helmikuuta 10, 2020

Putouksen livelähetyksessä kummitytön kanssa - "ai, kamala" 😁


Viime lauantaina oli aika jännä ja erilainen ilta tiedossa! Matkasimme nimittäin 12-vuotiaan kummityttöni kanssa seuraamaan MTV3:n suosittua Putous-sarjaa livelähetykseen. Kummitytölle tv-lähetykseen osallistuminen oli ihan ensimmäinen kerta joten kaikki tulisi olemaan uutta ja ihmeellistä. Kummitäti puolestaan on käynyt kerran aiemmin Yleisradion puolella yhden ohjelman livessä. Molemmat olemme Putous faneja joten osallistuminen tähän 12. kauden neljänteen lähetykseen oli enemmän kuin mieluisaa. 


Takit naulakkoon ja vähän virvokkeita ennen katsomoon pääsyä. Kuvausseinällä ei vielä tässä vaiheessa ollut ruuhkaa mutta pikku hiljaa puheesorina kahviotilassa alkoi lisääntymään. Paljon innokkaita eri ikäisiä lapsia vanhempineen. Putousta kuvataan muuten nykyään kaukana perinteisestä tv-pyhättö Pöllölaaksosta Pasilassa. Olimme nyt Hämeentiellä Angel Filmsin studiolla. Aika huippu tilat, totesimme yhteen ääneen kummitytön kanssa.  


Meidät otti itse studion puolella vastaan lattiamanu Parska eli Pasi Saharinen. Lattimanu eli studio-ohjaaja on todella tärkeässä roolissa. Lattiamanu on radioyhteydessä tarkkaamossa olevaan ohjaajaan ja hän koordinoi saamiensa ohjeiden mukaan toimintaa itse tv-studiossa. Ehkä oudolta kuulostava "manu" sanana tarkoittaa muuten mestaria/ammattimiestä, joka on oman alansa osaava huipputekijä. 


Parska on ollut lattiamanuna mm. Tähdet, tähdet, Posse ja Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmissa. Hän antoi meille ohjeita miten studioyleisönä toimitaan kun suora lähetys alkaa. Taputtaminen oli enemmän kuin sallittua ja hyvän fiiliksen ylläpitäminen. Koskaan kun ei voi olla varma mikä kamera/kameramies kuvaa eikä ruudussa ole kiva näyttää nyrpeää naamaa kotijoukoille. Parska oli erittäin energinen ja hyvällä huumorilla varustettu kaveri, joka piti positiivista meininkiä yllä koko ajan ja todellinen mestari työssään - respect! 


Studio-orkesteri kapellimestari Katja Lapin johdolla viritteli jo tunnelmaa kohta alkavaan livelähetykseen. Katjaa olen fanittanut jo Siskopeti -sarjasta lähtien. Me muuten istuimme ensimmäisessä rivissä bändistä katsottuna vasemmalla. Huomioin siinä odottaessamme, että "onpas tutun näköinen nainen" muutaman penkin päässä. Mutta vasta myöhemmin hoksasin, että hänhän oli tv-lääkäri Pippa Laukka. Kummityttöni oli kuulemma tunnistanut heti :)


Vielä kannustuskyltti, johon kummityttö kirjoitti meidän suosikit. Minä fanitan Salon Seijaa, Tunnistan hyvin tämän kampaajatyypin vaikka itse olenkin käynyt 20 vuotta Kampaajakaisulla, joka ei todellakaan ole samanlainen :) Kummityttö fanittaa Kurjakylän Tiltua. Ja kylttiin paljon  ♥  ♥  ♥ 



Roope ja kaikki Putous -tähdet tulivat seuraavaksi esittäytymään studioyleisölle! Roope myös paljasti meille, että "vaikka väittää ettei jännitä niin tässä kahden minuutin kohdalla alkaa aina pikkuisen jännittämään". Tätä ei kotikatsomoissa nähty eli ensimmäiseen livesketsiin ja ohjelman alkuun oli vielä jonkin verran aikaa. 


Ja sitten oltiinkin jo Putouksen ensimmäisessä kohtauksessa, jossa oli "suloisessa sekamelskassa kaikki telkkarin tositeevee ohjelmat". Kun kohtaus oli ohi alkoi kotitelkkareissa pyöriä Putouksen alkutunnari eli se missä kaikki näyttelijät hyppäävät vuorotellen ulos lentokoneesta.

Näyttämöllä puolestaan alkoi melkoinen kuhina kun kaikki sinne kuulumaton rekvisiitta tyhjennettiin salamannopeasti ja ammattitaitoisesti pois ennen kuin Putouksen näyttelijät tulivat virallisesti esittäytymään. 


Kotisohvalla istuessaan ei osaa edes ajatella mitä kaikkea tarvitaan, että yksi Putous -livelähetys saadaan tehtyä. Puolentoista tunnin show vaatii monen ihmisen työpanosta. Seuraavan viikon ohjelma täytyy käsikirjoittaa ja ohjatakin. Lattiamanu jakaa ohjeita ja valvoo toteutusta. Uudet kohtaukset vaativat uusia kulisseja, joten puusepät, sähkömiehet, maalarit jne. ovat kiireisiä. Samoin myös puvustuksen osalta on ompelijoilla varmasti kädet täynnä töitä. Puhumattakaan maskeerauksesta, jota vaihdetaan useita kertoja saman lähetyksen aikana. Studion kirkkaat valot ovat armottomia joten tämäkin on hoidettava hyvin. 


Myös kameramiehillä näytti olevan melkoinen meno ja meininki livelähetyksessä. Juttelin kuvassa olevan kameramiehen kanssa ennen lähetyksen alkua kun hän "laittoi ylleen tuota kameratelinettä". Kamera kuulemma painaa 25 kg joten vaatii myös kuvaajalta voimaa liikkuu ketterästi ja samalla myös kuvata. 


Välillä tuli myös mainoskatkoja jolloin meillä yleisössä oli lupa myös nousta vaikka seisomaan hetkeksi. Meistä kummitytön kanssa mainoskatkot tuntuivat todella pitkiltä kun taas kotona ehtii juuri ja juuri juosta jääkaapille kun ohjelma taas jo alkaa. 


Sarjapudottajissa Telepappien kohtauksessa se oli muuten juuri tämä lattiamanu, joka kävi auttamassa Kardinaalia löytämään hänen kadoksissa olleen sauvansa. Parska siis vilahti myös teille kotikatsomossa. 




Oli äärimmäisen mielenkiintoista nähdä myös kuinka eri kohtauksista siirrytään toiseen. Kaikki sujui niin sukkelasti ja ammattitaitoilla. Ennen virallista Putous -livelähetystä on aina kenraaliharjoitus, jossa käydään illan ohjelman kulku läpi viimeisen kerran ennen suoraa lähetystä. Paikan päällä on myös silloin studioyleisöä, joka näkee illan shown ensimmäisten joukossa. Tässä vaiheessa ei tietenkään pudoteta yhtään hahmoa koska mitään äänestystä ei ole tehty mutta kaikki muut jutut toteutetaan jopa mainoskatkotkin. 



Me olimme kummitytön kanssa haltioissamme kun Pilvi Hämäläinen osasi puhua vatsasta! Pikku Tiltukin saatiin kuin saatiinkin takaisin matkalaukkuun... :)



Salon Seijan ennustukset olivat niin hauskoja! Mitähän kamalaa mahtoikaan Tigerin 15 euron kristallipallo kertoa "Arjan miehen Henan kadonneista silmälaseista" :D Marajormalla ei käynyt sirkustempussaan ihan yhtä hyvä tuuri "kun akka oli mennyt vaihtamaan kahlekuninkaan lukot"!


Kun Putouksen viikkokatsaus alkoi katselimme sen kummityön kanssa tv-ruudun välityksellä. Uutisankkurien Malla Malmivaaran ja Antti Tuomas Heikkisen taakse työnnettiin tähän sketsiin seinämä mutta tämä ei haitannut meitä yhtään. Livelähetyksessä kun ei ole riippuen omasta katsomopaikasta ihan kaikkialle studiossa täysin esteetöntä näkymää. Mutta fiilis välittyi ja se oli tärkeintä!



Meitä nauratti kun Esko Häntä-Heikkinen oli mennyt mieluummin ajamaan motocrossia kun tullut Putous -hahmojen sirkukseen. Vähän kyllä odottelimme Eskon näkemistä...


Yölintu reppanalle ei käynyt ihan hyvin tykinkuulana kanuunan kanssa ja höyhenet vaan pöllysivät!


Hauskaa, että Munamieskin oli saatu paikalle ja hän selvisi ilkeän Munahaukan hyökkäyksestä. 


Tällä kertaa toisena hahmona putosi Marajorma eli nyt on kaksi hahmoa jo poissa Putouksesta. Ehkä Marajorma sitten ensi kesänä kannustaa Huuhkajia vaikka omassa kotikatsomossaan sohvalta Villa Marajormassa Fuengirolassa...


Virallinen esitys loppui ja sen välittäminen kotikatsomoihin myös tässä vaiheessa. Me jäimme vielä paikoillemme istumaan yleisöksi ja Roope sekä jäljelle jääneet hahmot kuvasivat mainoksen ensi viikon showta varten. Taputimme totta kai ja heilutimme myös kylttejä. 



Kotiin lähti kaksi iloista katsojaa, jotka katsoivat vielä kotitelkkarista Putouksen uudelleen fiilistellen sitä. Kaikki näytti teeveen välityksellä niin tutulta mutta silti siitä puuttui se "jännä livelähetyksen kutkutus vatsanpohjassa". Meillä oli kummitytön kanssa kiva ilta ja kiitos Putouksen upealle porukalle elämyksestä! 

Jos livelähetyksen ja kenraalin seuraaminen kiinnostaa niin kurkista Ticketmasterin sivuilta mahdutko vielä mukaan tuleviin lähetyksiin! 


14 kommenttia:

  1. Itse en ole Putousta nyt muutamaan vuoteen seurannut, mutta tämä laittoi pohtimaan pitäisikö sitten kuitenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota seurataan :D Tänä vuonna on monta hauskaa hahmoa ja saat nauraa. Kivaa päivää Mira <3

      Poista
  2. Oli varmasti kiva kokemus olla studioyleisössä! Me katsomme miehen kanssa aina Putousta sekä Possea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva kokemus! Kummityttöni sanoi, että nauroin niin paljon "et penkki heilui" :D
      Mutta hyvälle huumorillehan saa nauraa :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Telepapit tällä kertaa :D Ihan hulvaton oli tämä sketsi Sarjapudottajassa.

      Poista
  4. Ollut varmasti unohtumaton kokemus molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä :D Nauroimme molemmat mutta minä taisin hekottaa vielä enemmän.
      Jotkut jutut upposivat livenä vielä paremmin kuin telkkarin välityksellä.

      Poista
  5. Ai vitsit miten kiva kokemus teillä on ollut! Omia suosikkihahmojani ovat Yölintu ja Salon Seija...ai kamalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yölintu jakaa vähän mielipiteitä. Kaikki "sanamuunnokset" kun eivät aukea kaikkein pienimmille katsojille mikä onkin ihan hyvä juttu ;) Salon Seija on varsinainen "räpätäti" mutta hahmona aika osuvana ja näitä kyllä löytyy muistakin "piireistä kuin kampaamosta". Ai, kamala!

      Poista
  6. Itse en ole koskaan ollut minkään ohjelman studioyleisössä. Kiva oli lukea teidän kokemuksesta. Tänä vuonna olen seurannut Putousta yllättävän paljon. Lapset sen aina katsovat ja itsekin tulee katsottua samalla. Suosikkejani ovat Salon Seija ja Urmas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Studioyleisössä oleminen on hauskaa puuhaa. Se antaa myös käsityksen siitä miten paljon eri asioita tarvitaan, että jotta se hyvinkin yksinkertaiselta vaikuttava kohtaus saadaan ulos tv-ruudun kautta. Salon Seija on ihan hulvaton hahmo :D

      Poista
  7. Varmasti unohtumaton kokemus kummitytöllesi ja onhan tuo aikuisellekin mielenkiintoista nähdä, kuinka ohjelma toteutetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummityttö kysyi "koska tullaan tänne uudelleen kun ajoimme kotiin" :D Taisi siis viihtyä paremmin kuin hyvin. Tuo on ihan totta, että se mitä nähdään tv-ruudussa on vaatinut melkoisti työtä useilta kymmeniltä ihmisiltä. Livelähetyksissä mitään ei voida myöskään "ottaa uusiksi" vaan kaiken on sujuttava heti "just eikä melkein". Ehkä ensi vuonna menette poikien kanssa ;)

      Poista