heinäkuuta 05, 2019

Raaseporin linna Snappertunassa on jännä aikamatka keskiaikaan


Raaseporin linna Snappertunassa tarjoaa elämyksellisen aikamatkan yli 600 vuoden taakse. Aikaan, jolloin uljaat ritarit pukeutuivat haarniskaan puolustaessaan kuningasta tai osallistuessaan turnajaisiin. Keskiajalla myös ritarien uskolliset hevoset saivat ylleen omat suojavarusteet. Ruotsin kuninkaan rakennuttaman kivilinnan tornikammareista ovat puolestaan ylhäiset linnanherran tyttäret, linnanneidot tähyilleet mereltä saapuvia laivoja.

Ampuma-aukot paksuissa kiviseinissä ovat muistona siitä, että linnalla on ollut tärkeä merkitys maan puolustamisen kannalta. Muurit ovat aikoinaan olleet meren ympäröimiä ja itse linna on seissyt ylväästi korkeiden silokallioiden päällä. Linnan lähellä on käyty kauppaa mm. oluella, joka noihin aikoihin oli tärkeä kauppatavara. Tässä linnassa on vietetty varsinaista kukoistuskautta juuri ennen kuin se hylättiin ja jätettiin rapistumaan vuosisatojen ajaksi.



Raaseporin linna mainitaan historiallisissa dokumenteissa ensimmäisen kerran jo 1378! Ruotsalainen mahtimies Bo Joninpoika Grip rakennutti ensimmäiset linnan muurit 1360-1370-luvuilla läntisen Uudenmaan keskukseksi. Väitetään, että Grip oli kaikkien aikojen merkittävin ruotsalainen ei-kuninkaallinen maanomistaja. Ilmeisesti tarkoituksena oli tasapainottaa Suomenlahden toisella puolella olevan hansakaupunki Tallinnan vaikutusta rakentamalla linna Suomeen. Toisaalta linnan tehtävänä oli myös valvoa merellä tapahtuvaa liikennöintiä ja kerätä veroja kuninkaalle. Ja toimihan linna toki myös Ruotsin kuninkaan vallan ja mahdin symbolina ja ehkä myös pelotteena.


Raaseporin linnan rakennustarvikkeet ovat lähiympäristöstä. Seinät on rakennettu moreenikivistä, joita on kerätty parin kilometrin säteeltä linnasta. Paksut kivijärkäleet on muurattu yhteen kalkkilaastilla. Myös puuta on tarvittu aikoinaan sekä rakentamiseen että polttopuiksi linnaan. Katsoessani linnanraunioita mietin miten raskasta rakentaminen on keskiajalla mahtanut olla kun kaikki on tehty lihasvoimin...

On mielenkiintoista kurkistaa alueen infotaulusta miltä linna on näyttänyt 1400-luvulla ja verrata sitä nykyiseen. Vuosien saatossa alunperin hyvinkin vaatimatonta linnaketta on laajennettu paljon. Komeimmillaan linnassa on ollut peräti kolme kerrosta ja kuusikerroksinen pyöreä tornikin.

Löysin netin uumenista arkkitehti Magnus Schjerbeckin tekemän havainnekuvan miltä Raaseporin linna on saattanut näyttää 1500-luvulla.

Magnus Schjerfbeck, havainnekuva - kuva lainattu netistä

Raaseporin linnan ruokahuollosta vastasi ns. linnan latokartano eli oma maatila, jossa oli peltoja, laidunalueita, karjaa ja myllykin. Alueen talonpoikien tuli osallistua sekä linnan rakentamiseen että maataloustöihin taksvärkkitöinä keskiajalla. Linnassa on parhaimmillaan ollut satakunta ihmistä, jotka tarvitsivat ruokaa päivittäin.

Kun elettiin keskiaikaa ei Suomessa vielä tunnettu perunaa vaan sen sijaan syötiin nauriita ja muita juureksia sekä suolakalaa ja suolalihaa. Haarukkakin oli vieras esine ruokapöydässä. Olutpanimo sen sijaan löytyi linnan sisältä. Tuohon aikaan olut oli tärkeä elintarvike ja energianlähde. Raaseporin linnan asukkaille oli varattuna olutta 3-5 litraa henkeä kohden päivittäin. Olut oli hyvin säilyvää, ravitsevaa ja se oli keskiajalla myös turvallisempi vaihtoehto kuin vesi tai maito.



Väitetään, että Raaseporin linnassa myös kummittelee. Linnanherra Lauri Akselinpoika Tott menetti 1468 puolisonsa Katariina Jönsintytär Viffertin ja poikansa. Katariina oli palaamassa kotiin Hanneke Wromen aluksella kun se joutui haaksirikkoon Raaseporin Jussarön saaren edustalla. Koko arvokas lasti sekä kaikki laivan parisataa matkustajaa hukkuivat. Kun sää on samanlainen kuin kohtalokkaana yönä nousee Raaseporinjoella usva ja sen seassa voi nähdä naisen pienen pojan kanssa vaeltamassa...



Raaseporin linnan kukoistuskausi oli 1450-1460, jolloin Ruotsista karkoitettu kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonde piti linnassa hoviaan useaan otteeseen. Kun Tammisaaresta tuli 1528 Raaseporin läänin hallinnollinen keskus alkoi Raaseporin linna menettää merkitystään. Kun kuningas Kustaa Vaasa antoi vielä Tammisaarelle kaupunkioikeudet 1546 ja perusti Helsingin 1550 alkoi Raaseporin linnan alamäki ja se hylättiin 1553.

Helsinki oli kuitenkin pettymys Kustaa Vaasalle joten 1556 alussa Raasepori aloitti taas voudinlinnana ja yhtenä Suomen herttua Juhanan hallintokeskuksena. Linnan ympärillä oli kuitenkin maankohoamisen vuoksi tapahtunut suuria muutoksia eikä sen merellinen asema ollut enää hyvä. Viimeinen pisara oli linnan olutkellarin romahtaminen, joka johti linnan lopulliseen hylkäämiseen 1558.



Raaseporin linna seisoi autiona yli 300 vuotta. Maan kohoaminen jatkui ja meri pakeni yhä kauemmaksi. Kasvillisuus ja puut valtasivat kokonaan linnan ympäristöineen. 1800-luvun alussa romanttinen rauniolinna alkoi vetää puoleensa matkailijoita ja 1880-luvun lopussa alettiin linnaa kunnostaa nähtävyydeksi.

Vuonna 1890 arkkitehti Magnus Schjerfbeck oli kolmen vuoden ajan johtamassa linnan kunnostustöitä. Hänen sisarensa taiteilija Helene Schjerfbeck kävi myös kahtena kesänä työmaalla maalaamassa maisemia. Taidemaalari Magnus von Wright oli jo vuonna 1863 ikuistanut Raaseporin linnanrauniot -maalauksessa linnan sisäpihalla kasvavat valtavat kuuset.

Magnus von Wright, Raaseporin linnanrauniot - kuva lainattu netistä 


Kesän "maisemointi lampaat" päivälevolla.


Raaseporin linnan alueella on tehty viisi erilaista korjausjaksoa. Itse päälinna on kaivettu esille, sortuneita muuripintoja on korjattu ja muurien sisäseinille on rakennettu puinen käytävä. Päälinnan siipien muurinharjat on peitetty ja torniin on rakennettu kaksi välipohjaa. Päälinnan ritarisali on saanut lankkulattian. Nykyisen ulkoasunsa linna sai 1988 kun viimeinen iso korjaus valmistui. Linnaan on rakennettu myös kulkusilta, jota pitkin sinne pääsee vierailulle. Raaseporin linnan alueella on tehty myös arkeologisia kaivauksia useaan otteeseen.





Raaseporin linnaan pääsee 1.5. - 31.8. päivittäin ja syyskuussa viikonloppuisin. Linnaan pääsee tutustumaan ihan itsekseen kuten me teimme Minnien kanssa. Hyvin käyttäytyvän koiran voi ottaa myös mukaan linnaan minulla kerrottiin infopisteestä. Tosin kun minulla oli koira mukana rajoitti se kulkemista eli emme nousseet ritarisaliin. Huomasin myöhemmin tutkiessani linnan nettisivuja ettei koiria saakaan ottaa mukaan linnaan! 

Haluan ehdottomasti osallistua jossain vaiheessa myös opastetulle kierrokselle, jossa linnanrouva Katariina kertoo elämästä linnassa keskiajalla. Lapsille linnanrouva järjestää myös draamaopastuksia, joihin voi pukeutua keskiaikaisiin vaatteisiin. Tarkemmin aukioloajoista ja opastuksista tästä. Raaseporin linna on Museokortti kohde.



Linnan keskipihalla seisoessani mietin minkälaista elämä on mahtanut olla keskiajalla? Linnojen ikkuna-aukot olivat lasittomia joten siksi ne eivät olleet kovin suuria. Raaseporin linnassa on ollut aina vähän hämärää. Linnan lämmittäminen on hoidettu lämmityshuoneen avulla eli sangoittain palavia hiiliä, joista hehkuvaa lämpöä on kierrätettyä seinissä olleita hormeja pitkin. Silti uskon, että täällä on ollut aina vähän kylmä - myös kesällä. Kaivosta on saatu vettä ja tarpeilla on käyty ulkokäymälässä, johon pääsi kehämuurin oviaukosta.



Raaseporin linnan alueelta löytyy Linnanvoudin tuvan ravintola ja kahvila, joka tarjoilee koko kesän omassa keittiössä valmistettua lähiruokaa ja muita herkkuja. Linnanvuodin tupa kuuluu Suomen ensimmäisiin turistilaitoksiin sillä se avattiin jo vuonna 1893 Turistimajan nimellä!

Luonnonkaunista Lemmenpolkua (500m) pitkin pääsee kävelemään Raaseporin linnasta Forngårdenin talomuseolle Snappertunan keskustaan. Tällä reissulla emme ehtineet testata polkua. Luonto alueella on lehtomaisen kaunista ja siellä kyllä liikkuu mielellään. Myös kajakkeja on mahdollista vuokrata ja lähteä melomaan joelle.

Jos Raaseporin keskiaikainen linna ei vielä ole tuttu kannattaa se ottaa haltuun tänä kesänä! 




16 kommenttia:

  1. Tänne olisi minullakin suunnitelma mennä käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta :) ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

      Poista
  2. Upeat maisemat! Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kohteelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se Sonja onkin :) Paikka kiehtoo sekä aikuisia että lapsiakin. Linnan ympäristössä on esteetön mahdollisuus liikkua mutta itse linnassa on sen verran portaita, "epätasaisuutta" jne. että siellä kannattaa katsoa mihin astuu.

      Poista
  3. Raaseporin linna on aivan ihana ja koko tuo miljöö. Uskon, että siellä on kummitus, sellainen kiltti, mutta vähän ilkikurinen :D
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljöö on historiallinen ja upea juttu, että jo 1800-luvun lopussa tätä alettiin kunnostaa. Toki kuluihan siitä välissä 300 vuotta, että luonto sai vallata linnaa. En tiedä onko siellä muita kummituksia kuin haaksirikossa menehtyneet linnanherran vaimo ja poika.
      Hyvää viikonloppua Outi <3

      Poista
  4. Muistan Raaseporin linnan tekemän vaikutuksen lapsuudesta kun retkeilimme siellä, vaikuttava linna on edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt täällä vasta aikuisiällä ja ennen siis tätäkin käyntiäni.
      Linnat kiinnostavat aina ja niitä pitää päästä katselemaan.

      Poista
  5. Kiitos Raaseporin linnan esittelystä. Linnat kiehtovat minua. Juuri päättyneellä Italian lomalla tutustuimme kaupunkilinnoihin. -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Katta! Italiassa en muista käyneeni missään linnassa vaikka ohi olenkin mennyt. Täytyy kurkkia tuleeko sinun blogiisi juttu niistä.

      Poista
  6. Upea linna ja mahtavan tietopaketin olet kirjoittanut. Tuonne on joskus ehdottomasti päästävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Diina-Maria :) Ehdottomasti kannattaa käydä Raaseporin linnassa.

      Poista
  7. Raaseporin linnanrauniot on minusta ihanan seikkailullinen paikka. Minä kävin samalla reissulla tutustumassa talomuseoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun minulla oli kiireinen aikataulu ja Minnie myös mukana. Talomuseo kyllä kutkutteli mutta jäi nyt seuraavaan kertaan.

      Poista
  8. Hei Marjo, todella mielenkiintoinen teksti. Oli mahtavaa luettavaa! Itse rakastan historiaa ja varsinkin keskiaikaa. Olen käynyt tässä linnassa jo 3 vuoden sisällä 14 kertaa, joka kerta se aina jotenkin mykistää ja pistää miettimään minkälaista elämää on joskus eletty ennen.(aikakone olisi kova) Itse olen paljon reissannut euroopassa ja varsinkin Saksa/Itävalta/Italia ja Sveitsi josssa on paljon linnoja nähtävinä. Itse toivoisin kun, nyt Metsähallitus on nykyinen omistaja niin tuosta pidetään hyvää huolta.

    Ps. Viimeisin käyntini oli juuri 17.8. ja itselläni on Suomenlapinkoira mukana aina reissuissa. Muistelin että linnaan ei saisi viedä koiraa mutta tänään siihen sain varmistuksen. Käynnilläni paikalla oli nimittäin Metsähallituksen edustaja joka keräsi mielipide kyselyitä paikasta. Kysyin asiasta että ovatko koirat myös sallittuja ja vastaus että ON! ehtona tietysti vain että ovat hihnassa. Eli linnaan saa ottaa koiran mukaa ja tästä siis ei ollut info pisteellä vielä ainakaan tietoa.

    Mukavaa syksyä

    T.Miika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miika :) ja kiitos kommentistasi. Löysin sen vasta tänään kun katselin postauksiin tulleita kommentteja. Historia ja siihen liittyvät linnat, vanhat talot, arkkitehtuuri jne. ovat mielenkiintoisia. Olen pitänyt näistä aiheista ihan kouluajoista lähtien.
      Meillä Suomessa on niin muutamia linnoja, että niistä kyllä pitääkin pitää hyvää huolta. Vaikka olen reissanut Saksassa, Itävallassa ja eniten Italia en juurikaan niissä olen käynyt linnoissa. Sveitsin läpi olen ajanut reppureissulla junalla.

      Kiva kuulla, että koiran sai siis ottaa mukaan Raaseporin linnaan. Mietin jo hetken poistanko Minnien kuvat postauksesta mutta päätin jättää ne kuitenkin tänne.

      Mukavaa syksyä myös sinulle :)

      Poista