eiliseen keliin ihan liian "talvisesti" - LUE: minulla oli hiki koko ajan niskassa kun liikuimme Minnien kanssa koirapuistossa. Huomasin kotiin tultuani, että olen hyvin aktiivisesti nettishoppaillut tässä talvella/keväällä kaikkea ihanaa itselleni päällepantavaksi. Mutta nyt olisi selkeästi aika myös päivittää omat ulkoiluvaatteet ajan tasalle. Keväällä löytyy myös todella hyviä ulkoiluvaate/jalkine tarjouksia joten tuumasta toimeen ja nettiin pyörimään.


Hyvä shoppailusivusto on vaatekauppoja.fi, josta löytää monia hyviä kauppoja yhden klikkauksen takaa. Yksi painallus ja sinulle on 66 erilaisen vaatekaupan linkit, josta sitten vain klik-klik shoppailemaan. Olen itse lämmennyt elämässäni nettishoppailulle vasta ihan viimeisen viiden vuoden aikana. Aina aiemmin mietin "Miksi joku nettishoppailee?" kun nyt taas tuumin "Miten helppoa ja vaivatonta nettishoppailu onkaan!" Voin tehdä ostoksia vaikka myöhään illalla tai aikaisin aamulla niin halutessani. Olen myös harvinaisen hyvin onnistunut valitsemaan oikeat koot heti kerralla. En juuri koskaan palauta mitään shoppailemaani tuotetta. Puntaroin tuotteet tarkasti jo ostovaiheessa enkä koskaan tilaa muuten useampaa eri kokoista vaatetta kerralla.

Peak Performance on pitkään ollut ulkoilijoiden suosiossa laadukkaiden tuotteiden vuoksi. Olen itse luottanut Peak Performancen laatuun mm. talviulkoilutakissani sekä -housuissa. Nyt bongasin kaksikin kivaa Peakin hupparia ulkoiluun. Punaoranssissa Logo Hood -hupparissa on kiva kengurutasku. Toinen vaihtoehtoinen hupparivalintani olisi Women's Art Hood, jossa on jännä kuviointi oranssilla pohjalla. Molemmat erittäin kiinnostavia ja Logo Hood olisi vielä tarjouksessa. Logo Hood löytyy Stockan linkistä ja Art Hood Outnorthista. Ai, miten niin oranssi on yksi lempivärini :)
Kyllähän ulkoilukengät voisi myös vaihtaa vähän keveämpiin ja kesäisemmän värisiin joten mitäs tuumitte näistä Jack Wolfskin Seven Wonders vapaa-ajankengistä? Ostin viime kesänä vähän vastaavat mustat sneakersit ja olivat minun luottokengät koiralenkeillä pitkään. Nyt kaipaisin vähän enemmän väriä ja siksi nämä korallinpunaiset miellyttivät heti silmää. Ulkoilupukeutumisessa on minusta käyttömukavuuden ja käytännöllisyyden lisäksi myös esteettisyys.


Olen vuosia käyttänyt ja suorastaan rakastunut helmenharmaisiin collareihin. Näissä Peakin Tech Pant- housuissa (Sportamore) on mukavan väljä malli ja pidän tuosta mustasta tehosteväristä harmaan kanssa. Housuja löytyy myös punaisina ja vaaleanpunaisina mutta mitä todennäköisemmin tulen päätymään tuttuun ja turvalliseen harmaaseen, joka toimii sitten hyvin eri väristen yläosien kanssa. Mitä sitä vaihtamaan ja väri voi olla sitten muualla :)


Eilisellä ulkoilureissulla oli vähän köyhät eväät mukana mutta ensi kerralla sitten tuhdimmat! Vain juotavaa ja hedelmiä ja totta kai Minnie sai yhden purutikun kun istuimme hetken penkillä ylhäällä kalliolla ja katsoimme kun helikopteri laskeutui Mäntyniemeen. Ilmeisesti presidentti palasi kotiin.


Vähän alkoivat poltella myös Craftin keltavalkoiset ja hyvin virtaviivaiset lenkkarit. Nämä olisivat vielä tarjouksessakin...löytyvät muuten Sportamoren sivuilta. Ja kyllähän sitä joskus saa tämän valkomustan perässä pinkoa melkein juoksujalkaa :) Ihanan pirteä väri ja varmasti hyvät jalassa.


Toisaalta voisin hupparin sijaan ottaa myös itselleni tämän Peakin vetoketjulla varustetun takin, joka on valmistettu nopeasti kuivuvasta materiaalista. Tämä vaaleanpunainen takki löytyi Stockan sivuilta. Jää vielä arvottavaksi tulenko tilaamaan sekä hupparin että takin... Molemmille olisi kyllä käyttöä.


Minkälainen nettishoppailija sinä olet? 
Onko ulkoiluvaatetus keväälle jo kunnossa? 
Onko vaatekauppoja.fi jo tuttu nettisivusto? 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille ♥ luvassa on mukavia ulkoilusäitä!

17 kommenttia:

  1. Ihania värejä! Yhä enemmän tulee ostettua netistä. Presidentti taisi olla Nivalan reissulla sitten helikopterilla😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän sun ymmärtävän mun nettishoppailua. Kuule samaa mietin kun helikopteri alkoi pörräämään siinä alkuillasta/loppuiltapäivästä siinä Mäntyniemen rannassa, että Nivalan reissulta oltiin tulossa :)

      Poista
  2. Kiva, että olet samaa mieltä Taru :) Ennen jaksoin haahuilla kauppakeskuksissa tuntikausia mutta nykyään istun mieluummin netin ääressä shoppailemassa. Totta on myös se, että koot voivat kyllä heitellä paljonkin ellei ole tuttu kauppa, jonka koot ovat jo tutut.

    Ulkoiluvaatteisiin kannattaa panostaa. Olet ihan oikeassa tässä !

    VastaaPoista
  3. Minulla nuo ulkovaatteet pitää olla aina kunnossa, koska puolet työpäivästä menee ulkona :) Kovasti kyllä haluaisin mustat Niken lenkkarit, eli ne on ostoslistalla.
    Ihanaa sunnuntaita ja rutistus Minnielle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on jo työsi puolesta vähän pakko pukeutua ulkoiluun asianmukaisilla varusteilla. Niken lenkkarit ovat ihania😊 suosittelen lämmöllä.

      Kivaa alkanutta viikkoa Outi❤

      Poista
  4. Minäkin tykkään nykyään ostella enemmän netistä, vaikka onhan siinä aina se oma työnsä palautella tuotteita, jotka eivät sovi. Vaatekauppoja.fi ei ole ollenkaan tuttu! Täytyypä tutustua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettishoppailu on helppoa ja aika vaivatonta. Meillä on vielä tuo paketin noutopiste ihan kulman takana lähikaupassa.

      Vaatekauppoja.fi on hyvä ja monipuolinen sivusto. Suosittelen😊

      Poista
  5. Tuohon sivustoon en olekaan aikaisemmin törmännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustu rauhassa sivustoon. Siellä on vielä erikseen Outlet-osasto jos haluaa tehdä todellisia löytöjä.

      Mukavaa uutta viikkoa Mira😊

      Poista
  6. ihanan pirteitä asuja! täytyy tutustua verkkokauppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lilli😉 kevät ja kirkkaat värit kuuluvat minusta yhteen.
      Aurinkoista uutta viikkoa!

      Poista
  7. Tarvitsin vedenpitävän takin myös koiralenkeille. Olisikohan tuolla nettisivuilla näitä?
    Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkasin Sinikka nopeasti ja useampiakin löytyy mm. Stockmannin, Scandinavian Outdoorin, Outnorthin sivuilta. Näytti olevan myös hyviä tarjouksia. Toivotaan, että löydät hyvän ulkoilutakin.

      Poista
  8. Netistä tulee ostettua usein vaatteita. On niin kätevää ja vaivatonta. Mukavaa ja aurinkoista viikkoa ja rapsutuksia tietenkin Minnielle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Tinsku, että sinäkin olet hurahtanut nettishoppailuun. Kiitos samoin teille ja tasapuolisesti rapsuja sekä Sallalle että Tyynelle <3

      Poista
  9. Mä ehkä haluan nyt noi keltaiset ja oikeasti tarvisin kunnon kengät koiralenkeillä, voisi vaikka lisätä hieman kierroksia löntystelystä kiitolaukkaan. ;)

    Mukavaa Helatorstaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on samanlainen "keltainen maku" :) Kuolaan noita keltaisia todella paljon. Toisaalta mieti onko vähän liian "hentoinen väri" russelilenkeille mutta kun ne vaan on NIIN ihanat!

      Kivaa helatorstaita ja rapsuja Samulle <3

      Poista