heinäkuuta 04, 2018

Olohuone sai kesäisen ilmeen ja sinne muutti Lomonosov leijona


Kirjoittelin täällä blogissa jo huhtikuun alussa, että Fanni K aloitti sinisen kauden taas kodissamme. Silloin päivitettiin ruokailutilan ilmettä uudella matolla ja torkkupeitolla. Sinivalkoisuus jäi kytemään mieleeni ja kesäkuun alkupuolella löysin Indiskasta aivan ihanan sinivalkoisen pöytäliinan. Tämä on vilahdellut jo jossain Insta kuvissani.

Kun aloittaa sisustamisen niin se saa aikaan sellaisen jännän lumipallo efektin, että joku toinenkin paikka alkaa huutavasti kaivata jotain uudistusta. Piipahdin Indiskassa ihan vain katselemassa mitä uutta sinne olisi tullut kun huomasin todella kauniit valkoiset verhot, joiden reunoissa oli kirjaillut pitsit. Samalla silmiini osui myös valkoiset sinisellä käsinkirjotut verhot. Molemmat näistä kolahtivat heti mutta jossain pihiyden puuskassani ajattelin, että ostan vain nuo valkoiset. Tämä tapahtui pari viikkoa ennen juhannusta.



Kotona ripustaessani verhoja huomasin, että vanhat valkoiset verhoni eivät todellakaan sopisi näiden uusien yhteyteen olohuoneeni ikkunaan. Näyttivät niin eri värisiltä, että ihan hirvitti! Vähän harmittelin mielessäni etten ottanut niitä toisiakin verhoja samalla kertaa.

Juhannuksen jälkeen piipahdin taas Indiskassa ja sydämeni melkein pysähtyi kun en löytänyt enää sinikirjottuja verhoja. Ääni väristen kyselin myyjältä olisiko niitä ehkä jossain muussa liikkeessä? Myyjä vastasi iloisesti, että "tuolla ale-pöydässä niitä löytyy vielä meiltäkin". Tadam, kannatti siis olla pihi silloin kun sain nyt verhot puoleen hintaan. Samalla nappasin tuon hauskan lippunauhan myös mukaan.


No on kun kerran aloitetaan sisustuksen muuttaminen niin olin jo pikkuhiljaa ostellut tyynynpäällisiä sohvien irtotyynyihin. Pakko muuten todeta tähän väliin, että arvostan erillisenä tyynynpäällisiä myyviä kauppoja todella paljon. Monissa ketjuliikkeissä kun myydään vain "kokonainen tyyny päällisineen" tai jos ostat/haluat vain päällisen maksat koko hinnan tyynyineen päivineen. Mihin ihmeeseen minä hukkaisin aina ne edelliset tyynyt kun haluan vaihtaa päällisiä?


Gant Home tyynynpäällinen (alinna vasemmalla kuvassa) on Ellokselta samoin tuo tummempi sininen, vähän "aaltomainen" päällinen (alinna oikealla). Herttanen Design & Deli oli löytöpaikka Svaneforsin valkoisille ja sinisille reikäpäällisille. Herttasella oli -50% päivät ja siellä kannatti Loviisassa piipahtaa kesäkuussa. Tuo salmiakkikuvioinen päällinen (vasen toinen ylhäältä) löytyi niin eksoottisesta kaupasta kuin Minimani Porvoossa. Sieltä tarttui myös Marjon matkaan sinivalkoinen kukallinen vahakangas, joka sekin on jo näkynyt Instassa.


Minulla on kesällä aina tarve ottaa myös esille simpukoita, joita on itse tullut kerätty hiekkarannoilla. Tosin makuuhuoneen hyllyllä pidän ympäri vuoden Pentikin kulmikkaassa purkissa "omaa pientä hiekkarantaa simpukoilla". Kurkistaessaan tuonne "hiekkaranta purkkiin" talvella kun ulkona sataa lunta ja tuuli ulvoo nurkissa tulee kesäinen fiilis aina. Nuo siniset meritähdet ovat myös Svaneforsin ja Herttasesta Loviisasta hankittuja.


Muistatte varmaan, että olen jo aiemmin kirjoitellut täällä blogissani "viehtymyksestäni Made in USSR tuotteisiin". Siis tavaraan, joka on valmistettu entisessä Neuvostoliitossa. Olin kesäkuun alussa työmatkalla Hämeenlinnassa ja jätin auton parkkiin Fidan eteen Palokunnankadulle. Muistan kuinka kerran nappasin itselleni parkkisakot juuri tästä samasta kohtaa muutamia vuosia sitten. Joten nyt olin superhuolellinen ja laitoin vähän extraa parkkiaikaan.

Kun tulin tapaamisen jälkeen autolle ajattelin, että piipahdan Fidassa kääntymässä josko siellä vaikka olisi "jonkun romu eli minun aarteeni". No, siellä vitriinissä oli Lomonosovin sinivalkoinen leijonakarahvi. Ja juuri se Made in USSR merkintä pohjassa ja totta kai myös Lomonosovin leima.


Lomonosov posliinitehtaan perusti keisari Pietari Suuren tytär keisarinna Elizabeth 1744. Nevan posliinitehdas valmisti aluksi astioita vain keisarilliselle perheelle. Lomonosov oli ensimmäinen posliinitehdas Venäjällä ja kolmas posliinitehdas koko Euroopassa. Keisari Nikolai II:n aikana tehtaan tekniikka ja teknologia nousivat huippuunsa.

Tehdas nimettiin vuonna 1765 venäläisen kirjailijan ja tieteilijän Mihail Lomonosovin mukaan kunnianosoituksena hänen tekemästään työstä isänmaalleen.

Vuonna 1918 vallankumouksen jälkeen tilanne muuttui ja tehdas kansallistettiin kuten kaikki muukin Neuvostoliitossa. Se alkoi myös tuottaa ns. propagandaposliinia - mm. astioita, joissa oli sirppi ja vasara aiheita.  Lomonosovin tehtaan tuotannossa on ollut myös paljon eläinfiguureita, joihin törmää kirppareilla ja antiikkiliikkeissä nykyäänkin ja niillä on vankka keräilijäkuntansa.

Lomonosovin tehdas on myös tehnyt näitä hyvinkin koristeellisia eläinhahmoja, joissa näkyy hyvin itänaapurimme runsas ja värikäskin tyyli. Usein näkee juuri Lomonosovin sinivalkopunaisia riikinkukko sirottimia suolalle ja pippurille. Tällaista leijonakarahvia en ole aiemmin koskaan nähnyt mutta nyt omistan oman Lomonosovin. Joku tässä leijonassa vain viehättää tuon USSR leiman lisäksi.


Huomenna aamulla kukonlaulun aikaan suuntaan Porin asuntomessujen pressipäivään joten Insta storyn puolella voi sitten jo nähdä esimakua messuilta. Lupaan ottaa paljon valokuvia ja ehkä jo viikonloppuna saadaan tänne blogiin  myös ensimmäisen messupostauksenkin. Odotan hyvää ja antoisaa messupäivää Porissa ja toivon ettei siellä sataisi ainakaan kovin paljoa :)


8 kommenttia:

  1. Kylläpä olohuoneessasi näyttää kauniilta. Sinivalkoinen on mielestäni niin sinun värisi. Sinulla oli huippu hyvä tuuri noiden verhojan kanssa. Minunkin pitäisi uusia olohuoneen verhot. Harmi kun meillä ei ole täällä Indiskaa. Nuo valkoiset pitsiverhot vaikuttavat niin kivoilta. Hyvä löytö keräilijälle myös tuo Lomonosovin sinivalkoinen leijonakarahvi. Mukavaa pressipäivää Sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥

      Jännä juttu, että palaan tähän siniseen koska tämä kausi on koettu jo aiemmin ja sitten hylkäsin sen. Indiska on kyllä värikäs, iloinen ja ideoita täynnä oleva kauppa. Piipahdan aika usein vain katselemassa ideoita sieltä.

      Lomosovin leijona ei varmasti ole mikään harvinaisuus ja sain sen 18 eurolla :) Mutta minua se mielytti ja sopii kotiimme.

      Kiitos - pressipäivä oli antoisa mutta kuuma myös

      Poista
  2. Mukavaa pressipäiväreissua. Toivottavasti säät suosivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, säät kyllä suosivat ja sadepilviä ei edes nähty taivaalla.
      Parhaimmillaan +24C joten ihan hellerajaa ei rikottu.

      Poista
  3. Sinivalkoisuus on niin ”päivän väri” ;) Oltiin eilen ystäväni kanssa Taidekeskus Salmelassa ja molemmilla oli sinivalkoinen vaatetus. Hyvä sentään, ettei sama asu, koska kumpikin osti Marimekon ysmystä saman mustikkaisen tunikan, jonka ystäväni sanoi eilen laittaneensa ”riskillä” ylleen :D

    Sinun raikas ja kiva sisustukseksi tuo mieleen Kreikan. Verhot on tosi kivat.
    Jännä juttu on se, että minä ostin Indiskasta mökille tuon viirinauhan värikkään version, vaikka en ole yhtään niin värikäs persoona kuin sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä olet ehtiyt jo Salmelaan! Minun kesälomalistalla jos vain ehdin sinne saakka. Jännää, että teillä oli sinivalkoista molemmilla. Jokun intuitio ehkä mitä toinen pukee päälleen :D

      Kreikka - toden totta! Olet oikeassa! Vähän sellaisia vaikutteita olohuoneessa nyt onkin :D Olen siis melkein Välimeren tunnelmissa :D

      Viirinauhan värikäs versio oli Sellosta jo loppu mutta olen nähnyt sen aiemmin. Hauska ja sopiihan värit sinullekin ja kotiin.

      Aurinkoa viikonloppuusi ja Niilolle rapsuja ♥

      Poista
  4. Todella upea tuo posliinileijona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♥

      Olin niin iloinen kun löysin tämän vaikka tiedän monen miettivän "ihan mummokamaa" :D
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista