helmikuuta 19, 2019

Stockholms Furniture Fair 2019 - messujen värejä ja tunnelmaa



Tukholman sisustusmessut Stockholms Furniture & Light Fair 2019 pidettiin 5.-8.2. ja vihdoin olen saanut käytyä läpi valtaisan valokuvieni määrän yhden vierailupäivän osalta. Olin messuilla siis työni puolesta nuuhkimassa uusia sisustustuulia ja katsastamassa mikä mahtaa olla IN väreissä, muodoissa ja materiaaleissa. Kaikkea kivaa tuli nähtyä ja koettu mm. lyhyt tapaaminen Guest of Honour -installaation tehneiden Neri & Hu duon kanssa mutta näihin palaan omassa postauksessa.

Messut ovat aina sellainen "visuaalinen ilotulitus", että näkemisen sulatteluun ja asioiden jäsentämiseen menee itselläni vähän aikaan. Tein jo messupäivänä Marjon matkassa Instagramin puolelle lyhyen IG Story koosteen nähdystä. Jos et vielä ole IG-puolella seuraajani ota kanava haltuun tästä.

Nappasin mukaan postaukseen Pantonen nettisivuilta värejä vähän tueksi siihen mitä kuluvana vuonna 2019 sisustuksessa tullaan näkemään. Nyt kannattaa ottaa vaikka kuppi kuumaa ja mukava asento lähtiessään katselemaan läpi tätä kuvatulvaa. Hyvää sisustusreissua!


LIVING CORAL, TERRAKOTTA JA PUNAISET SÄVYT 

"Pantonen 2019 vuoden väri on elävä koralli (Pantone 16-1546).  Living coral on itse asiassa ihanan pehmeä väri, josta itse pidän valtavasti. Se on väri, joka viestii lämpöä, elämänvoimaa ja hoivaakin. Korallin sävy energisoi ja sitä on helppoa käyttää osana sisustamista, vaatetusta ja meikkiäkin kuluvan vuoden aikana. Värinä se on myös optimistinen ja iloinen värisävy. Tikkurila on muuten nimennyt omaksi värikseen Flamingon K319, joka on samaa värimaailmaa korallisävyn kanssa." näin kirjoittelin jo Svaneforsin kevät postauksen yhteydessä. 


Materia



Eikä vuotta 2019 tarvitse onneksi ihan vaaleanpunaisten silmälasien kautta katsella sillä paljon muitakin sekä terran että punaisen sävyjä näkyy sisustuksessa. Muistatteko kun muutamia vuosia sitten tuli muotiin yhdistää vaatemuodissa vaaleanpunaista ja oranssia? Koin sen silloin ihan toimimattomaksi yhdistelmäksi mutta niin se silmä ja mieli tottuu koska nyt nämä värit yhdessä näyttävät upealta. Myös hunajaa, oljensävyä ja sinapinkeltaista voi huoletta yhdistää punertaviin sävyihin kuten tuossa Fritz Hansenin istuinryhmässä. Pedralin hauskan narumaiset istuimet olivat myös pirteitä!

Pedrali

Fritz Hansen

Messuilla yksi suosikkiosastoni oli Muuto. Tanskalainen designyritys Muuto tekee yhteistyötä tunnettujen muotoilijoiden kanssa ja joukossa mm. Harri Koskinen sekä Mika Tolvanen Suomesta. Muuto - jonka nimi muuten tulee suomenkielen "muutos" sanasta - nostaa esille myös nousevia, nuoria muotoilijoita, jotka sopivat Muuton luovaan työyhteisöön. Äärimmäisen tyylikäs ja iso osasto, joka myös Tukholmassa keräsi ihmisiä yhteen ollen kuhiseva koko ajan. Pidin!

Muuto

Magis



KELTAINEN, HUNAJA, OLKI, HIEKKA JA ROTTINKI


Monien messuosastojen seinät olivat keltaisia ja silti sisustuksessa saattoi olla coralia tai sinistäkin. Pantonen vuoden keltaiset ovat melko kirkkaita (Vibrant Yellow, Radiant Yellow) mutta messuilla on nähtävillä hyvin haaleaa keltaista, jota oli yhdistetty voimakkaisiin keltaisen sävyihin. Sahraminkeltainen sohva Materian osastolla kutsui istahtamaan ja toimi hyvin  punertavanoranssien nojatuolien sekä ruudullisen maton kanssa. Ihanaa, että sisustuksessa on taas väriä!

Pyöreitä peilejä oli myös todella monella messuosaston seinällä. Eri kokoisia peilejä oli koottu yhteen lisäämään vaikuttavuutta. Oikeastaan tällaiset kollaasit ovat hauskoja ja muodostivat kivan katseenvangitsijan sisustukseen. Muistan lapsuudenkodistani pyöreän peilin, joka taitaa olla kesämökillä tällä hetkellä.


Materia


Muuton osastolla näkyi keltaisen rinnalla myös sinisistä sohvassa ja hiekanväriä roikkuvissa teollisuusvalaisimissa. Hunajaiset sävyt tuoleissa ja kukka-asetelmassa viimeistelivät kokonaisuuden. Osastojen kukkakimput olivat persoonallisia. Hyvin erilaisia kukkia yhdistellään ja kimput ovat myös huolettomia. Jopa tulppaanit näyttivät vähän "ylikasvaneilta" mutta silti hyviltä.

Muuto

Nordgröna 

Mielenkiintoinen uutuus on myös ruotsalaisen Nordgrönan poronjäkälä tuotteet, jotka huomasin jo viime vuonna Tukholmassa. Poronjäkälät poimitaan käsin ja näin ne kasvavat myös uudelleen takaisin luontoon. Nordgrönan akustoivia tuotteita voi käyttää katossa ja seinällä. Niitä löytyy myös erivärisinä ja -muotoisina. Yrityksen nettisivuilta löytyy lukuisia kuvia kohteista eri puolilla maailmaa. Rottinkikalusteet sekä myös rottinkivalaisimet ovat edelleen trendikkäitä. Rottinki sopii myös hyvin yhteen nahan kanssa, jota myös näkyi messuilla. 





Vihreä, petroli, turkoosi


Tukholmassa näkyi paljon petrolia ja vedenvihreää, joita oli yhdistetty trendiväri coraliin mutta myös syvempiä vihreän sävyjä. Pantonen vihreitä tälle vuodelle ovat Turtle Green, Sulphur Spring ja Golden Lime. Vihreät sävyt ovat aina rauhoittavia ja murrettu vihreä sopii minusta hyvin suomalaiseen kotiin. Räväkämpiin vihreisiin varmasti myös kyllästyy helposti.




Haalea mintunvihreä toimii hyvin korallisen värimaailman kanssa myös. Naulakon pastellinen vihreä ei ole omia suosikkejani koska se tuo liikaa mieleen 90-luvun. Monilla messuosastoilla näkyi myös eksotiikkaa sekä tapeteissa että tekstiileissä. Samettiset kankaat ovat edelleen hyvin IN ja rinnalle on noussut myös vakosametti.



Nola




HARMAAN, RUSKEAN JA NUDEN SÄVYT 

Jos liika värikkyys ei ole sinun juttusi niin ei hätää! Kyllä tämän vuoden sisustuksessa on myös harmaansävyjä ihan laidasta laitaan. Kalusteet ovat pääsääntöisesti vielä keveillä jalustoilla mutta myös "jalattomia möykkymäisempiä" sohvia ja nojatuolejakin näkyi. Pyöreät muodot jatkavat voittokulkuaan. Kalusteiden muotokieli on hyvin 50-lukuista paikoitellen.

Fredericia

Gadu, Nendo


Muuto 

Harmaiden sävyjen yhdistäminen myös puuhun näytti pitkästä aikaan hyvältä sekä olohuoneissa että myös terassikalusteiden puolella. Toki tännekin ole otettu korallisia/punertavia sävyjä vähän mukaan mutta harmaa tunnelma säilyi silti. 

Cane-Line

Swedese


Löysitkö suosikkiväriä Tukholman messuilta?
Minkä kalusteen olet suunnittelut hankkivasi kotiin seuraavaksi?












12 kommenttia:

  1. Voi, nuo ihanat kuvioidut laatat veivät kyllä heti ensikatselulta miun sydämeni! Tuollaisia kun saisikin edessä häämöttävään kylppäriremppaan. Iso peukku myös keltaisen, hunajan ja hiekan eri sävyille - ne toimivat mulla. Ihan aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla oli paljon kivoja uusia laattoja - jopa kolmiulotteisia laattoja. Niiden suhteen mietin vain puhdistettavuutta. Kuvioidut laatat olivat minustakin kivoja. Keltainen on kiva väriä ja se kyllä tuo kotiin auringon myös harmaana päivänä!

      Poista
  2. Voi, että mitä ihanuuksia siellä onkaan ollut. Tykkään aika hillityistä maanläheisistä väreistä ja materiaaleista, kun muutoin meillä on päävärit kotona musta ja valkoinen. Nyt haluaisin jonkun ihanan nojatuolin olohuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa kodissa pitää olla juuri sellainen sisustus missä viihtyy. Trendejä tulee ja menee eikä kaikkiin todellakaan tarvitse lähteä mukaan. Kaikkea kivaa messuilla näkee mutta itse pidän eniten sellaisesta sisustuksesta missä on sekaisin vanhaa ja uutta sekä myös kerroksellisuutta eri aikakausilta omalta elämästä.
      Nojatuoli kuulostaa mukavalta haaveeltaan... :)

      Poista
  3. Upeita sisustus juttuja on tuolla ollut! Väripilkut sisustuksessa on ihania, mutta ei oikein sovi meidän kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa kirjotin jo edelliseen kommenttiini kodin pitää olla juuri asujien näköinen eli ei väkisin väriä jos se sovi tai sitä ei halua. Onneksi on varaa valita miten asuaa ja elää. Koti kertoo paljon asukkaistaan ja koska siellä vietetään paljon aikaa sen tulee miellyttää eniten siellä asuvia. Kivaa päivää Viivi!

      Poista
  4. Upea kooste messuilta ja huikeita kuvia. Petrooli, vihreä, turkoosi ja koralli taitavat olla suosikkivärini näistä. Samettiset pinnat yllättävät minut taas, miten paljon tykkään niistä. Myös pyöreät peilit ovat makuuni.

    Minulla alkaa huomenna loma ja suunnitelmissa on tehdä kevätsiivous, kun siihen vihdoin on aikaa. Postauksesi kuvat inspiroivat suunnittelemaan uusia sisustusjuttuja omaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3

      Itse olen vähän kaksijakoinen vakosametin suhteen. Sametti muuten kivaa mutta vakosamettiin liittyy joku lapsuusmuisto "ruskeasta vakosamettisohvasta" mutta ei lapsuudenkodistani. Vakosametti tuntuu minusta "vähän tunkkaiselta" mutta vaatii ehkä totuttelua.

      Kevät kyllä inspiroi tekee kotona muutoksia ja kun päivänvalo vielä lisään vaihtamaan verhot skeä pesemään ikkuna. Kivaa päivää <3

      Poista
  5. Värit ovat kivoja piristäjiä, vaikka suurempiin pintoihin haluan omaan kotiin rauhallisia sävyjä. Tyynyissä ja pienesineissä voi olla kausivärejäkin.

    Isossa käsinsolmitussa matossamme on punaisen ja sinisen sävyjä, se on riittävä väriläikkä olohuoneeseen.

    Ostimme juuri uuden sohvan pellavansävyisellä verhoilulla, sen lisäksi tarvittaisiin uusi nojatuoli. Sitten onkin taas kalustehankinnat varmaan useaksi vuodeksi tehtynä. Sohvalle luvattiin jopa 20 vuoden takuuta, aika näyttää kuinka se kestää. Sohva on on sirompi kuin edeltäjänsä, vaikka paria aika muhkusohvaakin katseltiin kaupoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekin väreistä mutta omassa kodissani niitä on lähinnä juuri koristetyynyissä, laseissa, astioissa, tekstiileissä jne. kuten sinullakin. Sohvani on ollut aina valkoinen kun siihen on sitten helppo yhdistää muita värejä aina kulloisenkin värimieltymyksen mukaan.

      Onnea uudesta sohvasta! Mitä todennäköisemmin sohva on kunnon työtä koska saa noin pitkän takuu. Minusta sohva sekä kunnon nojatuoli onkin investointi, joka kestää sitten vuosikymmeniä. Muhkusohvat vaativat tilaa ja minua sirommat vain viehättävät enemmän.

      Poista
  6. Voi miten paljon kaikkea ihanaa olet nähnyt. Olen tullut värien kanssa vähän nirsoksi, pitää olla juuri se oikea sävy. Ehkä sitä on jo elänyt niin monta värivaihetta elämässä, että joista sävyistä ei vaan enää tykkää, koska on ne jo kerran ainakin kokenut :)
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten Outi ihan totta! Kun jonkun värin on "elänyt jo kertaalleen" sen tuominen uudelleen kotiin vaatii kyllä melkoista totuttelua. Minä elin opiskeluaikoina ihmeellisen pinkkikauden, johon en enää halua koskaan palata. Joku päähänpisto varmaan :D

      Kivaa keskiviikkoa myös Outi <3

      Poista