kesäkuuta 20, 2018

Viherhuoneessa kukkii jo kesäisen rehevästi


Nyt on aika esitellä teille viherhuoneeni tai siis lasittamattoman parvekkeeni kuluvan kesän asussaan. Tämän kevään projektina oli vihdoin vaihtaa parvekkeen lattian jo riittävästi aikaa nähneet painekyllästetyt laatat uusiin. Halusin mahdollisimman pienistä paloista koottavan laatoituksen. Edelliset olivat nimittäin 60 x 60 cm ja niiden siirtely on tuskastuttavaa siivotessa. Olin jo aiemmin katsellut Ikean valikoimaa ja päädyinkin valitsemaan sieltä Runnen laatat. Koko laatoissa on puolta pienempi kuin edellisissä (30 x 30 cm) ja mikä parasta nämä saa myös klikattua yhteen näppärästi.


Varsinaista jumppaamista oli entisten laattojen kantaminen 3.kerroksesta jätelavalle. Laatat painoivat kuin synti ja olivat vielä niin hankalan kokoisiakin. Uusien kiikuttaminen hissittömässä pienkerrostalossa ylimpään kerrokseen sai jalat huutamaan hoosiannaa mutta tulihan siinä sitten samalla hyötyliikuntaa ihan riittävästi. Työkaverini vielä auttoi sirkkelillään muutaman laatan puolittamisen kanssa. Täytyy sanoa, että olen äärimmäisen tyytyväinen tähän uuteen lattiaan. Parveke näyttää jotenkin ihan uudelta ja russeliriiviökin on hyväksynyt lattian. Tuon turkoosin muovimaton löysin Porvoosta Sasu's Playhousesta ja siivouspäivän kunniaksi se oli hyvässä alennuksessa.


Pieni hortensia tarttui mukaan kun olin Fiskarsin Hammarbackenin perinneajoissa. Piipahdin ajojen jälkeen kylän pienessä K-kaupassa ostamassa vesipullon ja äkkäsin tämän siitä kassan vierestä. Kun tulin kotiin oman kotitalon nurkalla olisi ollut sama hortensia myös tarjoushinnalla :) No, on sitten aiemminkin tullut kannettua toiselta puolelta Eurooppaa "jotain kivaa" mitä olisi saanut ihan täältä kotimaastakin. Ja autossahan tuo kasvi kotiin kulkeutui.


Ensimmäistä kertaa olen istuttanut pitkään laatikkoon parvekkeen puusäleikköseinän eteen koristetupakkaa. Parina viime vuonna olen huomannut, että paikka on ehkä kuitenkin liian kuuma marketoille. Perinteisesti marketat ovat aina koristaneet parvekettani mutta ainakaan vielä siellä ei ole niitä yhtään. Olen oikein tyytyväinen valintaani sillä koristetupakka kukkii runsaasti aurinkoisella ja lämpimällä paikalla kestäen myös paahdetta. Kukinta-aikakin on kesäkuusta syyskuulle. Meillä tämän laatikon kukat saavat aina hieman myös osumaa itseensä kun "mustavalkoinen kerrostalokyttääjä" laittaa etutassunsa laatikkoon tai sen reunalle tarkkailessaan mitä pihapiirissä mahtaa tapahtua. Ehkä vielä kuitenkin ostan yhden marketan johonkin purkkiin yksinään...


Pelargonioista suurin osa selvisi talven yli ja jouduin ostamaan siis vain kolme uutta kukkaa. Suurin osa "mummokukistani" on oranssinpunaisia mutta joukossa on pari syvän punaistakin, jotka viime kesän loppupuolella ostin Fidasta muutamalla eurolla. Lobeliat kuuluvat aina ehdottomasti yhteen pelargonioiden kanssa. Vaikka kesä on ollut kuuma eivät minun lobeliani ole vielä parhaimmillaan mutta uskon niiden tuuheutuvan ja rehevöityvän ajan mittaan vielä enemmän.


Totta kai meidän parvekkeella on myös muratteja ja niitä taitaa olla tänä vuonna peräti neljä kappaletta. Säästän yleensä muratit talven yli parvekkeella mutta koska se ei ole lasitettu muratit joudun heittämään pois keväällä ja korvaamaan uusilla. Ikeasta tarttui mukaan myös kellokukka, joka ainakin vielä on kukkinut ihan kauniista. Olen näemmä unohtanut valokuvata sen :)


Amppelissa minulla on valkoinen iso petunia, jonka sain lahjaksi. Petunia on ainakin vielä hyvin hengissä kukkien oikein rehevästi. Parvekkeellani kasvaa myös basilikaa ja sitruunamelissaa. Joulukaktukseni on päässyt viettämään kesää ulkoilmaan sisätiloista. Unohdin Kevätmessuilta hakea sen perunoiden kasvatusämpärin siemenperunoiden kanssa, joten uusia perunoita parvekkeeni ei tule tuottamaan ruokapöytään. Harmi - olisi ollut kiva seurata "oman perunanpellon kasvua".


Ensimmäistä kertaa myös tuo metallinen lyhty on ilman kesäkukkaa. Ostamani lobeliat eivät riittäneet enää koristamaan sitä mutta eiköhän sinne jotain tule vielä kesän aikana. Meillä parveke toimii kesällä yhtenä lisähuoneena eli siellä kyllä istutaan syömässä aterioita tai juomassa vaikka aamukahvia päivittäin. Nyt onkin riittänyt hyviä aurinkokelejä toukokuusta lähtien. Haaveilen omasta pihasta mutta tyydyn toistaiseksi kasvattamaan ja hoitamaan vain parvekekeidastani.


Mitä kesäkukkia sinä olet hankkinut parvekkeelle, terassille tai pihalle?
Onko sinulla joku suosikki kesäkukka, joka on ostettava joka vuosi jo perinteen vuoksi?
Oletko talvehdittanut pelargonioita ja onnistunut siinä?
Mitä kukkaa et missään tapauksessa ottaisi itsellesi kasvamaan?

Hyvää juhannuksen odotusta ♥


20 kommenttia:

  1. Kivalle näyttää. Olen onnistunut. Minulla ei taida olla inhokkeja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu❤ Sinun puutarha on taivaallisen kaunis paikka ja haluaisin nähdä sen joskus livenä. Itse en koskaan laittaisi samettikukkia parvekkeelleni koska niistä en jostain syystä vain pidä.

      Poista
  2. Ihana parveke, tuolla kyllä varmasti viihtyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira😊 parveke on tärkeä osa kotiamme.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää sinun parvekkeellasi. Minun on aina pakko ostaa orvokkeja :) Nehän nyt kuolee jo ennen kesän loppua, mutta niitä vaan on aina saatava. Viime vuonna ihastelin pelargonioita ja niitä on tänäkin vuonna meidän takapihalla, sitten on vielä petunioitakin. Hyvin on kukat tänä vuonna kasvaneet ja ruukuista ei näy edes reunat enää, kun kukkaa pukkaa koko ajan lisää.
    Somelomailen tässä taas hetken, joten aivan ihanaa juhannuksen aikaa sinulle Marjo ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi😊 Minä en ole pitkään aikaan ostanut orvokkeja vaikka kauniita ovatkin. Pidän kyllä orvokeista mutta koko kesää eivät kyllä kestä.

      Nyt on ollut niin upeita ilmoja, että kukat kasvavat melkein silmissä. Toki kastella täytyy paljon enemmän.

      Hyvää somelomaa ja juhannusta Outi❤

      Poista
  4. Tänä vuonna parveke oli jo toukokuun lopuasa ihana rehevä kun kasvit röyhähtivät kasvuun. Jopa chilitkin ovat kohta kukassa. Minttu on traditionaalinen kasvi parvekkeellamme, sitä on aina yksi laatikollinen. Muuten kasvit vaihtelevat, tänä vuonna on enemmän yrttejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään myös siitä, että oma parveke on myös "hyötykäytössä" ja sieltä voi napsia ruoanlaittoon vihreää mukaan. Olen kerran jopa kokeillut mansikkaa mutta se houkutteli lintuja parvekkeelle mikä ei sitten ollutkaan niin kivaa. Mansikat myös katosivat parempiin suihin...

      Poista
  5. Hyvältä näyttää parvekkeellasi. Itse en tosiaan onnistunut talvettamaan meidän pelargonioita, vaan jouduin kantamaan ne tunkioon ja ostamaan muutaman uuden. On sinulla ollut aika hirveä homma laattojen kanssa, mutta uusi lattia mattoineen on hieno. Muutenkin pidän parvekkeestasi ja tuo metallilyhty on kyllä niin hieno ♥ Minun suosikkikukkani kesällä on petunia. Ostan aina myös pelargonioita ja lobeliaa. Mukavaa juhannuksen odotusta sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse😘 Hyötyliikunta on parasta liikuntaa mutta urakkani sattui vain osumaan todella helteisiin päiviin. Olin ihan hiestä märkä ja hävetti kulkea rapussa punaisena. Mutta lattia on kiva ja jatkossa sen siivous myös helpompaa.

      Meillä on aika samanlainen maku kukkien suhteen😄 Mukavaa juhannuksen odotusta ja tsemppiä töihin❤

      Poista
  6. Kauniin paratiisin olet luonut. Omalta pihalta kukontöyhtö ja laventeli löytyvät vuosittain. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen muutamina vuosina hankkinut laventelin mutta nyt jätin sen ostamatta. Ehkä taas ensi vuonna...
      Mukavaa juhannusta😊

      Poista
  7. Kylläpäs on kivannäköinen parveke! :) Itselläni on terassilla surfiina-amppeli, jossa on kahta eri väristä kukkaa (lila ja fuksia), yksi neilikka sekä kaksi isokukkaista samettikukkaa (oranssi ja keltainen). Pihaltamme löytyy myös monivuotosia perennoita kuten mm. erilaisia liljoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pihalla on ihanan monipuolisesti kukkia. Liljoista pidän ja ovat kauniita myös maljakossa. Neilikkaa olen miettinyt myös itse kokeilla joku vuosi. Hyvää juhannusta😊

      Poista
  8. Aivan ihanalta näyttää ja tuo matto, lautanen ja kaikki. Sydämellistä juhannusta Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia 😘 Matto oli ihanan pakko saada parvekkeelle antamaan väriä. Lautanen löytyi kirpparilta eurolla joten pakkohan se oli ottaa. Oikein ihanaa juhannusta ❤

      Poista
  9. Kivoja parvekekuvia :)
    Minun suosikkeja ovat pioni ja akileiat. Olen tänä keväänä ollut ihan toivoton puutarhuri, piha on vieläkin kesäkunnostamatta. Ajattelin juhannusaaton kunniaksi hoitaa vihdoin homman :D Kevään koivunsiitepöly oli niin raju, että minulla ei ollut mitään asiaa pihahommiin.

    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ja akileiat ovat molemmat kauniita. Kuljen päivittäin yhden vanhan talon ja sen puutarhan ohi, jossa on noita sekä myös monia muita perinteisiä kukkia. Ihailen aina miten hyvin hoidettu se puutarha ja piha on!

      Leppoisan mukavaa juhannusta��

      Poista
  10. Näin kaupungissa asuessa kaipaa kyllä niin kovasti parveketta! Ihanalta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parveke on tärkeä osa asuntoa ja ilman sitä en kyllä pärjäisi :)
      Mukavaa juhannusta!

      Poista