kesäkuuta 30, 2018

Linnanmäen uusi Herkkulinna kutkuttelee makunautintoja suolaisesta makeaan


Herkkusuut huomio - Linnanmäellä on avattu linna täynnä makoisia yllätyksiä! 

Suomen vanhimmassa ja kävijämäärältään suurimmassa huvipuistossa on talven aikana tapahtunut melkoinen muutos ravintolatarjonnassa. Vanhan Ravintola Jarrumiehen paikalle on rakennettu uusi ravintolamaailma Herkkulinna! Hävettää oikein tunnustaa, että minä suurena Lintsi fanina ehdin tänä kesänä piipahtaa ensimmäistä kertaa lempihuvipuistossani vasta viime tiistain pressitilaisuudessa.

Lupaan ja vannon ettei tämä käynti jää Lintsillä tähän! Se ikuinen lapsi sisälläni odottaa joka kesä Linnanmäkeä yhtä paljon kuin muinoin lapsuudessa. Muistatte varmaan, että olen pyörinyt tuossa ihanassa, vanhassa Karusellissa yhden päivän pikkutyttönä kun "joku jenkkifirma kuvasi jotain ohjelmaa" Linnanmäeltä. Mukanani ollut kummitäti oli jo pää pyörällä pyörityksestä mutta kummityttö jaksoi vain istua Karusellissa pyörimässä :)



Kevyttä evästä etsiville ja maailman makuja kaipaaville herkkusuille

Linnanmäellä ollessa tulee aina nälkä mutta välttämättä koko huvitteluseurueella ei ole samanlainen nälkä tai makumieltymykset. Herkkulinnasta löytyykin nyt viisi erilaista ravintolaa, joista on helppo valita kaikille omat lempiannokset saman katon alta. Kätevää kun erilaisia ravintoloita on kerätty yhteen ja vielä näin keskeiselle paikalle Linnanmäellä. Iso plussa!

Yksi legendaarinen ruokapaikka Lintsillä on ollut niin kauan kuin minä muistan "makkaragrilli". Kuinkahan monta kertaa tästä on nuoruudessa syöty laitteisiin menon välissä makkaraperunat :D Ei hätää grilliruoan ystävät sillä uudesta Herkkulinnasta löytyy Grilli -ravintola edelleen. Tarjolla ikisuosikin makkaraperunoiden lisäksi hodareita sekä mm. falafel-, kana- ja lihapullakoreja.  Hodareista löytyy myös sekä vegaani että gluteeniton vaihtoehto. 


Salaatti & Varras -ravintola sopii henkilölle, joka haluaa itse koota salaattiannoksen lautaselle ja ottaa siihen sitten kyytipojaksi vartaita. Vartaat ovat suussasulavia, totesin maistellessani niitä viime viikolla Lintsillä. Erityisesti minun makunystyräni pitivät kanavartaiden herkullisesta mausta. Perunat vielä lisukkeena niin kyllä maistuu ennen seuraavaan laitteeseen siirtymistä! Linnanmäellä tulee aina nälkä kun ollaan ulkona ja liikutaan :)


Flores Freshmex -ravintola onkin itselleni jo tuttu herkuttelupaikka Lintsiltä. Aiemmin muualla Linnanmäen alueella sijainnut meksikolainen ravintola tarjoaa värikkyyden lisäksi ihania rakastamiani nachoaterioita. Minähän voisin elää nachoilla ja burritoilla! Nacholautaselle voi ottaa joko pulled porkia, kanaa tai nyhtökauraa. Juustokastike, quacamole, ranskankerma, korianteri, salsa ja sitten herkuttelemaan. Jalopenot jätän suosiolla väliin koska ne ovat minulle liian tulisia! Totta kai listalta löytyy myös burritoja....omnomnom! Viva Mexico!


Keidas terassiravintola löytyy Herkkulinnan katolta, jossa on kiva istuskella ruokailemassa auringossa ja katsellen maisemia ympärillä samalla. Ihan vierestä mennä puksuttelee Maisemajuna ja taustalla näkyvät rakas Karuselli sekä klassinen, puinen Vuoristorata vuodelta 1951! Keidas tarjoaa herkullisia Street dogeja (kana, possu, avocado). Totta kai listalla on hodareita ja täältä löytyy myös legendaarinen Lintsi -hodari, joita olen varmasti myös elämässäni syönyt kymmeniä!


Friteerattuja parsa- ja kukkakaalin nuppuja sekä hattaraskumppaa

Terassiravintola Keidas
tarjoaa myös friteerattuja parsa- ja kukkakaalin nuppuja, jotka olivat ihanan rapsakan makuisia. Ehdottomasti suosittelen maistamaan niitä! Bataattiranskalaiset ovat makoisa lisuke aterialle ja kivan erilaiset verrattuna perinteisiin ranskalaisiin. Tai miten olisi tapaslautanen herkutteluun? Valinnanvaraa löytyy yllin kyllin.

Keidas tarjoaa myös hattaraskumppaa, jota voi käydä kilistelemässä terassilla kesän kunniaksi. Hattarat, kesä ja Linnanmäki on pyhä kolminaisuus, johon sopii oikein hyvin skumppa mukaan. Toki juoman saa myös alkoholittomana vaihtoehtona. Terassiravintola Keidas tarjoaa tiistaista perjantaihin huvittelukauden alku- ja loppupuolella erilaisia artisteja ja dj'itä viihdykkeeksi. Keidas terassiravintolassa voi hyvin käydä siis vain piipahtamassa vaikka työpäivän jälkeen.




Suunnittele ja tuunaa itse oma vohvelisi

Vohvelit kuuluvat myös hyvin olennaisesti minusta Linnanmäelle. Uusi Cafe Vohvelitehdas pitää huolen siitä, että vohveleita voi nauttia jatkossakin huvipuistossa. Voit valita joko suolaisen tai makean vohvelin ja seurailla sen paistumista tirisevällä pannulla. Ja sitten vain tuunailemaan vohveliinsa niitä lisukkeita omien makumieltymysten mukaan ja nauttimaan. Meille oli valmistettu pressitilaisuuteen hienot vohvelikakut, joita normaalimyynnissä ei ainakaan vielä ole. 

Cafe Vohvelitehdas tarjoaa myös virkistäviä smoothieita ja erikoiskahveja. 




Kyllä oli makoisa herkutteluhetki Linnanmäen Herkkulinnassa ja ruoka oli suussa sulavaa. Taas harmitti kun silmät söivät enemmän kuin vatsa veti. Mutta ei hätää sillä minä tulen vierailemaan täällä ihan varmasti vielä useasti kesän aikana. Linnanmäki on kulkenut Marjon matkassa lapsuudesta saakka ja Lintsillä on erityinen paikka minun sydämessäni ♥

Linnanmäelle on tullut myös uusia laitteita mutta niihin täytyy sitten käydä tutustumassa ihan ajan kanssa joku toinen kerta. Pellen Talossa pääsee seikkailemaan kolmessa eri kerroksessa ja kohde sopii hyvin vanhan Vekkulan ystäville. Uutta on myös Linnunrata eXtra, joka yhdistää ensimmäisenä Pohjoismaissa virtuaalitodellisuuden ja vuoristoradan. Uutta "Vekkulaa" varten saa myös jättää toiveita mitä haluaa uuteen hupitaloon tulevan.


Mukana tiistain menossa olivat bloggaaja kollegani Lumo lifestyle, Arjen Helmiä, Casa Mimi, Beach house kitchen, Tuula's life ja Pinkit korkokengät. Kiitos kivasta seurasta tytöt ja suurkiitos Linnanmäelle superherkullisesta hetkestä kesäillassa  ♥

Tarkemmin löydätä tietoa herkuttelusta Linnamäellä tästä. Myös erikoisruokavaliot on otettu hyvin huomioon ja niisä lisätietoja tästä.


18 kommenttia:

  1. Olipa meille upea herkkupöytä katettu - nyt ei tarvitse käydä huvipuistopäivän päätteeksi muualla syömässä, kun Lintsi tarjoilee näin laadukkaita ja aika moneen makuun sopivia annoksia! Tänä kesänä taidan tehdä ennätyksen Linnanmäellä käyntien suhteen, nyt jo kolme kertaa käyty ja varmasti kolme vielä edessä. Ihanaa synttäriviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä 😉 Lintsillä pitääkin käydä usein ja Amos varmaan ihan innoissaan. Minä olen taas nauttimassa näistä herkuista synttärien kunniaksi. Aivan ihania herkkuja taas tarjolla. Omnomnom....
      Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua 🙂

      Poista
  2. Oli kyllä tosi kiva päästä tutustumaan tähän uuteen ravintolamaailmaan. Kaikki tarjotut ruoat olivat tosi hyviä ja tuo vohvelikakku, mmmm..., niin herkullista ♥ Kiitos seurasta ja kyydistä asemalle, Marjolle ♥ Oli kiva nähdä taas ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pääsit tulemaan Lintsille viime viikolla ♥ ja seikkailemaan pääkaupunkiseudulle.
      Linnanmäellä on rimaa nostettu hurjasti ja täällä on kyllä sellainen herkkutarjonta esillä, että pakko oli eilen synttäreiden kunniaksi piipahtaa Lintsillä ja syömässä Herkkulinnassa.
      Aurinkoa päivää ja kivoja synttäreitä Lahdessa ♥

      Poista
  3. Teillä on ollut herkullinen iltapäivä. Kyllä vaan harmitti kun en töiden takia tuonne päässyt.
    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella harmi ettet päässyt mukaan. Mukava parituntinen hyvän ruoan ja ystävien kanssa vierähti kuin siivillä. Vohvelikakku jäi kummittelemaan mieleen ja mielen pitäisikö tehdä nyt kesällä....vohvelirauta on ihan käyttämättömänä kaapissa...
      Aurinkoa päivää Outi ♥

      Poista
  4. Voi apua miten herkullisia kuvia!! Kaikki niiiiin kelpaisi, ja tuo hattaraskumppa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥ Hattaraskumppa sopii hyvin meille isommille tytöille toki olisin voinut syödä hattarankin - vaikka se onkin melko sottaista puuhaa.

      Poista
  5. Tuossa Katja edellä jo sanoo, että on herkullisia kuvia. Niin minäkin mietin katsellessani kuvia. Olipa meillä herkullinen iltapäivä Lintsillä. Meitä hemmoteltiin herkuilla. Ja sinä ne niin kauniisti olet kuvannut! Herkkuja ja ystäviä ja ihania hetkiä. Kesän juhlaa. Olipa kiva tavata pitkästä aikaa!
    Ihanaa viikonloppua, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula seurastasi ja kiva oli nähdä todella pitkästä aikaa ♥
      Kyllä meitä hemmoteltiin herkuilla ja aika meni ihan siivillä.
      Minähän suuntasin myös eilen Lintsille synttärien kunniaksi. Saa nähdä
      montako kertaa tulee käytyä tänä kesänä....
      Aurinkoista sunnuntaita Tuula ♥

      Poista
  6. Kyllä sai kuvat ihan veden kielelle! :) Olisi mukava joskus päästä herkuttelemaan. Lapsena tykkäsin kieppua laitteissa, mutta enää pää ei kestä ja nykyään myös korkeat paikat ahdistaa. London eye taitaa ensi viikolla jäädä kohdaltani väliin, vaikka muu perhe sinne menisikin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään tykkää enää mistään hirveästä kieputuksesta. Mutta Rinkelissa käyn aina katselmassa maisemia. Samoin tuo Maisema juna on kiva paikka valokuvailla itse Linnanmäkeä. Pellen Talo täytyy varmaan käydä myös suurena entisen Vekkulan fanina käydä katsastamassa.
      Ehdottomasti menet London Eye -laitteeseen. Se vain pyöriin hitaasti ja näet upeasti Lontoon ilmasta käsin.
      Hyvää matkaa Maisa :)

      Poista
  7. Arvasin kun klikkaan tänne, että iskee ihan hirveä nälkä. Lintsi on kyllä petrannut näiden ruokien kanssa vuosi vuodelta.

    Kivaa viikon jatkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts...nyt aiheutin sinulle nälän mutta onneksi se lähtee Lintsillä :)
      Olen samaa mieltä, että ruokatarjonta on parantunut hurjasti ja valikoima
      myös monipuolistunut ja laajentunut.

      Aurinkoa viikkoosi <3

      Poista
  8. Onpa hieno idea koota nuo ravintolat yhteen. Saman katon alta jokaiselle jotakin.

    Itse on ole koskaan ollut mikään suuren suuri huvipuistojen fani mutta linnanmäen vuoristoradasta olen aina tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin kätevää ajatellen isomman seurueen tai perheen makumieltymyksiä!
      Kyllähän sinun on pikkutyttösi vietävä edes kerran Linnanmäelle. Siellä syntyy
      ihania muistoja, joita on sitten kiva muistella. Ja käyt ajamassa vuoriradassakin.
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  9. No apua! Tätä ei ois pitänyt lukea nälkäisenä! varsin herkullisia kuvia! En muista itsekään koska olisin viimeksi ollut lintsillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry jos postaus aiheutti nälän :D nyt perheen kanssa huvittelemaan ja syömään hyvin.
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista