kesäkuuta 17, 2018

Hemmottelupaketin arvonta kesän kunniaksi


Alkavan juhannusviikon ja kesän kunniaksi on aika arpoa hemmottelupaketti teidän ihanien lukijoiden kesken. Sitä paitsi Marjon matkassa -blogin täyttäessä viisi vuotta viime vuoden joulukuussa hyvä ystäväni heitti ilmoille ajatuksen, että "viisi arvontaa eli yksi per kirjoitettu blogivuosi on pidettävä". Olkoon tämä nyt sitten myös viimeinen "synttäriarvonta" samalla. Mutta ennen kaikkea haluan kiittää teitä lukijoitani ja jakaa kivan kesäpalkinnon.

Koko hemmottelupaketti pakataan Marimekon Unikko -kangaskassiin. Tällainen "kestokassi" on hyvä pitää aina mukana niin kaupoista ei tarvitse ostaa epäekologisia muovikasseja kuormittamaan luontoa ja maailman valtameriä. Kestokassit ovat ekoteko ja itse suosin niitä. Marimekon Unikko -kangaskassi on 100% puuvillaa ja se on mahdollista pestä tarvittaessa. Kassin mitat ovat 42x42cm joten siinä voi kantaa vaikka läppäriä. Kassin hihnat ovat riittävän pitkät myös olalla kannettavaksi.

Kesän kuumuudessa ja -menoissa tarvitaan myös hyviä ja hoitavia suihkutuotteita raikkauden säilyttämiseksi. Hemmottelupaketissa on mukana kolme Nivea Caring Shower Silk Moussea
Suihkumousse hoitaa ihoa ja auttaa säilyttämään sen luonnollisen kosteustasapainon.


Nivea Creme Care extra silky skin sisältää B5-provitamiinia ja hoitavia öljyjä.
Creme smooth silk extract sisältää hoitavaa manteliöljyä.
Creme Soft extra silky skin sisältää hoitavaa silkkiuutetta.  
'

Hemmottelupaketista löytyvät myös uudet Nivea Urban Skin -ihohoitosarjan voiteet. Uuden ihonhoitosarjan tuotteet sisältävät tehokkaita ainesosia suojaamaan urbaanin elämän aiheuttamia haittavaikutuksia ihollemme. Päiväkäyttöön Urban Skin Protect ja yövoiteeksi Urban Skin Detox. Päivävoide suojaa ja kosteuttaa ihoasi kun yövoide auttaa ihoa uusiutumaan yön aikana. Päivävoiteen suojakerroin on SK20.


Nivea 1 minute Urban Detox Mask -kasvonaamio kuorii kuolleet ihosolut ja auttaa päivittäin syväpuhdistamaan myös ihon. Vaikuttaa yhdessä minuutissa jättäen iholle puhtaan ja kauniin pinnan. Kasvonaamio sisältää vihreää teetä ja hyaluronihappoa.


Kesäsaunaan hemmottelupaketissa on mukana Lumo saunatuoksu ja Lumo saunahunajaa.
Raikas ja virkistävä eukalyptus saunatuoksu avaa hengitysteitä. Lisätään pari tippaa löylyveteen ja nautitaan saunahetkestä. Kolmeen litraan riittää 1-3ml löylytuoksua. Lumo saunahunaja on luonnontuote, jota on käytetty ihonhoidossa kautta aikojen. Saunahunaja levitetään puhtaalle, kostealle iholle ja sen annetaan vaikuttaa saunan lämmössä lopuksi huuhdellen pois. Hunaja puhdistaa, kuorii, kosteuttaa ja kirkastaa ihoa. Se myös rentouttaa ja rauhoittaa saunahetkessä.


Arvonnassa on mukana myös L´OREAL Paris Préférence Glam Lights raita-ainepaketti, joka antaa elegantit ja hienostuneet raidat luonnollisilla värivivahteilla hiuksiin. Erityismuotoillun levitysharjan avulla onnistut luomaan upeita raitoja. Värjäystulos on luonnollinen ja tyylikäs. Sävy 03 keskiruskeista vaaleanruskeille hiuksille.

Kaikki tuotteet ovat saatuja pr-näytteitä.

Ja sitten ne tärkeät säännöt miten pääset osallistuman tähän n.100€ arvoisen paketin arvontaan.


Jos liityt Marjon matkassa -blogin lukijaksi Bloggerissa saat 3 arpaa. 
Jos tykkäät Marjon matkassa -blogin Facebook sivusta saat 2 arpaa. 
Seuraamalla Marjon matkassa -blogin Instagram tiliä saat 1 arvan. 
Jos liityt lukijat blogit.fi saat myös 1 arvan. 
Jätä kommenttikenttää yhteystietosi ja kuinka monella arvalla olet mukana. 

Joku onnekas voi lunastaa siis itselleen hemmottelupaketin!
Osallistumisaika on 24.6. klo 18 saakka. Onnea kaikille arvontaan 

65 kommenttia:

  1. Mukana 5 arvalla ihanassa arvonnassa! (Blogger ja fb) Mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  2. Mukaan upean paketin arvontaan neljällä arvalla. Blogger ja blogit.fi. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana neljällä arvalla :)

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kaikissa seuraajana eli seitsemällä arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana yhdellä arvalla uutena blogit.fi seuraajana. Olen aiemmin lukenut postauksiasi toisen blogin kautta
    seppa.paivi63@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Seurailen Bloggerissa & Instassa ja tykkäsin Facebookissa, joten kuudella arvalla mukana. Ihana arvonta! :)
    miruchup(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana 3:lla arvalla.Hyvää tulevaa juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Facebook-tykkääjä osallistuu (2 arpaa) ihanaan arvontaan!

    VastaaPoista
  9. Mukana yhdellä arvalla! :) (blogit.fi)

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  10. Mukana kuudella arvalla.
    Iloista Juhannusta!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Mukana 5 arvalla (blogger ja fb). Mukavaa juhannusta!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukana yhdellä arvalla. Hyvää juhannusta :)
    - Seijahannele
    hannele.lang(at)gmail.con

    VastaaPoista
  13. ihana paketti siellä arvottavana,3 arpaa minulle, hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kuudella mukana (blogger, FB, insta). Rentoisaa kesää!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. 2 arvalla mukaan..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Mukana 6:lla arvalla ihanan kesäisessä arvonnassa
    o.krimou@suomi24.fi

    Kivaa maanantaita Marjo <3

    VastaaPoista
  17. mukana 4 arvalla :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana kolmella arvalla ja onpas ihana arvonta ����������
    fromoonatoyou@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Neljällä mukana (blogger + blogit.fi) :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  20. Neljällä arvalla mukana! :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. 6 arvalla mukaan (blogger+insta+face)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihana arvonta! 6 arpaa (Blogger, Facebook, Instagram), kiitos.

    jelena.nieminen (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Oi mikä arvontaaaa!!! Mukana 4 arvalla🎶🎶🎶❤❤

    VastaaPoista
  24. Mukana 5 arvalla, seuraan bloggerissa instassa ja blogit.fi kautta :)
    Tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Blogit.fi kautta seuraan eli yhdellä arvalla mukaan. Hyvää juhannusta.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Mukaan mahtavaan arvontaan neljällä arvalla, seuraan bloggerissa ja instassa. Mukavaa juhannusta!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Neljällä arvalla mukana. Ihana arvonta!
    soile.p.korhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Blogger-lukijana mukaan kolmella arvalla! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Blogger-lukijana mukaan kolmella! Hyvää juhannusta!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana kuudella arvalla. :) Ihana arvonta :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Rentouttavaa juhannusta! Yhdellä arvalla mukana (blogit.fi).
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Kuudella mukana. jkj.jussi@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Seuraan Blogit.fi kautta, eli yhdellä arvalla osallistun, ihana paketti on kyllä.

    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Seuraan facebookissa, joten olen kahdella mukana :) Hemmottelun täyteistä kesää kaikille!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Facebookissa seuraan! Mukavaa juhannusta!

    telle.jar (a) gmail.com

    VastaaPoista
  36. Upea arvonta! Seitsemällä arvalla mukana, kaikki kanavat olivat seurannassa jo ennestään :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista