kesäkuuta 15, 2019

Kat Maconien kengissä on väriä ja asennetta


Olipa kerran lontoolainen pikkutyttö nimeltään Kat Maconie. Hänen äidillään oli salaperäinen vaatekaappi, joka oli pullollaan 70-80 lukujen upeita kenkiä ja vaatteita. Kuten kaikki pikkutytöt myös Kat vietti aikaa pukeutuen äitinsä kenkiin ja vaatteisiin leikeissään. Kenkien rusetit, hohtavat helmet ja lukemattomat muut yksityiskohdat olivat niin kauniita pienen tytön silmissä. Tytöstä kasvoi vuosien mittaan aikuinen ja mutta kiinnostus väreihin, 80-luvun yksityiskohtiin ja muotoihin säilyi hänen mieleensä. Äidin vaatekaapin aarteet säilyivät hänen mielessään.


Kat Maconie asui edelleen Lontoossa ja opiskeli kuuluisassa London Collage of Fashion oppilaitoksessa. Hän teki myös töitä Lucille ja Richard Lewinin vuonna 1976 perustamassa Whistles vaateketjussa. Hän oli osana ostotiimiä Whistlesillä ja pääsi sisäänostamaan asusteita, kenkiä ja myös vaatteita. Kat pääsi myös osallistumaan tuotekehitykseen. Katin omien sanojen mukaan kahden vuoden työskentely Whistles ketjussa opetti hänelle muotialan todelliset salaisuudet. 

Kat Maconie halusi kuitenkin omaa ja uniikkia joten hän perusti vuonna 2009 nimeään kantavan brändin. Katin kengät olivat alusta lähtien hyvin omaperäisiä ja niiden värimaailma, muodot ja koristeet pohjautuivat sinne oman äidin salaperäisen vaatekaapin kätköihin. Pieni West London Studio tarjosi kenkiä, joiden värit olivat poikkeuksellisen kirkkaita. Kengät olivat myös arkkitehtonisia, printeiltään räväköitä ja koko mallisto oli "pilke silmäkulmassa tehtyä" sisältäen myös huumoria. 

Katin määrätietoinen työskentely tuotti tulosta ja hän pääsi tekemään yhteistyötä myös lontoolaisen Dune brändin kanssa. Muotisuunnittelijat Felder Felder ja Fyodor Golan ottivat myös Katin kenkiä mukaan London Fashion Weekin näytöksiinsä. Vuonna 2013 Kat Maconie voitti Drapers Shoe Designer of the Year palkinnon.  



Kat Maconien on sanonut "I think you have to wear the shoes, the shoes can't wear you." Vaikka mallistossa on huikean korkeilla koroilla varustettuja kenkiä niillä pystyy myös kävelemään. En itse ole vielä koskaan kokeillut Katin kenkiä mutta uskon hänen onnistuneen luomaan korkkareita, joilla pystyy myös liikkumaan. Totta kai mallistossa on myös maltillisia koroilla varustettuja malleja ja täysin korottomiakin versioita.

Kaikki postaukseen keräämäni kuvat ovat SS2019 mallistosta. Itse pidän Katien ennakkoluulottomasta värien käytöstä ja hauskoista yksityiskohdista. Kengät ovat supernaisellisia mutta niissä on mukana myös sitä huumoria ja "kieli poskella menoa". Pink Panther mallisto on minusta hauska ja myös "lintukuosi tupsuilla" puhuttelee. Kat Maconien kenkiä voi tilata myös Zalandon kautta. Siellä näyttää olevan alessakin kivoja malleja.

Hyvää lauantaita kaikille - nauttikaa kesästä ja kengistä!



Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä. 

kesäkuuta 13, 2019

Nissbackan veistopuiston kesänäyttely esittelee Laila Pullisen nuoruudentöitä


Nissbackan veistospuiston kesä 2019 avattiin eilen auringonpaisteessa Sotungissa Vantaalla. Kävin itse Nissbackan kartanon mailla ja Laila Pullisen veistopuistossa ensimmäistä kertaa elämässäni jo heinäkuussa 2017. Vierailusta syntyi silloin myös postaus tänne blogiin. Kirjoitin silloin näin:

"Nissbackan kartanon veistospuistosta on vaikea kirjoittaa vain sanoja muodostaen niistä lauseita kuvailemaan tätä ainutlaatuista paikkaa. Tässä veistospuistossa pitää ehdottomasti päästä kävelemään, kuuntelemaan, haistelemaan ja kokemaan se kokonaistaideteos, jonka historiallinen maisema ja kuvanveistotaide muodostavat yhdessä. Nissbacka on todella vaikuttava. Kartanopuisto ilman kartanoa mutta maisema täynnä vanhoja puita ja ilmaisuvoimaisia kuvanveistäjä Laila Pullisen veistoksia sekä taideteoksia. Tällä paikalla on oma henkensä ja historian kerroksellisuus. Nissbackassa aikakäsitys katoaa kun antaa ympäristön sekä taiteen puhutella itseään."

Edelleen allekirjoitan sen mitä kaksi vuotta sitten kirjoitin. Nissbacka pitää itse kokea!


Laila Pullinen tunnetaan naiskuvanveistäjänä, joka käytti töissään aika miehekkäitä materiaaleja kiveä ja pronssia. Nissbackan kartanon vaihtuva kesänäyttely esittelee tänä vuonna ensimmäistä kertaa Pullisen nuoruudenaikaisia töitä. Mielenkiintoista minusta on se, että taiteilija on hyödyntänyt näissä töissään paljon kierrätysmateriaaleja.

Kesällä 2018 Nissbacka esitteli Laila Pullisen ensimmäisen näyttelyn 60 vuotta sitten Galleria Artekissa 1958. Tänä kesänä vuorossa on Laila Pullinen Haarautuvien polkujen puutarha - Muoto- ja materiaalitutkielmia 1959-1999 -näyttely.


Laila Pullisen poika Jean Ramsay totesi avajaissanoissaan, että nykyään nämä Pullisen teokset luokiteltaisiin kenties "kokeellisiksi", mutta taiteilija ei itse tästä termistä pitänyt, vaan hän oli huudahtanut aina sen kuulleessaan:

"Minä en kokeile - minä tutkin." - Laila Pullinen 

Laila Pullinen oli ensimmäiseksi ostanut Unescolta saamallaan stipendillä vuonna 1960 Olivetti Lettera -matkakirjoituskoneen, joka kuitenkin hajosi käytössä. Rikkoutuneen koneen osista syntyi kuitenkin seuraavana vuonna hitsaamalla teokset Olivetti Lettera - Uteliaat ja Olivetti Lettera - Monumenttiluonnos. Kirjasimien varsien päässä olevat kirjaimet ikään kuin katselevat uteliaasti ympärilleen. Humoristisen hauska teos mielestäni!


"Debytoituaan ensimmäisessä näyttelyssään pääsääntöisesti figuratiivisiksi luokiteltavilla kirjasinmetallifiguureilla Pullinen suuntasi jatko-opintojen perässä Italiaan, jossa eurooppalainen informalismi olisi lopullisesti vakiinnuttava muotonsa 1960-luvun alkuvuosina. Jo ennen tuota matkaa hän oli nähnyt vuonna 1955 Lontoossa suuren Barbara Hepworthin retrospektiivin, joka innoitti nuorta taiteilijaa murtautumaan figuratiivisen taiteen alueelta viitteellisempään kolmiulotteiseen muotokieleen."

Nissbackan veistospuiston kotisivut, Jean Ramsay


Laila Pullinen jatkaa seuraavaksi "tutkimuksiaan" romuraudan ja puun kanssa. Taiteilija tekee mm. Hakkilan romuvaraston hellanosista hitsatun Passio (1959) teoksen, joka huomioidaan Suomen taideakatemian kolmivuotisnäyttelyssä. Valitettavasti tämä teos hajoaa ja sitä ei enää ole mutta kuvan voi kurkata Nissbackan kotisivuilta.



Taidemaalari ja professori Tero Laaksonen, Laila Pullisen säätiön hallituksen taiteilijajäsen ja Laila Pullisen ja Magnus Ramsay pitkäaikainen ystävä piti koskettavan puheen avajaisissa.

Myöhemmin Pullinen työstää Nissbackan mailta raivattuja kantojakin ja maan alta löytyneestä ruostuneesta öljykanisterista syntyy pari taideteosta. Kaikki taiteilijan pääsuunnista poikkeavat materiaalitutkielmat ovat nähtävissä nyt ensimmäistä kertaa samassa tilassa, Nissbackan Ateljee-galleriassa. Ne ovat hyvin erilaisia kuin totutut Pullisen työt ja mielenkiintoisia "tutkimuksia".



Nissbackan veistospuisto on avoinna 1.6. - 1.9.2019 keskiviikkoisin 12-18 ja sunnuntaina 12-16. Puiston ja peruskokoelman esittely on aina sunnuntaisin klo 14. Kehotan osallistumaan siihen sillä Jean Ramsayn vetämällä kierroksella saa paljon tietoa ja hänen tarinoitaan voisi kuunnella loputtomiin. Sisäänpääsy veistospuistoon, pysyviin kokoelmiin ja Ateljee-galleriaan on 8€ - alle 15v lapset veloituksetta näyttelyyn.


Sain itse aikoinaan yksityisesittelyn taiteilijakotiin mutta nyt sinne voi päästä myös vierailemaan.

"Viime vuoden tavoin veistospuiston yhteydessä sijaitseva Laila Pullisen taiteilijakoti on myös avoinna kesällä 2019, kuitenkin pääasiallisesti vain ryhmille varauksesta, 80€/ryhmä. Kuten vuonna 2018, on myös yleisöllä pääsy taiteilijakotiin ilman ennakkovarausta joka kuun parillisena sunnuntaina (2.6, 16.6 ja 30.6 / 14.7 ja 28.7 / 4.8 ja 18.8), klo 13 ja 15.30 . Sisäänpääsy taiteilijakotiin on 8€, ja sisältää opastuksen. Yhteislippu: Taiteilijakoti + peruskokoelma & puisto = 15€."


Nissbackan veistospuiston yhteydessä on nykyään myös sunnuntaisin säävarauksella pop up-kahvila Café Anja & Annikki, josta ostettuja virvokkeita voi nauttia puistossa. Kiva lisä taiteen nauttimisen ohella!

Jos et vielä ole käynyt Nissbackan veistospuistossa kannattaa se tänä kesänä ottaa haltuun.




kesäkuuta 10, 2019

Hammarbackenin perinneajoissa oli upeita hevosia vaunuineen



Viime lauantaina osallistun toisen kerran elämässäni Hammarbackenin perinneajoihin Fiskarsissa.  Vuosi sitten koettu kesäkuinen päivä jäi hauskan positiivisena muistona mieleen. Hevosia, vanhoja historiallisia vaunuja ja ajan henkeen pukeutuneita ihmisiä Fiskarsin sympaattisessa ruukkimiljöössä. Ei tarvinnut siis kahta kertaa miettiä mihin Marjon matka tulisi suuntautumaan uudelleen. Viime viikolla olin muuten viettänyt jo tiistain Fiskarsin Puimalassa sisustustoimittajien vieraana. Tähän ihanan tunnelmalliseen tilaisuuteen palataan vielä omassa postauksessa kun saan lukemattomat valokuvani perattua. Viikkoni oli siis hyvin Fiskars painotteinen!


Tämä kesäkuun alkupuoleinen ihana tapahtuma on viralliselta nimeltään Eläväinen Hammarbacken & Fiskarsin perinneajot. Yläruukki täyttyy historiallisista roolihenkilöistä, joita vilisee Fiskarsissa. Viime lauantain helteessä ylös kaulalle saakka napitetut puserot ja pitkät hameet hattuineen eivät varmasti olleet sieltä viileimmästä päästä vaatetuksen osalta. Mutta upeilta roolihenkilöt näyttivät kuumuudesta huolimatta. Naisten pukeutuminen oli aikoinaan paljon muodollisempaan kuin nykyään ja myös vaatekerroksia oli huomattavasti enemmän. Hihat olivat ranteisiin saakka ja hameiden helmat viistivät maata. Vain kengänkärjet saivat näkyä.


Vaunu: ruotsalainen nelipyöräinen ajeluvaunu 1900-luvun alkupuolelta. Vaunun kunnostus Maija Räihä, Kiesimestarit Jenni Mäntynen, verhoilija Pia Rantala. Tämän tyyppistä vaunua kutsutaan "naisten vaunuksi".

Hevonen: friisiläinen Quentin R, ruuna 14 vuotta

Omistaja ja kuski: Maija Räihä
Matkustajat: Niccolina Oscarsson ja Oskar Damen, mukana myös Stina-vauva


Tapahtumassa on myös nähtävillä upeasti kunnostettuja vanhoja vaunuja, joita vetävät hevoset ajavat leikkimieliset perinneajot. Tänä vuonna ajettiin reittiä Isidorintie-Malcomintie ja tässä kisassa ei vauhdilla ole merkitystä. Perinneajot kunnioittavat historiaa ja jokaisella kisaan osallistuvalla kuskilla hevosineen on myös rooli. Kokonaisuudet ovat kuin historiankirjojen sivuilta ja rooleihin on perehdytty todella pieteetillä. Lainasin tähän postaukseen yhden museolta saamani tarinan hevosen ja kuskin/matkustajan roolista perinneajoissa.


Vaunu: Ralli car, tiettävästi tanskalaista alkuperää 1900-luvun alkupuolelta.

Hevonen: tanskalainen knabstupper Diggy, ruuna 4 vuotta

Kuski ja omistaja: Tarja Ikävalko
Matkustaja: Riikka Pekkinen


Hienoilla naisilla oli näihin aikoihin päivänvarjot koska ihoa piti ehdottomasti suojella päivettymiseltä. Leveälierinen hattu auttoi myös pitämään auringonsäteet pois kasvoilta. Kesäaikaan miehet saattoivat vaihtaa huopahattunsa olkihattuun kun siirryttiin maaseudulle kesäviettoon. Ruskettuminen on kuului vain työtätekeville. Vaalea hipiä oli statuksen ja kauneuden merkki 1900-luvun alussa vielä. Vaatteet antoivat suojan muulle keholle auringonsäteitä vastaan.


Vaunu: siuntiolaisen Gårdskullan kartanon maatilamuseosta lainattu maidonkuljetuskärry

Hevonen: shetlanninponi Delfi, 19 vuotta

Omistaja ja kuski: Lotta Kallioniemi
Avustajat: Sari Vähäniitty ja Ronja Fröberg


Voitteko uskoa, että noissa museosta lainatuista hurmaavissa rottinkisissa lastenvaunuissa oli ihan oikeasti 4 kuukauden ikäinen Stina-vauva! Hän nukkui siellä kiltisti koko Hammarbackenin perinneajojen ajan osallistuen omassa roolissaan tähän tapahtumaan. Taisi olla nuorin osanottoja.


Vaunu: Pietarissa 1898 Cofmanin verstaassa rakennettu Mylordi, jonka Kiesimestarit on entisöinyt 2018. Valjastuksessa on perinteinen suomalainen luokkivaljastus.

Hevonen: Tripla Vekkula, 20 vuotta

Omistaja ja kuski: Viola Kantola
Matkustaja: Tarja Kantola


Delfi ponin muistan myös viime vuodelta ja se oli todella söpö. Uljas, musta friisiläinen Quentin R asuu samassa tallissa kuin Delfi ja se rauhoitteli ponikaveriaan kun knallipäinen tuomari arvioi ponia, vaunuja ja valjastusta. Hyvin rauhallisesti kaikki hevoset olivat kuumuudesta huolimatta tuomaroinnissa. Tuomari oli todella tarkka ja katsoi, että kaikki remmit ja soljet oli oikein laitettu ja kiinnitetty.

Toinen mieleen jäänyt hevonen oli täplikäs "Peppi Pitkätossu hevonen" eli tanskalainen knabstupper Diggy. Tämä 4-vuotias ruuna on siis Tanskasta 1800-luvulta peräisin olevaan hevosrotua, joka on väriltään vähän tiikerinkirjava eli täynnä erikokoisia ruskeita tai mustia täpliä yleensä valkoisella pohjalla. Knabstrupinhevosen kavioissa on myös usein tummia pystyjuovia. Tämän hevosrodun erikoinen väritys sekä sen ystävällinen ja älykäs ilme tekevät siitä myös hyvin suositun sirkushevosen.


Tarina: 

"Herra Georg Kraus on saapunut palaveriin Fiskarsin ruukin tulevasta hankinnasta, höyryveturista. Sillä aikaa on rouva Katariina Kraussilla ja hänen ystävättärellä Anna Amalia Sofia Winqvistillä aikaa ajella huvin vuoksi ruukin upeissa maisemissa.

Matka Tuusulan Lammaskallion kartanosta Fiskarsiin on taittunut mukavasti kahdessa päivässä upouudella Droskalla. Vaunumestari Mäntysen laatuun kannatti taas luottaa. Vaikka tiet ovat surkeassa kunnossa säilyvät rouvien vaatteet siisteinä ja vaunussa pystyy hyvin istumaan pidempiäkin matkoja pahemmin väsymättä. Keskikievareita on onneksi riittävästi matkan varrella eikä hevosta tarvinnut vaihtaa kuin kerran. Onneksi käyttöön saatiin ihan oikea vaunuhevonen eikä mitään työjuhtaa.Tällä vireällä hevosella matka taittuu nopeasti."

On jännää ajatella, että todella vielä 1900-luvun alkupuolella paikasta toiseen liikuttiin hevosten vetämillä vaunuilla. Meidän muutaman tunnin automatkaa saatettiin tehdä useita päiviä ja välillä poikettiin keskikievareissa lepäämässä ja syömässä."



Viime vuonna tapahtumassa oli mukana myös Suomen vaunuhistoriallinen seura, jonka tehtävä on elvyttää vaunukulttuuria ja edistää olemassa olevan historiallisen vaunukaluston säilyttämistä ja kunnostamista. Suomessa on yksitoista vaunumuseota. Kerroin jo viime vuoden Hammarbacken postauksen yhteydessä, että olen käynyt Emil Cedercreutzin vaunumuseossa Harjavallassa. Vielä tästä ei ole postausta saatu aikaa blogiin mutta ehdin viime kesänä piipahtaa Wiurilan kartanon hevosvaunumuseossa. Siitä kirjoittelinkin jo Wiurilan joulun aikaan blogiin. Lupaan, että tänä kesänä saatte myös lukea Emil Cedercreutzin museosta ja vaunuistakin täällä blogissa.

Tämän vuoden tapahtuman järjesti Fiskarsin museo muutaman vaunuharrastajan avustamana.



Vaunu: Charabang, valmistettu Pietarissa ja ollut käytössä Brödtorpin kartanolla.

Hevonen: Trichos, suomenhevonen, 14 vuotta

Omistaja ja kuski: Carin Knape
Matkustaja: Nora Lindholm

Naisten upeat vaatteet ovat 1910-1915 muodin mukaiset. Carin on ommellut kävelypukunsa itse. Kävelypuvun kaavat on omistanut koruompelija Viivi Holm, joka on asunut Bromarvissa.


Tapahtumassa on mahdollista käydä silittelemässä hevosia ja myös keskustelemassa itse kuskien kanssa. Itse mietin mielessäni, että miksiköhän tänä vuonna kaikki hevosten kuljettajat olivat naisia? Harrastavatko naiset näitä perinneajoja enemmän kuin miehet? Viime vuonna hevosia oli tosin mukana tuplamäärä verrattuna viime lauantaihin joten mukaan mahtui silloin myös mieskuskeja. Ehkä joku alan harrastaja osaa kertoa oliko vain sattuma, että miehet puuttuivat?


Vaunu: 1870-1880-luvun venäläinen Droska, joka on aikoinaan kuulunut Lammaskallion kartanon herralle Karl Johan Winqvistille. Vaunu on täysin restauroitu 2019 Ypäjällä Kiesimestareilla Jenni Mäntysen toimesta.

Hevonen: amerikkalainen lämminveriratsuhevonen Treasure Dust, 9 vuotta

Omistaja ja kuski: Minna Moilanen
Matkustaja: Heini-Maria Partanen






Tämän herrahenkilön näin myös viime vuonna Fiskarsissa. Minulle tulee hänen vaatetuksestaan mieleen oma isoisäni kun olin pieni tyttö. Isoisällä oli juuri samanlainen viirullinen kaulukseton paita kesämökillä, tummat housut ja lippalakki päässä mökkivaatteina. Nahkasaappaisiin isoisä laittoi aina jalkarätit eli levysukat. Nämä villaflanellista tehtyjä suorakulmaisia kangaskappaleita on aiemmin käytetty sukkien päällä tai tilalla armeijassa ja juurikin luonnossa liikuttaessa. Mietin mielessäni mahtoi tälläkin herralla olla perinteiset jalkarätit?



Hammarbackenin perinneajopäivänä myös Fiskarsin museo oli auki ja käväisin myös siellä päivän päätteeksi. Lupasin jo viime vuonna siitä postausta ja nyt otin lisää valkokuvia Täyttä laukkaa -näyttelystä, joka jatkuu vielä syksyyn saakka. Postausta tästäkin on siis tulossa. Kivan pieni museo ja Museokorttikohde. Museo on auki ympäri vuoden.

Jos hevoset, vaunut ja historiallisiin asuihin pukeutuneet ihmiset kiinnostavat ensi kesäkuussa sitten Fiskarsiin ja Hammarbackenin perinneajoihin. Uskon, että Marjon matka tulee taas suuntautumaan Fiskarsiin katsomaan tätä spektaakkelia. Kiitos kuskeille, avustajille ja hevosille. Upea tapahtuma!


kesäkuuta 09, 2019

Haun avainsanat Marjon matkaan


Blogiini on tullut viime aikoina paljon liikennettä Suomen rajojen ulkopuolelta. Olen ollut todella ihmeissäni miksi ihmeessä katselijat Yhdysvalloista on käyneet blogissani? Minähän kirjoitan postauksia vain suomenkielellä? Blogialustani Bloggerin mukaan vierailijoita on ollut yhtä paljon Suomesta kuin rapakon takaa Jenkeistä. Ja vielä useana päivänä lähes viikon ajan. Todella outoa! Kolmantena maana katselijoiden joukossa on Norja tosin vähän pienemmän luvulla. En ole löytänyt tähän mitään syytä ja voi todella olla vain joku "tilastollinen piikki".

Samalla kiinnitin taas kerran huomioni haun avainsanoihin, joilla päädytään Marjon matkassa -blogiin. Tällä kertaa Luojan kiitos kukaan ei ollut tullut haulla "marjo alasti" blogiin! En kovin usein edes kurkistele näitä hakusanoja mutta jossain vaiheessa "eevanasuista bloggaajaa" etsi useampi kymmenen ihmistä. Mutta ihan mielenkiintoisilla hauilla blogiini on taas eksytty.

"haapkylä suku"


Tämä postauksen tunnistin heti eli kyse on yhdestä koko blogihistoriani luetuimmasta postauksesta tammikuulta 2014 Linnunlaulun eleganssia. Postauksen kuvat on otettu kännykällä pimenevässä talvi-illassa joten laadullisesti ne ovat minusta todella surkeita. Tällä kertaa postaukseen on päädytty hakemalla Minna Haapkylän suvun taloa. Haapkylän suvun omistuksessa talo on ollut yli 115 vuotta. Toinen haku, jolla postaukseen päädytään on "aulis junes". Kansalaisaktivisti Aulis Junes osti Linnunlaulusta huvilan 1980-luvulla mutta sen kunnostaminen tapahtuu hitaasti. Viimeksi 2018 alkutalvesta tästä arvohuvilasta ja korjaamisesta kiisteltiin lehtien palstoilla.

"antiikkiliike huldan puoti"


Pakko myöntää, että itse en kyllä heti muistanut missä yhteydessä olisin kirjoittanut Antiikkiliike Huldan puodista. Pienen kaivamisen ja harmaiden aivosolujen hieromisen jälkeen se selvisi kuitenkin ajan kanssa. Viime kesänä vieraili ensimmäistä (LUE: en varmasti viimeistä kertaa) hurmaavassa Mathildedalin ruukkialueella. Siellä oli alpakoita, Ruukin Kehräämö, ihana kahvila, hurmaavia taloja ja myös Antiikkiliike Huldan Puoti. Ja minä piipahdin siellä ennen kotiinlähtöä!

"arabian reliefit"


Tämä tuntui aluksi minusta todella mystiseltä haulta päätyä blogiini. Toisaalta kirjoitan paljon taiteesta, muotoilusta ja designista joten selvisihän tämäkin pienen kaivamisen jälkeen. Olen joskus sanonut, että minusta tulisi hyvä salapoliisi tai etsivä koska minä rakastan mysteerien selvittämistä. Aivoni kaipaavat sellaista jännittävää tietoja etsimistä ja asioiden yhdistelyä.

Tällä haulla on selkeästi päädytty kyllä Rut Bryk - keramiikkataiteen uudistaja -näyttelyyn, joka oli EMMAssa 2016. Muistan näyttelyn upean värikylläisyyden ja huikean kauniit perhoset itse hyvin. EMMAn katseluvarastossa näin myöhemmin lisää Rut Brykin sekä Tapio Wirkkalan töitä.

"jälkifunkkis"


Tämän selvittäminen oli helppoa ja postauskin on tehty nyt kuluvan vuoden aikana. Ravintola Meiccu siis entinen Ravintola 11 - Kuusihokki - Käpyhokki, joka avasi uusittuna ovensa nyt helmikuussa. Tämä postaus on jostain syystä ollut koko vuoden yksi luetuimmista blogissani. Ehkä se kiinnostaa tai osuu muuten vaan hyvin hakukoneoptimoinnissa. Vielä en ole itsekään ehtinyt sinne toistamiseen syömään paljon kehuttua sunnuntaibrunssia.

"keppanakellari"


Mistä tietää, että kesä lähestyy? Siitä, että blogin haussa alkaa näkyä Keppana Kellari. Olin itse kuullut tästä "erämaaravintolasta" paljon ystäviltäni ja lukenut juttujakin. Itse vierailin paikassa ensimmäistä kertaa 2017 ja olen sen jälkeen käynyt toisenkin kerran. Vielä toistaiseksi en ole syönyt Örömököä mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa. Tätä paikkaa on hyvin vaikea kuvailla koska se pitää itse kokea. Mitäpä jos ottaisit suunnaksi nyt kesällä Tammelan...

"mustion linnan taide"


Tämä oli helppo sillä Mustion Linnasta on blogissa useita postauksia.  Mustion Linnassa olen käynyt monia kertoja mutta ensimmäinen blogipostaus paikasta syntyi helmikuussa 2018 kun olin työni puolesta siellä pari päivää. Talvinen Mustio tarjosi huikeat puitteet, ruoka oli maukasta ja saimme kokea "murhamysteerinkin". Toinen postaus Mustiosta ja linnakierroksesta syntyi loppuvuodesta ja siellä taisi olla enemmän vielä taiteesta.

Viimeinen mielenkiintoinen haku, joka blogiini on tullut on "kuka omistaa taistelevat metsot"? Olen kirjoittanut Ateneumin Veljekset Von Wright näyttelyn yhteydessä, että "taulu on hankittu Suomen Taideyhdistyksen kokoelmiin jo samoihin aikoihin kun itse Ateneumin rakennus avattiin yleisölle 1887".

Paljon blogiin päädytään myös haulla "sudden deafness" ja "kolonoskopia löydökset". Omien aika rankkojenkin kokemusten jakaminen "äkillisestä kuulon menetyksestä" ja "kolonoskopiasta" on kiinnostanut myös aiheina teitä lukijoita. Olen saanut myös useita kymmeniä sähköposteja liittyen juuri paksusuolen tähystykseen. Vaikka aiheet ovat olleet aika erilaisia jaettavaksi täällä lifestyle blogissa on niistä selkeästi ollut vertaistukea ja apua tietoa hakeville.

Mielenkiintoista katsoa joskus miten tänne 
Marjon matkassa -blogiin oikein netin kautta päädytään.
Hyvää uutta viikkoa kaikille!

.