maaliskuuta 26, 2019

24 kysymystä elämästä


Aina silloin tällöin täällä blogissa tartutaan heitettyihin haasteita. Upeaa blogia pitävä, kolmen  poikaviikarin äiti sekä maailmanmatkaaja Rva Kepponen oli maaliskuun alkupuolella kirjoitellut vastauksia "24 kysymykseen elämästä". Luin hänen blogitekstiä suurella mielenkiinnolla koska aina on hauska tietää bloggaajasta myös niitä "henkilökohtaisempiakin puolia". Päästyäni hänen hyvät vastauksen läpi odotti minuakin yksi yllätys. "Mikäli haastepostaukset kiinnostavat, niin tästä voit napata haasteen itsellesi. Toivon, että tähän postaukseen vastaisi Marjo, blogista Marjon matkassa."

No, tuumasta toimeen mietin ja vatsatauti toipilaana kirjoittelen nyt omia vastauksiani teille.


Mitä rakastat?

Rakastan elämää! Rakastan pääskysten kirkumista kesäiltana taivaalla. Rakastan vastaleikatun ruohon tuoksua. Rakastan aaltojen kohinaa. Rakastan perhettäni ja läheisiäni. Rakastan omaa russeliriiviötäni. Rakastan sitä, että olen suomalainen. Rakastan myös vaeltelua itselleni uudessa paikassa tai kaupungissa ja "löytämisen riemua" sekä seikkailua.

"Jos rakastat pieniä tyttöjä,
pieniä tyttöjä, pieniä poikia,
koiria, mummoja, vanhojapiikoja,
salaattia ja sellerinjuurta,
lampaanpaistia, kevätaamuja,
kylmien asemien yksinäisiä miehiä,
minä tulen sinun kanssasi merenrantaan."

Kristiina Hautala, Jos rakastat

 Missä olet tosi hyvä?

Olen tosi hyvä kaikissa luovuutta vaativissa jutuissa. Hahmotan tiloja hyvin ja pystyn myös visualisoimaan muuttuneen tilan kuvallisesti. Olen tosi hyvä myös sanallisesti kuvailemaan asioita saaden kuuntelijat innostumaan asioista. Olen hyvä ajattelemaan myös "out of the box" koska logiikka ei aina kahlitse minua. Olen myös tosi hyvä valmistamaan "Paratiisin katkarapuja".


Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Tämän yökkö vatsataudin jälkeen kiipeäminen hissittömässä talossa kolmanteen kerrokseen saa sydämeni lyömään nopeammin. Jonkun elämyksellisen asian näkeminen tai kokeminen lisää myös kierroksia pumpussa. Yllättävä kohtaaminen jonkun komean vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa - varsinkin näin keväällä - kyllä siinä pulssi nousee!


Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?

Kauheaa todeta tätä ääneen mutta kiire saa minussa parhaat puolet esille. Työskentelen mieluummin paineen alla kuin leppoisassa tahdissa. Kiireettömyys saa minut myös tylsistymään. Totta kai läheiset ihmiset saavat minussa parhaita puolia esille vaan olemalla olemassa ja elämässäni.

Mitä haluaisit oppia?

Haluaisin oppia sukeltamaan. Olen jo hypännyt laskuvarjolla joten olisi aika kurkistaa nyt merten syvyyksiin kuin punapipoinen lapsuuteni sankari Jacques Cousteau. Haluaisin oppia myös nypläämään pitsiä. Haluaisin oppia tekemään myös tuohiropposen.


 Mistä haluaisit tietää lisää?

Minun tiedonjanoni on pohjaton mutta tähän kysymykseen ei varmaan oikein voi vastata "kaikesta".
Haluaisin tietää enemmän maailman luonnon tilasta sekä ilmastomuutoksesta ja myös omilla toimillani tehdä jotain konkreettisesti merkittävää. Haluaisin tietää enemmän eri kulttuureista, tavoista, arkkitehtuurista, muotoilusta, designista….tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin...

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?

Totta kai sillä on väliä! Elämähän on jatkumo ja viiden vuoden kuluttua toivottavasti olemme saaneet vaikka luonnon tuhoamisen ja ilmastomuutoksen kuriin. Jos "sillä ei olisi väliä" niin miksi edes haluaisin elää elämääni. Carpe diem -asenteella eteenpäin joka päivä unohtamatta "punaista lankaa".

Mitkä unelmasi olet saavuttanut?

Rakkaus, koulutus, työ ja katto pään päällä. Olen pysynyt terveenä ja täysjärkisenä. Olen saanut tehdä elämässäni monia sellaisia asioita, joista olen haaveillut. Olen matkustanut ja tehnyt monia todella elämyksellisiä juttuja. Olen rohkeasti kulkenut omaa polkuani välittämättä siitä mitä muut sanovat.


Missä tilanteessa / millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten?
 (Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)

Vuosi sitten keväällä isäni toipui aortan repeämisestä. Elämässäni oli pari kuukautta ollut henkisesti melkoista myllerrystä mutta mentiin kesää kohti ja valon määrä lisääntyi. Minä voimaannuin.

Viisi vuotta sitten vaihtui pitkäaikainen työpaikka uuteen. Oli mielenkiintoista hypätä ihan eri ympyröihin. Äitini oli vielä elossa ja elämä oli hyvin tasapainoista.

Elämä on matka joten koen, että jokaisena päivänä menen eteenpäin. Aikaahan ei voi pysäyttää. Elämä on tässä ja nyt joten ihan joka päivä kannattaa minusta tarttua mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, joita eteen tulee koska muuten ne menevät ohi.

Mikä on sinulle todella tärkeää?

Minulla on tärkeää rakkaus, perhe, terveys, mielenrauha, tasa-arvo ja tasapaino.


Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Ehkä perustaisin oman suunnittelupuolen yrityksen tai kenkäkaupan. Toisaalta "jos en voisi epäonnistua" olisiko siinä minulle riittävästi haastetta...?

Kenen mielestä olet kaunis?

Tätä pitäisi minusta kysyä muilta kuin minulta. Toivoisin, että olisin sisäisesti kaunis monen ihmisen mielestä. Ulkoinen kauneus rapistuu mutta se sisäinen säilyy. Viikonloppuna täysin meikittömänä vatsataudin kourissa seisoin lähikaupan kassajonossa niin ympäripäissään oleva herrahenkilö huuteli "Hei, kaunis rouva!" Sisäisesti hymyilytti miten herran promillet vääristivät näkymään :D

Kuka rakastaa sinua?

Perheeni, läheiseni, russeliriiviöni Minnie ehkä jotkut ystäväni myös.


Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

Ilmastomuutoksen haluaisin saada kuriin ja pian! Sotia emme tältä maapallolta saa koskaan poistumaan. Tasa-arvoisuus olisi myös tavoiteltava asia. Naisten aseman parantaminen.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Koska olen iloinen, energinen, impulsiivinen mutta aikaansaava tyyppi. Olen lojaali ystävä ja tarjoan olkapään toiselle kun hän sitä tarvitsee. Saan sinut nauramaan kun vain vietät aikaa kanssani.

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

En edes muista milloin tämä oli koska teen niin usein kaikenlaista hetken mielijohteesta.

Kohteletko muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Yritän kohdella muita niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan. Ehkä ihan aina en onnistu siinä.


Onko jotain, josta sinun kannattaisi päästää irti?

Kyllä - minun pitäisi ehdottomasti tämän kevään/kesän aikana siivota kellarini ja viedä sieltä kierrätykseen mahdollisimman paljon. Konmaritan aina kotona säännöllisin väliajoin mutta kellarini on "sellainen musta-aukko", joka odottaa raivausta.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Tällä hetkellä minun pitää saada takaisin säännöllinen ruokarytmini tämän vatsataudin jälkeen. Myös liikuntaa pitää alkaa lisäämään russeliriiviön kanssa koska muuten se hyppii kohta seinillä.

Ketä varten pukeudut?

Pukeudun itseäni varten. Tiettyihin tilaisuuksiin pukeudun totta kai etiketin mukaan. Pukeudun myös Hra tai Rva Säätä varten eli en halua kylmettää itseäni näissä meidän talviolosuhteissa ja kulkea paljailla nilkoilla tai pipotta. Olen mieluummin puntattuna kuin Michelin mies talvella.


Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Vaatteet saavat tuntemaan itseni "oikein puetuksi". Em. tarkoitan sitä, että yritän pukeutua tilanteen mukaan eli metsäretkelle ei lähdetä korkkareissa tai gaalailtaan maastokengissä. Uskon, että tähän ikään mennessä minulle on kehittynyt oma tyyli. Tiedän itse minkälaisissa vaatteissa viihdyn. Yhdistelen vanhaa ja uutta enkä orjallisesti aina seuraa muotia. Silti olen koko ajan kyllä tietoinen mikä on muodissa.

Viekö tämä unelmiasi kohti?

Jos kysymys tarkoittaa "vievätkö vaatteet minua unelmiani kohti" niin vastaan, että tuskinpa. Unelmia kohti mennessä vaatteilla voi olla joku rooli kyllä mutta unelmiin päästäkseen tarvitaan minusta paljon raakaa työtä mutta myös onnea. Pelkät vaatteet eivät ketään vie unelmiin :)

Millaisiksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Luulen muiden ihmisten viihtyvän seurassani eikä heidän tarvitse turhaan pingottaa. Uskon, että minua on helppo lähestyä. Saan ihmiset myös hyvin usein uskoutumaan eli silloin he ovat viihtyneet seurassani kun olemme saaneet näin luottamuksellisen yhteyden.


Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

Kyllä minä uskon itse ohjaavani elämänlaivaani. Toisaalta asioita tapahtuu ja niitä pitääkin tapahtua. Uskon ettei mitään asioita tapahdu minun elämässäni sattumalta vaan kaikella on kyllä tarkoituksensa. En ehkä ymmärrä sitä silloin kuin asiat tapahtuvat niitä mutta ne selviävät kyllä minun elämäni jossain vaiheessa. Olen luottavaisella mielellä ja suurella mielenkiinnolla mukana jokaisessa päivässä.

Haastan mukaan nyt Krissen, Arjen helmiä -blogista
Muutkin saavat tähän toki tarttua jos haluavat. 


24 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen haaste - ja vaikka näistä haasteista löytää aina toisista uusiakin puolia, kyllä minä sinut vastauksistasi tunnistin;)
    Ihanaa loppuviikkoa, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3 Tartu sinäkin haasteeseen. Näitä on kiva välillä tehdä ja avata itseään kysymysten avulla lukijoille. Kivaa viikonjatkoa Ladylle <3

      Poista
  2. Ihana haaste ja upean värikkäitä kuvia! Mistä muuten on toi magee vaaleanpunainen glitteripläjäys?? Mä haluan kanssa vaikka en vaaleanpunaisesta tykkkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina ihanuus <3 Harmi kun ei viime viikolla tavatta Akvamariinilla kun minut kaatoi vatsapöpö sängyn pohjalle. Asukuva on viime kesältä ja siihen valikoitui mukaan joulualesta kotiutunut Gina Tricot bling-bling-toppi. Eikös ole pähee :D Se on vähän ruusukullan ja vaaleanpunaisen sekoitus.

      Poista
  3. Kyllä oli kiva haaste lukea. Jotenkin tulit piirun verran tutummaksi. Kyllä olisi niin mielenkiintoista tavata sut livenä, kun näin blogisiskona on luonut omat mielikuvat sinusta...ehkä joku päivä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Ehkä ensi kesänä sitten Raumalla...täytyy yrittää sopia joku tapaaminen jos niille seuduille olen tulossa.

      Poista
  4. Hieno haaste ja upeita vastauksia. Olet kyllä niin ihanan inspiroiva nainen. ja hei ps, minusta Sinä olet kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihanuus <3 Kiva jos inspiroin sinua. Isoäitini sanoi aina "kauneus on katsojan silmissä" - kiitos pelastit päiväni <3

      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen ja kattava haaste. Täytyy sanoa tähän, että olet äärimmäisen naisellinen nainen eli jos joku huutelee hei kaunis nainen, niin se naisellisuus on vahva osa aina sinua, olit sitten vatsataudissa tai missä tahansa.

    Ehkä tämä haaste tulisi itsekin toteuttaa.

    Aurinkoista keskiviikkoa Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3

      Täytyy sanoa, että kun tänään palasin töihin viime keskiviikon jälkeen ensimmäistä kertaa siistinä ja meikattuna tuntui, että elän taas. Pääsin pois myös kotiympyröistä ja pyjamasta :D Toisaalta tuli kommentteja, että "posket ovat kovasti kaventuneet". En tiedä onko se hyvä vai huono asia mutta pienin askelin tässä mennään.

      Tartu ihmeessä tähän haasteeseen - oli kiva kirjoittaa näitä vastauksia.
      Aurinko myös sinne <3

      Poista
  6. Ihan sinun näköiset vastaukset :) Kiva, kun tartuit haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen :) Kiva kun heitit minulle haasteen. Ehkä sinullekin jonkun haasteen tässä vielä keksin.

      Poista
  7. Olipa kiva haaste, olen tämän tainnut kerran tehdä...pitääkin tutkia vanhoja postauksia.
    Kivaa keskiviikkoa kaunis rouva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä kaunis Outi rouva <3
      Ensin mietin, että olen itsekin tehnyt tämän mutta kun tarkemmin
      tutkin arkistojani niin en ollutkaan tehnyt.

      Poista
  8. Tämäpä oli kiva haaste, taidanpa tarttua tähän itsekin! Arjen pyörteissä meinaa pää olla välillä tyhjä postausideoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Marjukka jos tartut tähän :) Joskus on kiva kirjoittaa jostain kevyttä ja "tehdä vähän paljastuksia" minusta. Itselläni on aiheita koko ajan onneksi riittänyt ja joskus jopa runsaudenpulaa.

      Poista
  9. Kiitos haasteesta, Marjo ♥ Otan haasteen vastaan ja toteutan lähiaikoina blogissani. Oli tosi kiva ja mielenkiintoista lukea vastauksiasi. Sen lisäksi, että olet kaunis ja naisellinen nainen, olet myös äärettömän viisas ja järkevä ihminen. Se näkyy kaikissa tekemisissäsi. Kivaa loppuviikkoa sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse❤️ kauniista sanoistasi. Vastaile kun ehdit. Odotan mielenkiinnolla sinun vastauksia. Kivaa päivää 😉

      Poista

  10. Vaikutit vastaustesi kaltaiselta ihmiseltä! Positiivinen vire leijui ympärilläsi. On aina kivaa tavat muita bloggareita ja kuulla heidän tavastaan työskennellä. Itselleni ilta matkan rasituksista huolimatta toi virtaa ja inspiraatiota jatkaa Rouva Sanan sanoin: konkaribloggarin tiellä eteenpäin. Tämä on loistoharrastus, joka on vienyt mennessään! Terveisin Tuija Toiveikas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva tavata Tuija eilen :) Otinkin eilen illalla heti blogisi seuraukseen ja pohdin edelleen kuumeisesti "missä olemme tavanneet aiemmin?" Kollegoiden tapaaminen on aina mukavaa. On kiva vaihtaa ajatuksia ja aina saa myös uudenlaista näkökulmaa kirjoittamiseen.
      Sinulla oli kyllä aikamoinen matka Keravalle mutta onneksi nyt ei enää huonoja kelejä.

      Poista
    2. Luulen, että sekoitat minut johonkin toiseen, mahdollisesti. Itsekin muistan hyvin tapaamani ihmiset. Olisi kiva kuulla, jos keksit yhteyden, jota jäin pohtimaan minäkin. Keväiloja ja hyvää vointia! Tuija

      Poista
    3. Näinkin saattaa olla 😉 Toisaalta minulla on todella hyvä muisti...

      Ihanaa alkavaa viikonloppua. Mustarastas on jo laulanut ja ystävä kertoi kuulleensa myös peipon laulua. Kevät ❤️

      Poista
  11. Olipa tosi ihana haaste, kivoja kysymyksiä ja vastauksia. Jaksaisikohan tämän tehdä itsekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ihanuus <3 Uskon, että sinä jaksat tehdä tämän - sitten viimeistään kun olet tervehtynyt teillä riehuvasta ikävästä pöpöstä. Ei tähän kauan minulta mennyt. Vastaukset tulivat selkärangasta :D

      Poista