elokuuta 20, 2019

Ranskalainen kyläkauppa Vääksyssä ja LWT2019 ranneke arvonnan voittaja


Kesälomallani ehdin piipahtaa myös Ranskalaisessa Kyläkaupassa! Ettekä ikinä kyllä arvaa, että tämä hurmaava vaaleanpunaisessa talossa sijaitseva kyläkauppa löytyi Vanhasta Vääksystä Päijät-Hämeessä. Olimme ystäväni kanssa matkalla Petäjävedelle kun hän ehdotti Vääksyä lähestyttäessä, että olisi kahvitauon ja "nenän puuteroinnin" paikka. Sopi minulle erinomaisesti koska olimme lähteneet liikkeelle jo kukonlaulun aikaan. Auto parkkiin ja sisälle tähän vaaleanpunaiseen unelmaan. Gallian kukko tricolorin väreissä tervehti meitä ikkunassa!


Upea talo kaunotar on yli sata vuotta vanha rakennus. Alunperin tämä talo on ollut pieni hirsitalo, joka vuosien saatossa laajennettiin kolmikerroksiseksi ja siitä tuli Vääksyn ensimmäinen kerrostalo. Talo rapattiin myöhemmin valkoiseksi joten nyt se vaikuttaa kivitalolta. Talon sisätiloissa on näkyvillä vielä hirsirakenteita jännästi. 1930-luvulla talo muuttui hotelliksi ja se majoitti Vääksyssä vierailevia kesäasukkaita.

Vanhan Vääksyn historiaan liittyy kulttuurihistoriallisesti tärkeitä ihmisiä ja tapahtumia sekä rikasta huvilaelämää. Vääksystä löytyy paljon vanhoja rakennuksia, jotka voisivat varmasti kertoa mielenkiintoisia tarinoita asukkaistaan. Mm. Järnefeltin suvulla oli Vääksyssä aikoinaan Rantala niminen rakennus, jossa Juhani Aho vieraili. Valitettavasti Rantala on purettu 60-luvulla mutta paljon rakennusperintöä on onneksi säilynyt ja kanava ympäristöineen on nykyään luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.


Talon ihana vaaleanpunainen väri on suomalais-ranskalaisen pariskunnan aikana ilmestynyt katukuvaan. Riikka-Maria Lemminki ja Stéphane Maytraud ostivat talon itselleen 2013 aloittaen pikkuhiljaa kunnostaa sitä. He ovat tehneet hurjasti töitä elvyttäessään tätä vanhaa taloa ja näin Vääksyyn syntyi siis Ranskalainen Kyläkauppa!



Talosta löytyy puoti, jossa myydään ranskalaisia elintarvikkeita. Täältä voi käydä ostamassa vaikka ranskalaista limonadia, mausteita, säilykkeitä tai jopa talon makkaroita, jotka on itse valmistettuja. Myös kahvilan ranskalaiset piirakat, quichet valmistetaan omin käsin. Otimme kinkkujuusto quichea, joka oli äärimmäisen herkullista ja palat todella valtavan suuria. Tällä "aamupalalla" jaksoi oikein hyvin lounaaseen. Vähän jäi harmittamaan etten ostanut mukaan jotain ranskalaisia herkkuja kotiinviemiseksi.



Kahvilan sisustus on mielenkiintoinen ja yksityiskohtia tiloissa on paljon! Ihanan rönsyilevää ja ehkä vähän boheemiakin mutta silti ranskalaisen tyylikästä. Huomasin yhdellä pöydällä vanhan mustavalkoisen valokuvan vanhan Hotelli Päijänteen ajoilta näistä samoista tilosta. Yrittäjä pariskunta oli saanut myös tunnusta Vääksyltä viime vuonna ja "Vuoden kultturiteko palkinto" kunniakirja oli esillä kahvilassa. Upeaa, että tällaisia ihmisiä löytyy, jotka alkavat määrätietoisesti kunnostamaan ja elävöittämään vanhaa rakennusta uudelleen.



Yläkerroksista löytyy myös aivan huikeita huonetiloja täynnä kauniita vaatteita, kenkiä, koruja ja asusteita. Harmittaa ettei meillä vähän kireän aikataulumme takia ollut enempää aikaa katsoa ja hypistellä mitä kaikkea ihanaa nämä huoneet kätkivätkään sisälleen. Esillä oli naisten ja lasten vaatteita. Perin naisellisen ranskalaisia kaikki! Tuli mieleen omaa Nizzan matkani muutamien vuosien takaa...



Esillä huoneissa oli myös sisustustuotteita ja piensisustamista. Katselin pitkään ja hartaasti tätä russelityynynpäällistä, jolle olisi ehkä ollut käyttöä meilläkin. Vähän samanlaisen tyynyn ostin Kristallirouvasta pari vuotta sitten. Lopulta Marjon matkaan lähti sinivalkoinen sydämenmuotoinen posliinista tehty pieni korurasia. Nyt se kätkee sisäänsä minulle rakkaita hopeakoruja.



Meidän oli aika kiittää kahvista, quichesta ja rapsutella vielä hetki talon ihanaa koiraa, jonka nimen unohdin kysyä. Minnie tuli karvakaverin kanssa oikein hyvin juttuun ja tuossa yhdessä kuvassa näyttää kun ne pusuttelisivat. Aivan hurmaava laventelin tuoksuinen paikka, jonne on palattava ihan ajan kanssa. Samalla on tutustuttava Vääksyyn myös vähän laajemmin!


Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman rannekkeet  on nyt arvottu ja arvontageneraattori valitsi voittajaksi Pirjo-Riitan! Onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Hieno on ollut lukea ja katsoa kuvia blogistasi tapahtuman jälkeen, mutta kyllä se paikan päälle pääseminen ois upea kokemus.



20 kommenttia:

  1. Onpahan suloinen ja kauniin värinen kauppa pullollaan kaikkea ihanaa. <3 Kyllä ehdottomasti käytävän arvoinen paikka. Ihania nämä sun retket.

    Aurinkoista keskiviikkoa Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 kiva, että pidät retkistäni koska minä rakastan "tätä retkeilyä".
      Suomi on täynnä hurmaavia paikkoja, jotka vain odottavat löytämistä.
      Ranskalainen kyläkauppa Vääksyssä oli kyllä löytö ja todella kiva piipahduspaikka
      ennen varsinaiseen kohteeseen menoa.

      Kivaa loppuviikkoa Tiia <3

      Poista
  2. Paikka täynnä ihanuuksia. Kiitos paikan esittelystä! Kun liikutaan tuolla, pakko pysähtyä, jos vaan on avoinna! -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Katta :) Kannattaa pysähtyä koska Vääksyssä kanavan ja tämän kyläkaupan lisäksi ihan hurjasti nähtävää. Kesääkin on vielä jäljellä matkailla kotimaan kohteissa.

      Poista
  3. Aivan ihana kauppa. Kiva, että kylälle on saatu aitoa ranskalaista tunnelmaa ja tuotteita. Ihanan värinen talokin ja arvokkaasti sitä onkin kunnostettu <3
    Mukavaa iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin lehtiartikkelin, jossa omistajapariskunta kertoi ettei talosta pitänyt tulla "ihan näin vaaleanpunaista" mutta maalarit olivat jo ehtiä maalata tällä sävyllä. Toisaalta Helsingin Kalliossa Työväenopisto on yhtä vaaleanpunainen sävyltään ja se on 1900-luvun alusta. Minusta väri on hurmaava!

      Kivaa loppuviikkoa ja alkavaa viikonloppua Outi <3

      Poista
  4. Viehättävä liike. Hienoa, että maalaiskaupunkien ja -kylien vanhoja rakennuksia joku pitää kunnossa. Liian usein näkee kuinka aikansa paikkakunnan mahtirakennukset ovat rapistuneet kun niille ei enää ole käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Ranskalaisen viehättävä ja monipuolinen. Tuo on ihan totta, että monilla paikkakunnilla talot vain rapistuvat kun niitä pitäisi juurikin kunnostaa kuten tätä on tehty. Vanhaa arkkitehtuuria, jossa on historiaa mukana kannattaa korjailla.

      Poista
  5. Kiitos Suvi <3 on kyllä ihan kuin karkki tämä kauppa!

    VastaaPoista
  6. Vääksyssä mekin piipahdimme perinteisellä Lahden retkellämme, mutta tuo ihastus on aivan mennyt ohi silmieni. Hyvä tietää seuraavan retken varalta. Sinulla on huimia vinkkejä ja olet viettänyt vauhdikasta kesää kulkemalla paikasta toiseen. Tehokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todella iloinen, että matkaseurani ehdotti tätä koska oli käynyt aiemminkin Ranskalaisessa kyläkaupassa. Hurmaava paikka ja quiche oli NIIN herkkua! Minä olen vähän vierivä kieli eli liikun kyllä paljon.

      Kivaa viikonloppua Tuija :)

      Poista
  7. Minä olen aiemmin käynyt Vääksyssä vain futiskentällä katsomassa lasten pelejä. Viime viikonloppuna kävin kävelemässä Pulkkilan harjulla ja syömässä Vääksyn kanavan lähellä. Vääksyssä pitää käydä ehdottomasti uudestaan. Tämä ranskalainen kyläkauppakin jäi näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vääksy on itseltäni myös viime vuosina vähän pimentoon. Olen kyllä käynyt vuosia sitten täällä mutta monia asia on jäänyt vielä katsomatta. Onneksi nyt pysähdyttiin ja piipahdettiin Ranskalaisessa Kyläkaupassa.

      Poista
  8. Kiitos vinkkauksesta, aivan ihana tuo talon väri!! Tuollainen olisi ihana itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Jane😉 Vinkkejä kivoista ja mielenkiintoisista paikoista on kiva jakaa.

      Poista
  9. Todella ihanan ja sympaattisen näköinen kauppa😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marleena😘 En olisi itsekään arvannut kun pysähdyttiin millaiseen paikkaan ystäväni meidät veisi!

      Poista
  10. Vastapäätä kyläkauppaa on myös legendaarinen Lauran kauppa, joka on ehdottomasti myös katsastamisen arvoinen. Tyylikästä, runsasta tavaramäärää on myös puutarhassa. https://www.facebook.com/laurankauppa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija kommentistasi! Olen päättänyt tehdä uuden Vääksy visiitin koska paljon jäi katsomatta kun olimme matkalla siis Petäjävedelle. Täytyy käydä kurkkimassa myös Lauran kauppaa, jota minulle on sinun lisäksi joku muukin suositellut. Kivaa elokuista viikkoa!

      Poista
  11. Hei! Kiva oli lukea Ranskalaisesta kyläkaupasta. Kävin siellä tänään ensimmäistä kertaa ja, kun googlaamalla etsin lisää tletoa, eksyin tälle sivulle :)

    VastaaPoista