helmikuuta 14, 2020

Hyvää ystävänpäivää ♥ kaikki ystäväni ♥


Tänään haluan koko sydämestäni toivottaa Hyvää ystävänpäivää kaikille ystävilleni ympäri maailmaa! Haluan kertoa, että jokainen teistä on jättänyt jälkensä minuun omalla tavalla. Vaikka joku pitää tätä helmikuun 14.päivää ihan "turhan kaupallisena jenkkihömppä juhlana" minun mielestä tämä päivä on tärkeä. Jokaisen ystävän kohtaamisella on ollut tärkeä merkitys minun elämääni ja toivottavasti vastavuoroisesti myös ystäväni elämään. Hyvä ystävyys on antamista sekä saamista. Me ihmiset kun olemme sosiaalisia olentoa, joita ei ole tarkoitettu elämään yksin ilman ystäviä. Toisaalta juuri tänään minua myös vähän surettaa kun joku ystävyys jostain kumman syystä loppunut tai jäänyt "stand by -tilaan"


Olen vieläkin pyörällä päästäni eilisen "Maailma on tehty meitä varten" -musikaalin jälkeen. Tämä musikaali kertoi väkevästi ja mukaansa tempaavasti ystävyydestä. Palaan tähän upeaan Haloo Helsinki -yhtyeen lauluihin tehtyyn musikaaliin ihan omassa postauksessa piakkoin. Lainaan nyt tähän vain musikaalin ohjelmalehtisestä koskettavan kiteytyksen ystävyydestä. Tämä kuvailu on ohjaaja Samuel Harjanteen käsiohjelmaan valitsema.

Ystävä on joku, joka välittää siitä miltä sinusta tuntuu.  
Ystävä lähettelee kanssasi viestejä, 
eikä välitä jos teet paljon kirjoitusvirheitä. 
Ystävä tietää, että olet ihastunut opettajaasi, 
mutta hän ei koskaan kerro muille. 
Ja jos sinun sydän särkyy maailman epäreiluudesta, 
ystävä on aina ensimmäiseinä auttamassa sinua. 
Tarjoten jotain, johon voit tukeutua.

Näin kuvailee ystävyyttä Jason Bobert Brown musikaalissaan "13"


Törmäsin itse ihan sattumalta ennen musikaalin alkua pikkuserkkuuni, jota en ole nyt nähnyt muutamaan vuoteen. Näimme todella pitkän tauon jälkeen ensimmäistä kertaa äitini hautajaisissa syksyllä 2016. Silloin päätimme, että jatkossa pidetään tiiviimmin yhteyttä. Kahdesti ehdimmekin tavata mutta sitten taas arki ja kiireet veivät meitä tahoillamme.

Mutta nyt on aika taas kutsua meidät pikkuserkut koolle päivittämään tilannetta. Mukaan otetaan myös pikkuserkkuni pikkusisar ja toinenkin pikkuserkku. Minulle tuli heti nähdessäni pikkuserkkuni ihan selkeä muistikuva lapsuudesta. Asuimme samassa lähiössä ja kävimme talvellä hiihtämässä läheisillä pelloilla. Hiihtolenkin jälkeen söimme pikkuserkun keittiössä juustovoileipiä ja joimme höyryävän kuumaa kaakaota. Muistan vielä senkin, että voileivät oli tehty hiivaleipään. Olimme alle kymmenvuotiaita, joilla oli elämä edessä ja punaiset posket hiihtolenkin jälkeen.


Alkuvuodesta tapasin myös pitkästä aikaan ystävääni, jonka olen tuntenut 5-vuotiaasta pikkutytöstä saakka. Olemme aikoinaan tutustuneet kun muutimme molemmat samaan taloyhtiöön ja menimme myös yhtä aikaa kouluunkin. Monet elämäntapahtumat ovat meitä vuosien varrella yhdistäneet. Rippikoulua emme käyneet yhdessä mutta lukion jälkeen kirjoitimme yhtä aikaa ylioppilaiksi kunnes molemmat lähtivät omiin suuntiinsa maailmassa. Silti ystävyytemme on säilynyt ja voimme melkein jatkaa siitä mihin edellisessä tapaamisessa on juttu lopetettu. Hyvä ystävyys ei siis aina kaipaa viikottaista yhteydenpitoa.


Olen luoteeltani puhelias ja helposti lähestyttävä ihminen joten myös aikuisiän aikana on ystäviä kertynyt. Minun mielestäni uusia ystävyyssuhteita syntyy ihmisen kasvaessa ja kehittyessä. Kun tapaa uusia ihmisiä niin melko nopeasti ainakin itse huomaan onko ystävyydelle mahdollisuutta vai ei. Muistan lukeneeni jostain tutkimuksesta, että samankaltaisuus vetää puoleensa ihmisiä. Toisaalta väitän, että myös hyvin erilaiset ihmiset voivat olla ystäviä keskenään jos he malttavat antaa toisen olla juuri sellainen kun hän on.


Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.

Usein vuorovaikutus toisen kanssa alkaa hyvin pienistä ja "pinnallisista asioista" mutta jos kaikki loksahtaa paikoilleen syntyy tosi ystävyys. Ystävyys vaatii myös heittäytymistä, sitoutumista ja ennenkaikkea toisen ihmisen kunnioittamista. Jos ystävä kuuntelee sinun huoliasi ja tukee täytyy myös vastavuoroisesti olla valmis kannattelemaan ystävää kun hän sitä tarvitsee. Olen kiitollinen monille ystävilleni marathonpuheluista kun joku asia on painanut mieltäni. Olen myös itse myöhään yöhön kuunnellut ystävän murheita. Kiitos kun olette olemassa ♥

Lainaan tähän loppuun vielä edesmenneen tätini ja 
kummitätini Uma Aaltosen viisaita sanoja
" Ystävyyttä saa säilymään ja kasvamaan olemalla ystävä. Muita keinoja ei ole."





11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. <3 Kiitos lämmöstä, tuesta ja sydämellisyydestä Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanuus ♥ On ollut ilo oppi tuntemaan sinut näiden blogikuvioiden kautta.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Hyvää ystävänpäivää Sinullekin - vaikka olemmekin tavanneet "vain" blogin kautta/merkeissä, niin olet aina tuntunut ystävältäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko ♥ Olen samaa mieltä kanssasi, että vaikka bloggailu on saattanut meidät yhteen "olemme sielunsiskoja" monissa asioissa. Toivottavasti nähdään taas pian!

      Poista
  3. Hyvää ystävänpäivää sinulle <3 Joudun koko ajan toivottamaan hyvää ystävänpäivää päivän myöhässä, sillä eilen en kertakaikkiaan ehtinyt tänne lukemaan postauksia. Oli nimittäin joogaa, tyttärentyttären karonkkaa ja vaikka mitä muuta mihin piti ehtiä. Kerran kiireinen päivä meikäläiselläkin.
    Ihanat kuvat ja teksti ajatuksia herättävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ihanuus ♥ Ei haittaa koska ystävyyttää voi juhlistaa eilistä päivää lukuunottamatta ihana jokaisena päivänä. Some ei minusta saa hallita muuta "oikeaa elämää". Sinulle on varmasti ollut upea tyttärentyttären karonkka. Ehkä näemme siitä kuvia blogissa.
      Kivaa viikonloppua ystäväni ♥

      Poista
  4. Ihana postaus Marjo! Ystävät ovat se elämä suola ja sokeri ja välillä myös kannatteleva voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Kyllä ystävät ovat sellainen voimavara, että monista jutuista on selvitty heidän avullaan. Silti Suomessa yksinäisyys kasvaa koko ajan ja eilen Perjantai-dokkari käsitteli tätä yksinäisyyttä. Harri Juhanin hautajaisin ei saapunut yhtään ihmistä... Dokkarin voi katsoa tästä https://yle.fi/uutiset/3-11185829

      Poista
  5. Niin ihanat nuo kuvatkin tässä postauksessa.
    Ihanaa (päivän myöhässä) ystävänpäivää Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ystäväni ♥ netissä on ihania mustavalkokuvia menneiltä vuosikymmeniltä ja olen hulluna niihin. Mukavaa sunnuntaita harmaasta ilmasta huolimatta!

      Poista
  6. Tulin taas kyläilylle🥰Muistan Uma Aaltosen radiosta, onko sama henkilö? Ihana postaus ihanien kuvien kera🌹

    VastaaPoista