kesäkuuta 23, 2019

Juhannustunnelmia


Mistä on hyvä juhannus tehty? Minun juhannukseni oli tehty pienistä asioista, joilla on itselleni suuri merkitys. Vaikka "kaupunkijuhannusta" vietettiin niin kyllä meiltä Espoosta löytyy myös sitä aitoa maaseudunkin tunnelmaa. Suomen toiseksi suurimmasta kaupungissa on myös monia järviä, upeaa merenrantaa, niittyjä kuin peltojakin kun osaa vain etsiä. Minun juhannukseni koostui tänä vuonna seuraavista kesäelementeistä.


Seitsemän kukan (tai oikeasti niitä oli kyllä 10) kerääminen luonnonniityltä. Samalla reissulla tehtiin pieni kierros Glimsin Talomuseo alueella. Vanhimmat talot täällä ovat peräisin 1700-luvulta. Glims on toiminut maatilana jo 1500-luvulla. Glimsin alueelta lähtee myös luontopolku.


Haarapääskysten lento kuuluu kesää ja pääskysten "kirkuminen" iltataivaalla. Pääskyset etsivät herkeämättä ruokaa poikasille. Suomen kesä on lyhyt ja niillä on vähän kiire saada jälkikasvu aikuisiksi ennen kesän loppumista. Kaipaan koko vuoden pääskysten ääntä ja tunnen haikeutta kun ne muuttavat etelään talvehtimaan. Pääskyset 


Kukkaseppeleet kuuluvat juhannukseen. Tänä vuonna minun kukkani päätyivät kuitenkin maljakkoon. Kukkaseppeleitä olen tehnyt ihan pikkutytöstä saakka. Kauneimmat pääkoristeet saa mielestäni puna-apiloista tai päivänkakkaroita mutta kaikki kesäkukat kyllä käyvät kutreille. Kannattaa ravistella suurimmat ötökät vain pois.


Tehtiin juhannusaattoiltana retki poimimaan vielä lupiineitä ja koiranputkia kotiin maljakkoon. Juhannuskoira Minnie oli mukana totta kai kun aurinko ei enää porottanut niin polttavasti. Siellä se viipotti heinikossa edellä.


Grillattiin HK Maakarien raakamakkaroita, joilla oli hauskat nimet Serkon Suudelma, Meksikon Miguel ja Pampan Pablo. Kivasti maustettuja kaikki mutta Serko taisi silti vetää pisimmän korren.
Siinä oli possua ja kanaa yhdessä. Grillissä tirisi myös naudanlihaa ja totta kai myös maissia. Totta kai myös täytettyjä herkkusieniä pekonin kera.


Juhannuskokkoa menimme katsomaan mutta sinne se jäi nököttämään järven keskelle. Paikalla olleet komeat VPK:n pojat kertoivat, että kokko saadaan polttaa jos metsäpalovaroitus kumotaan klo 22 mennessä. Näin ei käynyt joten juhannuskokko jäi näkemättä tänä juhannuksena. Harmi sinänsä koska se on tunnelmallista mutta ymmärrän toki varovaisuuden ettei tuli leviä.


Tänä vuonna tehtiin perinteisen mansikkakakun sijaan vadelma-pensasmustikka-piirakka. Runsaasti vaniljasokerilla maustettua kermaa, jossa oli joukossa myös vähän mietoa rahkaa ja päälle paljon marjoja. Maistui kaikille!


Näppärät sormet punovat kukkaseppeleitä kun odotellaan juhannuskokkoa...



Glimsin Talomuseon yhteydessä pystyi myös rapsuttamaan lampaita ja ihailemaan Herra Kukon ja Rouva Kanojen touhuja. Ihania olivat!



Miten teidän juhannus sujui? Tirisikö grillissä makkarat, liha vai kala? 
Onnistuiko joku näkemään juhannuskokkoa? 

PS. Vihreä hellehattu, joka oli edellisen niittypostauksen yhteydessä on ostettu kesällä 2011. Kiva hattu, jolle on ollut kyllä käyttöä kesällä. Löysin sen alennusmyynnistä Sellon Henkka Maukasta. Olen saanut hatusta niin monta kyselyä, että päätin laittaa kaikille yhteisen vastauksen ja kuvan 30.6.2011, joka on ollut minun Facebookin profiilikuvana tuona kesänä. 






24 kommenttia:

  1. Ihania asioita ja mikä parasta sellaisia,joita meidän kaikkien on mahdollista halutessamme toteuttaa juhannuksena. Asioita, jotka ovat minunkin mieleeni.
    Meillä grillattiin lihaa, maissia ja herkkusieniä pekonilla sekä lapsille nakkeja. Lisäksi keitettiin uusia perunoita ja niiden kanssa oli myös silliä. Salaatti tehtiin niin, että jokainen sai valita haluamansa ainekset isolta vadilta omalle lautaselle.
    Harmi, että metsäpalovaroitus esti kokon polton.
    Aurinkoista sunnuntai-iltaa sinulle,Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän juhannuksen grillaukset kuulostavat oikein herkullisilta. En edes uskalla laskea kuinka monta uutta perunaa söin juhannuksena! Sillin ja voinokareen kera - totta kai. Nappasin vielä illan mittaan pari kylmääkin perunaa. Aina ei juhannuskokkoja voida polttaa. Muistan lapsuudesta monta sellaista juhannusta kun pettymys oli todella suuri.

      Kivaa uutta viikkoa Krisse <3

      Poista
  2. Perinteisin menoin vietettiin juhannusta. Meillä ei grillattu, mutta ruokaa oli enemmän kuin riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusperinteistä on kiva pitää kiinni :) Aina ei ole pakko grillata mutta kun itse sitä olin toivonut pitkin kevättä niin olin todella iloinen, että pääsin grilliherkkujen äärelle. Teidän juhannuspöytä näytti kuvissasi notkuvan myös huikeita herkkuja.

      Poista
  3. Upeita kesäkuvia täälläkin blogissa! Kivan kuuloinen juhannus sinulla on ollut. Me vietimme juhannusta siskon perheen kanssa, grillissä oli makkaroita ja minä tein meille itse perunasalaattia. Tehtiin myös fetasalaatti, johon lisättiin mansikoita. Herkkua oli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Kesällä on NIIN upea valo kuvata vaikka yölläkin!
      Teidän juhannus kuulostaa myös herkulliselta. Oih, perunasalaattia - uskon, että maistui.
      Fetasalaatti mansikoilla täytyy laittaa kokeiluun. Kuulostaa jo hyvältä.

      Poista
  4. Kauniita kesäkuvia.Se on kesä jo puolessa välissä.Meillä myös grillattiin juhannuksena, vesisateessa kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku <3 Eihän kesä nyt vielä ole puolivälissä. Tai itse siis ajattelen, että kesäkuukausia on kolme joten kaksi vielä jäljellä. Ja usein vielä syyskuun alkukin on kesäinen. Muistat varmaan, että olen "ikuinen kesänvenyttäjä". Ikävää kun teillä satoi, mutta näitte ehkä sitten kokon :) Kivaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Kivalta kuulostaa sinunkin juhannuksen viettosi! Ihania maisemia, herkkuja - ahh. Meillä oli myös hyvä juhannus Sauvon farmilla läheisten kanssa ja herkuttelimme ihan liikaa: uusia perunoita, pihvejä heille, joille liha maistui, makkaraa ja kalaa, herkkusieniä, grillijuustoa, vartaita sekä salaatteja - grilli tirisi useaan otteeseen;) Ja perinteisesti kesän ensimmäinen kermakakku niillä mansikoilla.
    Ihanaa kesää, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3 Katselin sinun Sauvon farmi kuvia ja siellä on ollut kyllä ihana tunnelma myös sekä herkkuja pöydässä. Vartaita täytyy itsekin päästä kokeilemaan koska niihin voi laittaa vaikka mitä kivaa. En itse löytänyt hyviä mansikoita joten siksi meillä vähän sovellettiin.
      Ihanaa kesäkuun loppua Ladylle <3

      Poista
  6. Jos on aurinkoinen ja lämmin sää niin itselläni unelmajuhannus sisältää ehdottomasti mökkeilyä ja uintia (hyvän ruuan ja seuran lisäksi) - ja tämä ehdottomasti tänä vuonna toteutuikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten Mira ihan totta, että unelmajuhannukseen kuuluu kyllä hyvä sää ja seura! Joskus sää voi pilata hetkeksi tunnelman mutta hyvä seura onneksi pelastaa sääkin. Itse en ole edes vielä heittänyt talviturkkia :D Odottelen vielä lämpenemistä...

      Poista
  7. Ihania tunnelmia! Meidän grillissä tirisi paljolti samaa kuin teilläkin: maissia, herkkusieniä joissa juustotäyte ja pekonia ympärillä, taateleita pekonilla, makkaraa ja lihaa. Lisänä itse savustettua lohta ja silliä.
    Yritin yhtenä vuonna tehdä kukkaseppeleen, mutta olen täydellisesti unohtanut miten se tehdään. Luulin muistavani tekotavan, mutta ei siitä mitään tullut.
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Taatelit pekonilla kuulostaa todella hyvältä joten näitä täytyy kokeilla. Olen jotenkin ihan koukussa herkkusieni-juusto-pekoni juttuihin mutta välillä voisi testailla muutakin. Itse savustettu lohi oli varmasti hyvää!
      Kukkaseppele ei ole vaikea mutta vaatii vähän kärsivällisyyttä. Kokeile vaan rohkeasti uudelleen.
      Hyvää kesäkuun jatkoa Kristiina <3

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Mukavalta kuulosti teidän juhannus. Meiltä löytyi grillistä paljon erilaisia kasviksia, halloumia, makkaraa, kanaa, lihapiirakoita ja lihapiirakoita. Ei kaikkia sentään samalla aterialla. Kokkoa emme polttaneet emmekä avoimelle nuotiopaikalle tulia tehneet juurikin metsäpalovaroituksen takia.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3 Nyt alkoi tehdä mieli halloumia. Päätin jo tänään, että syön kevyemmin mutta taas tekisi mieli grillata jotain. Täytyy yrittää pitää pari salaattipäivää välillä ennen viikonloppua. Juhannuskokkoja ilmeisesti kuitenkin poltettiin jossain ja onneksi ei sattunut mitään vahinkoja.
      Kivaa kesänkuun loppua!

      Poista
  9. Kauniita juhannuskuvia :)
    Mekin olemme välillä viettäneet kaupunkijuhannusta eikä kaupunki ole ollut lainkaan tyhjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen <3 Cityjuhannus - tai meillä Espoossa "maalaisjuhannus" on ihan kiva vaihtoehto. Vähemmän hyttysiä eikä ruuhkaa teillä. Ehkä ensi vuonna taas jossain muualla.

      Poista
  10. Ihania kuvia ja juttuja olette tehneet sekä nähneet. Meiltäkin jäi kokon näkeminen uupumaan, mutta muuten tuli aika tavalla tehtyä samoja juttuja kuin sinäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juhannusloma tuntui pidemmältä kuin vain kolme päivää. Kiva kuulla, että sinulla oli mukava juhannus ja nyt sitten uutta kesäviikkoa viettämään :)

      Poista
  11. Ihanan näköinen - ja kuuloinen juhannus😍 Ruoka erityisesti näytti todella hyvältä! Oma juhannukseni sujui mökkeilen ja leväten 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Marleena :) Olin levännyt juhannuksen jälkeen ja kaikin puolin tyytyväinen. Teidän mökkijuhannus näytti kuvissa myös oikein leppoisalta.

      Poista
  12. Noi astiat, täydellisyyttä ja niin ihania kuvia muutenkin. <3 Ihanan pirteä vihreä kesähattu. <3

    kivaa viikkoa Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 astiat ovat vanhaa Arabiaa ja itselle myös rakkaita. Tuo kesähattu oli aikoinaan hyvä aleostos ja sitä on yritetty myös ostaa minulta :D Onneksi tässä on ollut hellepäiviä myös käyttää sitä. Kaikkina kesinä sitä ei ole edes otettu esille säiden takia.

      Kivaa alkvaa viikonloppua Tiia <3

      Poista