elokuuta 08, 2019

Mustapäiden talo - uudelleen rakennettu talokaunotar Riiassa

Kaupallinen yhteistyö Tallink Silja

Kesä-heinäkuun vaihteessa tein elämäni ensimmäisen laivaristeilyn Riikaan.  Kaupungissa olen toki käynyt useita kertoja aiemminkin mutta hauskaa vaihtelua oli matkustaa sinne päiväksi meriteitse. Viimeinen kuluvan kesän Silja Europan Riian risteily on nyt 12.elokuuta. Muutaman päivän miniloma virkistää kummasti näin elokuussakin. Joten jos sinulla on pari päivää vapaata alkuviikosta mitä jos seilaisit Baltian Pariisiksi kutsuttuun Riikaan. Samalla voisit päästä kurkistamaan myös mielenkiintoiseen Mustapäiden taloon.


Mystiseltä kuullostava Mustapäiden veljeskunta oli Liivinmaalla 1300-luvulta lähtien toiminut naimattomien kauppiaiden muodostama veljeskunta. Liivinmaa puolestaan oli historiallinen alue, joka käsitti nykyisen Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian.

Mustapäiden veljeskunnan vaakunassa oli maurilainen Pyhä Mauritius, joka oli veljeskunnan suojeluspyhimys. Pyhä Mauritus oli pohjoisafrikkalainen kristitty, joka toimi Rooman legioonan komentajana. Legendan mukaan keisari Maximianus teloitutti Mauritiuksen ja koko hänen joukko-osastonsa, jossa oli 6600 miestä vuonna 302, koska he kieltäytyivät noudattamasta keisarin käskyjä. Eri versioiden mukaan Mauritius joko kieltäytyi surmaamasta kristittyjä uskonveljiään tai uhraamasta pakanajumalille.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterissa marttyyrina kuolleen Pyhä Mauritiuksen muistopäivä on 22.syyskuuta. Samana päivänä me Suomessa vietämme Maurin nimipäivää.

Alkuperäinen Mustapäiden veljeskunnan talo tuhoutui kesällä 1941 (kuva lainattu netistä)



Mustapäiden veljeskunta oli hyvin ainutlaatuinen kauppaseuran ja puolustusliiton yhdistelmä. Legendan mukaan veljeskunta olisi saanut alkunsa ryhmästä ulkomaisia kauppiaita, jotka osallistuvat Räävelin eli nykyisen Tallinnan puolustamiseen yrjönyön kapinan aikana. Tallinnasta löytyy edelleen Pikk -kadulta Mustapäiden renessanssityylinen rakennus.

Mustapäät toimivat myös Riiassa, joka oli Liivinmaan keskeinen kaupunki. Riian Mustapäiden veljeskunnan talo Melngalvju nams mainitaan historiallisissa asiakirjoissa jo vuonna 1334.

Mustapäiden veljeskunnalla oli oma ratsuväkiyksikkö ja tarpeen tullen he olivat myös valmiita puolustamaan kaupunkia. Myöhemmin veljeskunta keskittyi enemmän hyväntekeväisyyteen, juhlien ja konserttien järjestämiseen. Lisäksi Mustapäiden veljeskunta keräsi taideaarteita.

Kun Mustapäiden veljeskuntaan kuulunut mies avioitui hän joutui eroamaan veljeskunnasta. 



Alkuperäinen Mustapäiden veljeskunnan goottilaista arkkitehtuuria edustava rakennus tuhoutui II maailmansodan aikana vuonna 1941 lähes kokonaan. Onnistuin löytämään netistä surullisen mustavalkokuvan rakennuksesta pommituksen jälkeen. Lopulta myös nämä kuvassa näkyvät rauniot purettiin paikalta.

Kun Latvia itsenäistyi niin 1990-luvulla tämä upea talokaunotar rakennettiin kuitenkin uudelleen Riian Raatihuoneen aukiolle kunnioittamaan kaupungin 800-vuotisjuhlaa. Rakennuksen julkisivussa riittää jo ulkoapäin todella paljon ihmeteltävää ja katsottavaa. Julkisivussa on myös jännä kello, joka näyttää ajan lisäksi kuukaudet, viikonpäivät sekä kuun eri vaiheet.




Olen jokaisella Riian matkallani käynyt ihailemassa taloa ulkoa mutta nyt viimeisellä reilun kuukauden takaisella matkallani kävin tutustumassa taloon myös sisältä. Ja täytyy sanoa, että jos Mustapäiden talo on loistelias ulkoapäin myös sen kerrokset ja huoneet tarjoavat huikean paljon katsottavaa.

Lasia, posliinia, lakattuja rasioita, hopeaa - mm. upeita jugend ajan esineitä kuten yllä olevassa kuvassa - löytyy lasivitriineistä. Huonekaluja, tekstiileitä, taidetta, sisustusesineitä, valaisimia, kakluuniuuneja, taidokkaita kattomaalauksia, veistoksia - oikeastaan mihin tahansa käännätkin katseesi Mustapäiden talossa näet jotain elämyksellistä.




Kellarikerroksessa on näkyvissä myös vanhoja tuhoutuneen talon raunioita, joita voi katsella lasien takaa. Täällä on myös upeita haarniskoja, sodan käyntiin liittyviä aseita, tykkikin sekä hyvin taidokkaita veljeskunnan tekstiileitä. Näissä tiloissa näkyi veljeskunnan sotaisampi puoli ja myös ruokahuoltoon liittyviä esineitä oli holvitiloissa esillä.





Kun siirryttään valtavan isoon juhlasaliin tullaan tilaan, josta ei todellakaan loistoa, kristalleja ja kultaa puutu! Katon taidokkaita maalauksia olisi voinut tuijottaa niska kenossa jo vaikka kuinka kauan. Seiniltä löytyy tauluista tuttuja historiallisia hahmoja kuten Pietari Suuri. Tässä salissa on Mustapäiden veljeskunta järjestänyt aikoinaan suuria juhlia, jossa on myös tanssittu ja pidetty hauskaa.






Mustapäiden veljeskunnan suojelupyhimuksen Pyhän Mauritiuksen kuvia näkyy patsaissa, vaakunoissa ja hänen kuvansa on jopa kirjottu tuolien kankaisiin. Latvialaiset ovat tehneet kyllä valtavan työn rakentaessaan uuden veljeskunnan talon tuhoutuneen tilalle. Jos olen Warsovan ja Gdanskin kohdalla ihaillut puolalaisten huikeaa taitoa rakentaa tuhoutunutta uudelleen ihailen myös latvialaisten upeaa jälleenrakennustyötä Riiassa.

Mustapäiden veljeskunnan talon voi kiertää itsekseen noin 45 minuutissa ja myös opastetuille kierroksille pääsee halutessaan. Sisäänpääsymaksu 6€ (2019).



Mustapäiden talosta löytyy myös pieni mutta äärimmäisen mielenkiintoinen museokauppa katutasosta. Tuotteet olivat ihan jotain muuta mitä tätä ennen oli katseltu tuolla arvokkaissa saleissa kristallikruunujen ja paksujen kultareunuksisten taulujen maailmassa. Itse asiassa tämä oli piristävä vastakohta historiasta nykyaikaan ja humoristiseen sellaiseen. Keräsin tähän muutamia itseäni kiinnostavia ja hymyn huulille saavia tuotteita.


Lickstarter on pieni latvialainen yritys, joka on valmistaa pikkuhousuja naisille "who like to play with boundaries". Jotenkin minulle tulee tästä mieleen "the other danish guy" ja miesten vastaavat.


Misha Laboratoryn tuotteisiin olen törmännyt jokaisella Riian matkallani ja jopa ostanut tuliaisiksi näitä. Dace Grandava on riialainen tekstiilitaiteilija, joka tekee ja huovuttaa pieniä söpöjä kettuja, karhuja, siilejä ja monia muita eläimiä.


Näissä 100% käsitehtyissä YOU ROCK "käsikynttilöissä" on asennetta! Mielialan mukaan punainen tai sininen kynttilä palamaan :) Yritys on myös latvialainen ja lisää värejäkin kynttilöihin löytyy.


Tai miten olisi pienet posliiniset teekupit korvakoruina? Tai "ihmishahmoinen teenhauduttaja"? Hauskoja tuotteita - valittavasti unohdin katsoa kenen tuotteita nämä olivat. Ehdottomasti museokierroksen jälkeen kannattaa piipahtaa museokaupassa ennen astumistaan taas Riian kaduille ja aurinkoon.




18 kommenttia:

  1. Olen ollut Riiassa vain kerran työmatkalla. Silloin ehdin nähdä Mustapäiden talon ulkoa. Hyvä syy lähteä joskus uudelleen. Pääsee sinne sisällekin. 😊 -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riika on ihana kaupunki joten uskon sinun menevän joskus myös lomareissulle. Minäkin tuijottanut vuosia vain ulkoa. Nyt menin sisälle ja olin WOW! Huikea paikka ja nostn hattua sille, että talo rakennettu uudelleen.

      Poista
  2. En ole koskaan käynyt Riiassa. Aivan ihanan näköinen rakennus ja mikä historia. Kauppatavarat on hurjan hauskoja. Keraamiset korvakorut olisi ihanat <3
    Mukavaa viikonloppua sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riika on todella kaunis kaupunki ja toivottavasti sinäkin pääset sinne vaikka ensi kesänä vierailemaan. Tuo museokauppa oli todella erilainen ja hauska! Ensimmäisenä kun asuin sinne sisälle näin nuo valtavan kokokoiset "kissapikkarit" roikkumasta katossa ja mietin, että "Mitä? Miten museossa on alusvaatekauppa?" Huomasin etten ollut ainoa, joka yllättyi ensi pikkareista :D

      Keraamiset korvikset olivat ihanat. Itselläni on keraaminen kaulakoru ja käsikoru. Niiden kanssa saa kyllä olla aika tarkkana ettei iske niitä vaikka pöydän pintaan koska voivat rikkoutua.

      Hyvää ja aurinkoista viikonloppua Outi <3

      Poista
  3. Ihania kuvia ja upeaa katsella näitä tuttuja maisemia. Latviassa olisi sulle ihasteltavaksi niin monta upeaa kartanoakin.

    Aurinkoista viikonloppua Marjo. ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Sinä siellä asuneena tiedät, että ihailtavaa kyllä riittää. Nuo kartanot polttelevat ja olen katsonut netistä niistä paljonkin juttuja. Ehkä joku päivä lähden kartanokierrokselle. Latviassa olisi hauska kiertää myös laajemmin.

      Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua Tiia <3

      Poista
  4. On se komea talo. Me ei koskaan käyty tuolla kun oltiin Riiassa. Vain ulkopuolella.

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Ja erittäin arvostettava juttu, että ovat rakentaneet sen uudelleen kuten monille taloille on Puolassakin tehty. Sodassa on tuhoutunut mittaamattomia juttuja mutta onneksi ollana osattu kuvien ja tietojen mukaan tehdä ne uudelleen.

      Poista
  5. Riika on nähty monta vuotta sitten. Talon edessä katsottiin kyllä mutta silloin ei sisälle menty. En tiedä olisiko edes laskettu. Hieno kyllä on. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet käynyt Riiassa. Itsekin olen Mustapäiden talon edessä kaikilla reissuillani seissyt mutta nyt sitten viimeinen myös sisälle saakka ja kannatti kyllä ehdottomasti mennä. Varmasti tulee vierailtua myöhemminkin. Katsottavaa oli niin valtavasti
      ja kaikkea ei vastaanota kun näkee kerralla paljon.
      Kiitos kommentistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa Sinikka :)

      Poista
  6. Me kävimme viime kesänä perheen kanssa Riiassa. Katselimme taloja ulkoapäin turistijunan kyydissä. Ehkä joskus mennään pidemmäksikin aikaa. Viimeksi pääkohde oli Jurmalan vesipuisto.
    Museokaupat on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuin itse kahvilassa ja katselin kun se turistijuna huristeli mennä ohi! Näytti hauskalta kyydiltä ja varmasti tuolla kierroksella näki aika hyvin Riian erilaisia taloja ja arkkitehtuuria. Upea juttu, että olette olleet Jurmalassa. Siellä oen itsekin käynyt tai oikeastaan ajanut sieltä läpi autolla joten rantakokemuksia minulla ei ole.
      Museokaupoissa on eroja! Jotkut - kuten tämän Riian shop - ovat ihan huikeita ja toisissa taas ei ole oikeastaan taidekirjojen ja -korttien lisäksi mitään kivaa. Täältä olisi voinut ostaa vaikka mitä.

      Poista
  7. Ihastuin noihin teekuppikorviksiin. Riittäisikö syyksii matkata Riikaan viikonloppuvisiitille? Sinun matkassasi pääsee vaikka minne! Kiitos! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo korvikset olivat hauskat ja vähän harmittaa, että juuri niiden osalta unohdin katsoa valmistajan. Uskon niiden kuitenkin olevan latvialaisia koska puodissa oli paljon oman maan käsityötä ja tuotteita.

      Ehdottomasti "korvikset" on riittävä syy lähteä Riikaan. Lisäksi siellä on PALJON kaikkea muuta kivaa katsottavaa ja koettavaa joten suosittelen.

      Kiva kun pidit ja lisää juttuja on tulossa ♥

      Poista
  8. Minä ihailin meidän Balttian reissulla monesti tuota Mustapään taloa, mutta vain ulkoapäin. On se kaunis! Kiva oli päästä piipahtamaan sisällä mukanasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riika on kaunis kaupunki ja nyt oli aika kurksitaa tännekin jo sisälle. Odotan paljon myös Vilnalta ja sen taloilta nyt kuluvalla viikolla kun menen sinne.

      Poista
  9. Olen käynyt peräti kolem kertaa Riiassa mutta museot ovat jääneet joka kerran paitsioon. Aika on kulunut aivan jossain muualla. Mielenkintoinen postaus!

    Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ahkera Riian kävijä ja uskon, että olet ollut ihan muualla kuin museoissa :D Onneksi Riika tarjoaa myös mahtavat ostosmahdollisuudet ja vähän erilaisen tarjonnankin.

      Kivaa uutta viikkoa sinullekin ♥

      Poista