heinäkuuta 09, 2019

Silja Europa risteilee Riikaan tänä kesänä vielä kerran

Kaupallinen yhteistyö Tallink Silja

Terveisiä Riiasta, Latvian pääkaupungista! Reilu paripäiväinen irtiotto arjesta ennen varsinaisen kesälomani alkamista teki kyllä TODELLA hyvää. Starttasin matkan Silja Europalla sunnuntaina 30.6. klo 17 Länsisatamasta ja palasin samaan paikkaan tiistaina 2.7. klo 16. Niin paljon ehti nähdä ja kokea, että aika tuntui taas huomattavasti pidemmältä.

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin olen käynyt Riiassa ennenkin ja tämä vierailuni oli nyt viides. Ihan ensimmäisellä kerralla 2000-luvun alussa matkasin sinne Tallinnasta bussilla. Tämä Via Baltican reissu oli kokemus! Seuraavat matkani olen tehnyt lentäen mutta nyt matkustin laivalla, joka oli oikein rento, mukava ja suositeltava kokemus.

Silja Europa teki viime vuonna ensimmäiset erikoisristeilyt Riikaan ja Visbyhyn. Suositut erikoisristeilyt näihin kohteisiin ovat tänäkin kesänä myös ohjelmassa ja mukaan on otettu myös uutuuskohde Ahvenanmaa. Viimeinen Riian risteily tehdään 12.8. eli jos sinulla on vielä hakusessa elokuulle lähimatka tässä olisi hyvä vinkki.

Jos matkustat ensimmäistä kertaa Riikaan niin yhdessä päivässä ehdit hyvin ottaa haltuusi Riian vanhan kaupungin tai halutessasi voit mennä päiväretkellä Jurmalaan tai Siguldaan. Jos olet jo aiemmin vieraillut Riiassa voit vaikka mennä johonkin mielenkiintoiseen näyttelyyn tai museoon.


Silja Europan erikoisristeilyihin kuuluvat mukaan myös ateriat laivalla. Laivan ravintoloista voi valita itselleen sopivimman ja valinnanvaraa kyllä löytyy. Perinteinen Grande Buffet tarjoaa runsaan noutopöydän, jossa on ihan varmasti jokaiselle jotain omaa suosikkiherkkua. Minä päätin kokeilla ensimmäisenä iltana Tavolata ravintolaa koska olen suuri italialaisen ruoan ystävä. Tästä voit kurkistaa edelliseen herkutteluhetkeeni Tavolassa nyt keväällä.



Alkuun ruokahalua herättelemään Salumi misti: San Danielen kinkkua, hunajamelonia, salamivalikoima, grillattuja kasviksia, Bresaolaan ja kuivattuja kirsikkatomaatteja. Olin ehtinyt syödä vain aamiaisen ja yhden banaanin ennen lähtöä joten ruokailu heti laivan irtauduttua satamasta oli oikein hyvä valinta.


Pääruoksi päätin pitkästä aikaa valita lihaa eli Filetto di Manzon don Caponata: häränfileetä, caponatapaistos, rosmariiniperunoita sekä Marsala-kastiketta. Liha oli suussa sulavaa ja annos niin suuri, että hädin tuskin jaksoin syödä sen. Viimeiset Marsala-kastikkeet pyyhin Tavolatan ihanalla leivällä lautaselta.


Vaikka on kuinka syönyt itsensä pinkeäksi niin aina löytyy tilaa vielä jälkiruoalle. Ikisuosikkini oli ehdoton valinta hyvän aterian päätteeksi eli Tiramisu alla Tavolata. Erittäin makoisa illallinen ja annan erikoisplussan mukavalle naistarjoilijalle, jonka nimen olen jo unohtanut. Ylipäätänsä Silja Europan henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä. Minulla oli heti laivaan mennessäni vaikeuksia saada wifiä toimimaan mutta infon "vaaleatukkainen Liidia" auttoi todella auliisti.


Ruokailun jälkeen siirryttiin katselemaan Tax Free tarjontaa. Olen ennenkin hehkutellut Ritualsin tuotteita täällä blogissa. Yleensä tuon niitä Hollannin työreissuiltani mutta nyt kun oma Happy Buddha suihkuvaahto oli juuri loppumassa sellainen oli pakko ostaa. Rituals tuotteet ovat suosikkejani ja laivalla oli myynnissä myös erikoistuotesettejä.


Parfyymeja on aina kiva käydä nuuhkimassa. Ihailin myös Jean Paul Gaultierin upeita lasipulloja, joita itselläni on pari omassa "hajuvesikaapissa" piianpeilin vieressä makuuhuoneessa.



Hypistelin Tommy Hillfiger sinipunavalkoisia laukkuja pitkään. Jätin ne kuitenkin vielä mietintämyssyyn odottamaan "meneekö tämä merihenkisyys vaihe" minulta ohi kun kesä etenee vai jatkuuko se pukeutumisessa ja asusteissa. Joku noissa laukuissa vain puhutteli minua. Sen sijaan iskin silmäni Esprit huiviin 100x100cm, jossa on samoja värejä. Kerrankin riittävän suuri huivi joten lähti Marjon matkaan!


Seuraava aamu valkeni ihanan aurinkoisena ja upealla sinisellä taivaalla. Ensin happihyppelylle kannelle katsomaan aavaa merta ympärillä ja sitten syömään Grill Houseen erikoisaamiaista. Reissussa ja hotelliaamiaisella minun lautaselle kuuluu aina munakokkelia ja pekonia. Tällä kertaa jouduin sortumaan myös ihaniin amerikkalaisiin pannukakkuihin. Olihan minun syötäväkin koska kohta käveltäisiin Riiassa monta tuntia joten energiatankkaus on hyvä tehdä kunnolla :)

Erikoisristeilyllä ravintolat kannattaa ehdottomasti varata hyvissä ajoin, että pääsee ruokailemaan haluamaan ravintolaan. Myös jos haluat laivan kauneushoitolaan tee se heti laivaan mennessäsi. Minä olin miettinyt pedikyyriä ja tarkoitus oli tehdä varaus mutta se vain unohtui joten tällä risteilyllä pedikyyri jäi kokematta.


Silja Europan rantauduttua meitä odottivat jo Shuttle-bussit kaupunkiin kuljettamista varten. Laivasta poistuminen tapahtuu autokannen kautta ja se sujui äärimmäisen jouhevasti. Mukaan maihinnousukortti, passi plus mahdolliset retkiliput ja sitten vain menoksi! Matka satamasta bussin pääteasemalle Miehitysaukiolle on noin 1,5 kilometriä mutta suosittelen säästämään jalkoja päivän muihin koitoksiin. Bussit ajavat nonstoppina laivalle takaisin tästä samasta paikasta. Viimeinen paluukuljetus on 18.15 ja laivalla pitää olla viimeistään 18.45.


Latvian Miehitysmuseoon ei valitettavasti ole nyt pääsyä koska siellä on menossa iso peruskorjaus. Sen sijaan vieressä oleva Mustapäiden talo on ehdottomasti näkemisen arvoinen rakennus sekä sisältä että ulkoa. En ollut koskaan vielä käynyt sisällä mutta nyt ehdin sinne. Aivan huikea paikka ja tästä on tulossa myöhemmin ihan omaa postausta. Takana näkyy hyvä maamerkki eli Pietarin kirkko, joka on Riian korkein kirkko. Sieltä on huikeat näkymät kaupungille, joten torniin kannattaa kyllä mennä katselemaan kaupunkia ylhäältä käsin. Kirkon katolla istuu valtava kultainen kukko.


Koska Miehitysmuseo jäi väliin minä vierailin muotimuseossa Modes muzejs, joka on ihan tuossa Mustapäiden talon takana. Tästä on tulossa ihan omaa postausta upeista muotiluomuksista eri aikakausilta ja tämän hetkisestä teemanäyttelystä. Laivalla mukana ollut virolainen opas, joka antoi Riian vinkkejä matkustajille kertoi tästä pikkumuseosta niin innostavasti.



Riian mukulakivikaduille kannattaa ehdottomasti varustautua hyvillä jalkineilla. Minulle tuli kaupunkipäivän aikana 16338 askelta (tässä mukana myös liikkuminen illalla laivalla). Täällä kannattaa myös katsoa mihin astuu ettei nyrjäytä nilkkaansa. Olen Barcelonan Ramblaksen jälkeen oppinut tämän jalon taidon kantapään vai pitäisikö sanoa "oman vasemman nilkkani" kautta. Vaikka paljon uutta ja ihmeellistä on ympärillä kannattaa aina muistaa myös omat jalat.


Kapealla vanhan Riian kadulla, Maza pils iela 17, seisovat nämä kauniit talot, joita on jo pitkään kutsuttu Kolmeksi veljekseksi. Kukin taloista on rakennettu eri vuosisadalla. Vanhin taloista on jo 1400-luvulta. Yhdestä näistä taloista löytyy Latvian arkkitehtuurimuseo. Söpö kolmikko!


Riian kadut voivat olla näinkin kapeita ja katsokaa miten kauniin värikkäitä talot ovat!



Riian keskustan rakennuksista yli kolmasosa on jugend- ja art nouveau-tyyliä. Olen jostain lukenut, että Riiassa olisi noin 800 jugend/art nouveau taloa. Koska itse ole suuri arkkitehtuurin fani näiden talojen kauneus, koristeellisuus ja ainutlaatuisuus saa minut kerta toisensa jälkeen palaamaan Riikaan. Alberta iela ja Elizabetes iela kadut ovat kaupungissa pyhiinvaelluskohteitani, joita en koskaan jätä käymättä. Alberta ielalta löytyy myös Jugend-museo. Tähän aiheeseen palataan myös myöhemmin koska kuvia tästä kauneudesta ja taloista minulla on paljon!


Voitteko uskoa, että tämän hännättömän monivärisen kissan näin nyt toisen kerran Alberta ielalla! Vaikka kissa siellä vaeltelee vapaana on se niin hyvin hoidettu, että on varmasti jonkun lemmikki. Olen edellisen kerran ollut samalla kadulla 2012. Sain jopa silittää kissimirriä.


Mennessäni yhteen lempikahvipaikkaani Riiassa minulla oli askeleita kasassa jo 12000 niin päätin herkutella tällä ihanalla mansikkaleivoksella. Tästäkin ihanasta paikasta lisää myöhemmin. Riiasta löytyy lukemattomia hurmaavia kahviloita, baareja ja ravintoloita. Välillä on hyvä vähän istahtaa niin jaksaa taas kävellä.



Palasin viimeisellä Shuttle-bussilla laivaan mikä ei itselleni ollut ollenkaan yllätys! Tiesin, että tulisin käyttämään kaiken mahdollisen ajan kaupungilla liikkumiseen. Harkitsin jopa hetken sähköpotkulaudan vuokraamista mutta onneksi luovuin siitä koska kadut olivat niin epätasaisia. Vuokrattavan polkupyörän olisin kyllä voinut ottaa mutta niitä en onnistunut näkemään missään.

Alakuvan ihana mansikka smoothie ja creme brulee nautittiin viimeisenä päivänä paluumatkalla kotimaahan. Eihän näitä nyt voinut vastustaa Coffee & Co kahvilassa, josta saa myös Starbucksin kahveja.


Tässä ensimmäinen matkaraporttini Riiasta! Lisää on tulossa joten pysyhän kuulolla...

MUITA RIIKA POSTAUKSIA LÖYTYY TÄSTÄ


Tänään risteillään Riikaan Silja Europalla 

Modes Muzejs on Riian mielenkiintoinen muotimuseo

Mustapäiden talo - uudelleen rakennettu talokaunotar Riiassa

22 kommenttia:

  1. Upea ja tosi kuvaava kirjoitus Marjo!Tuli tuttuja paikkoja esiin. Olen pari kertaa käynyt Riikassa,itse asiassa kolme ,kolmannella kerralla vaihdoin vain konetta lensin Roomasta Riikaan ja istuin kentällä kunnes Helsinkiin lähtö oli edessä.Nyt minun tarvi vain lukea sun juttu ja muistella ei välttämättä tarvi lähteä sinne tai saas nähdä��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja :) Arvelinkin, että sinä olet Riikassa käynyt kun olet "sellainen maailmanmatkaaja". Minua Riikassa viehättää kauniiden talojen ja ilmapiirin lisäksi myös se, että keskusta on niin helposti hallittavissa. Toivotaan, että sinäkin vielä lähteä ihan oikeallekin reissulla mutta kiva, että käyt lukemassa ja fiilistelemässä blogin kautta.

      Poista
  2. Riika on hieno mesta, ja harmillisen moni suomalainen jättäytyy ”liian ylös” Pärnuun.

    Myös autolla nimittäin todella helppo saavuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja olen samaa mieltä, että "Riika on hieno mesta".
      Autolla Viron halki pääsee helposti Riikaan ja voi laajemminkin kiertää Latviaa.
      Onneksi yhtenä vaihtoehtona on laivamatkailu lentämisen lisäksi.

      Poista
  3. Riikaan pitää ehdottomasti vielä joskus matkata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon Mira, että sinä viihtyisit kyllä Riikassa. Pieni ja helposti
      hallittavissa oleva vanha kaupunki on idyllinen ja myös lapsiystävällinen.

      Poista
  4. On Silja tehnyt erikoisristeilyjä jo paljon aikaisemminkin. Me mentiin Silja Europalla Visbyyn 2016. Visbyy on kyllä upea kaupunki! Oli muuten lähes ainoa paikka koko RUotsista, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tarkensit! Olin kirjoittanut vähän huonosti eli Riikaan tehtiin ensimmäinen erikoisristeily viime kesänä mutta Visby ollut jo aiemmin risteilyohjelmassa. Siellä en olekaan käynyt joten ehkä ensi kesänä.

      Poista
  5. Riika on kyllä mielenkiintoinen kohde! Tuo Tavolata Siljan laivoilla on tosi ihana ravintola! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti mielenkiintoinen ja vahva suositus. Minähän voisin elää pelkällä italialaisella ruoalla joten Tavolata on juuri ihana herkkupaikka laivalla.

      Poista
  6. Riika on täälläkin listalla kaupungeista, joissa pitää joskus käydä! :) Ihanan eläväinen postaus, siinä on mukavasti kertynyt askelia ja kokemuksia yhden päivän aikana. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla sinusta Milla pitkästä aikaan! Riikassa on paljon kerroksellisuutta kaukaa historiasta ja sen lisäksi myös mahdollisuus shoppailla ja viettää aikaa kahviloissa. Olen joskus kävellyt enemmänkin mutta yhdelle päivälle tässä tuli kyllä ihan kiitettävä kävely tehtyä. Jalat olivat vähän tönköt illalla. Kivaa kesän jatkoa :)

      Poista
  7. Europa kävi täällä eilen, lehdessä oli tänään suuri juttu vierailusta.
    Tuolla miehitysmuseossa olen käynyt vuonna 2003, oli vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silja Europa on juuri nyt ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla joten ei ihme, että siitä on ollut juttua lehdessä. Minua harmittaa etten päässyt Miehitysmuseoon koska en ole siellä käynyt aiemmin mutta totta kai ymmärrän tuon remontin.

      Poista
  8. Riika vaikuttaa tosi kivalta kaupungilta ja minustakin nuo talot ovat tosi kauniita. Teillä on ollut varmasti hieno kaksipäiväinen Riikassa. Kiva, kun pääsit osallistumaan tuolle erikoisristeilylle. Nuo ruoatkin näyttivät niin herkullisilta. Itsekin kun olen suuri italialaisen ruoan ystävä. Myös tuo mansikkaleivos on niin ihana ja mikä väri, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikaa voin sinullekin todella suositella koska tiedän, että pitäisi kaupungista. Riittävän pieni mutta silti paljon katsottavaa. Tavolata Siljalla ei kyllä petä ruoan suhteen koskaan.
      Mansikkaleivo oli syntisen hyvää ja se oli iso :D

      Poista
  9. Riika on jäänyt itselleni vieraaksi paikaksi, mutta sinun ja Tiian suosituksesta voisin sinne mennäkin käymään. Upean näköistä <3
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki Riikassa käyneet kyllä ovat ihastuneet itse kaupunkiin ja myös ihmisiin siellä.
      Kivaa loppuviikkoa Outi <3

      Poista
  10. Aah ihania kuvia ja rakkaat mukulakivet. <3 Muuten niin kivalta näyttää kaikki sinivalkopunainen, omat lempparivärit aina ja ikuisesti. Ah Tavolata parasta. Voi kunpa useammin tehtäisiin laivareissujakin Riikaan.

    Kivaa heinäkuista viikkoa Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla varmasti ihania muistoja vaikka kuinka paljon teidän Riika ajalta ja olosta siellä. Muistan katsoneeni sinun postauksesta teidän asuintalojen kuvia huohaillen "oi, miten kauniita".
      Minäkin toivon, että laivalla pääsisi sinne useammin.

      Kivaa tulevaa heinäkuun viikonloppua Tiia <3

      Poista
  11. Olen ollut peräti kolme kertaa Riiassa ja joka kerran on ollut kiva reissu! Riika on mielenkiintoinen kohde ja sinne on helppo mennä lentäen. Jokainen tekemäni reissu on ollut erilainen.

    Kauniita kuvia ja mielenkiintoinen postaus :)

    Mukavaa heinäkuun jatkoa ja rapsuja Minnielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, että taidamme olla joskus puhuneetkin näistä Riian reissuista. Nyt ei minulla jäänyt yhtään aikaan shoppailuun mutta olen tuonut sieltä aivan ihanan sähkösinisen käsilaukun ja muutakin kivaa aiemmilta reissuiltani.

      Hyvää alkavaa viikonloppua ja rapsuja Hansille!

      Poista

Template designed by Rainy Day