helmikuuta 23, 2020

Tuuli-myrskyn jälkeen paistoi aurinko!


Eilinen Tuuli-myrsky oli kyllä melkoinen myräkkä! Keräsin jo lauantai aamulla turvaan parvekkeella lyhtyjä, jotka heiluvat tuulessa kuin lastut laineilla. Pari vuotta sitten talvimyrskyssä yksi lempilyhtyni meni rikki ja minua vieläkin harmittaa sen menetys. Jotenkin tuuli oli myös onnistunut tempaamaan parvekkeen asunnonpuoleiseen seinään kiinnitettyjä pajukranssejakin irti koukuistaan. Nappasin nekin pois parvekkeelta ja toivoin ettei hurjistunut viima lennätä callunoita ja muratteja pihalle ruukuistaan.

Eilen illalla kun ajoin kaupasta kotiin oli omaan parkkiruutuuni lennähtänyt ranteen paksuinen parimetrinen oksa. Läheinen vaahtera oli joutunut tuulenpuuskan kuritukseen. "Tuskin tuo oksa autoa olisi rikkonut mutta ainakin ikävästi naarmuttanut" mietin kun raahasin karahkaa tuulessa ison kuusen alle. Parkkipaikkamme reunalla on valtavan suuri kuusi, jonka latvassa on oravanpesä joka ikinen kesä. Toivottavasti oravanpesä säilyi puussa tuulesta huolimatta. Kurkkasin aamulenkillä kuusen alle eikä se ainakaan ollut pudonnut.


Se riemu mikä tänä aamuna valtasi mielen oli ihan suunnaton! Makuuhuoneen verhojen raosta nimittäin pilkisti valoa ja aurinko! Voiko tämä olla ihan totta? Tuulesta ja myrskystä ei ollut tietoakaan enää. Jopa sinistä taivasta näkyi! Olisi siis vihdoin mahdollista ulkoilla Minnien kanssa kunnon lenkki kastumatta läpimäräksi heti alkumetreillä.


Näin hyvä sää oli ehdottomasti hyödynnettävä ja hypättiin aamiaisen jälkeen autoon huristellen Ruukinrantaa kohden. Ruukinrannasta löytyy nimittäin Villa Elfvikin luontotalo ja luontopolku. Olen aiemmin pariinkin otteeseen kirjoitellut tästä Espoon helmestä ihan kotimme lähellä ja tästä voit kurkistaa edellisestä retkestämme sinne. Meillä oli tarkoitus vielä piipahtaa Gallen-Kallelan ateljeekodissa Tarvaspäässä mutta se jäi nyt toiseen kertaan. Ulkoilu ihanassa säässä vei mukanaan!


Perinteinen kävelyreittimme luontopolulla oli veden vallassa! Tuuli-myrsky oli nostanut veden rantapolulle. En ole koskaan tai siis yhtenäkään keväänä edes nähnyt vettä täällä näin ylhäällä. Normaalisti tuossa aidan takana laiduntaa Villa Elfvikiin kesäksi tuotu karjalauma. Nyt siinä olisi voinut uida. Vesi oli siis todella korkealla. Mutta jos se oli nousut melkein Kauppatorille niin miksipäs ei myös täällä tulvisi.

Oli palattava kiltisti takaisin luontotalolle ja jatkettava siitä toista luontopolkua merenrantaan. Kipusimme huvimajaan hetkeksi katselemaan maisemia ja jatkoimme sitten venevajan ohi vanhalle laiturille. Tuo vanha vänkyräinen puu polun varrella näyttää aina yhtä hassulta. Laituriin oli ilmestynyt taas lisää reikiä eli mahtaakohan tämä vanha kivestä rakennettu laituri olla paikoillaan enää kauaa? Laiturilla on aina kesäisin mukava istuskella auringossa ja kuunnella luonnon ääniä ympärillä.


Kun saavuimme lintutornille huomasimme, että vesi virtasi jo sen liepeillä. Ja rantatien toinen pää oli vielä enemmän veden vallassa! Tästä ei olisi selvitty edes kumisaappaiden kanssa... Kaikki tuntuivat päivittelevän vedennousua. Kukaan ei muistanut nähneensä vettä näin korkealla aiemmin.



Lintutornissa oli sen verran vilskettä, että kipusimme vain ensimmäiselle tasanteelle vähän katselemaan maisemia. Moni muukin auringonvalosta ja sateettomuudesta innostunut oli lähtenyt samoilemaan rantoja sunnuntai ratoksi. Valonsäteillä on kyllä mahtava voima ja minusta kaikki vastaantulijat hymyilivät iloisesti! Ja totta kaikki lintutornilla ja luontopolulla on aina myös valtavasti lintubongareita koska tällä lahdella näkee paljon lintuja.


Jatkoimme luontopolulla eteenpäin ja suuntasimme seuraavaksi kaislikkoon! Täälläkin selvittiin kuivin jaloin sillä "pitkospuuthan" kelluvat ponttonien päällä. Tosin vähän tuuli ja allokko olivat niitä kurittanut viime yönä mutta kukaan seurueestamme ei kastellut varpaitaan. Hyvin selvisimme myös yhden maastopyörän vastaantulosta tällä kapealla kulkureitillä koiran kanssa. Sopu sijaa antaa!



Ensimmäinen siitepölyvaroitus on muuten jo annettu. Pääsin itse omin silmin todistamaan, että pähkinäpensas kukkii jo. Villa Elfvikin luontopolulla on moniin puihin kiinnitetty kyltti kertomaan mistä lajikkeesta on kyse. Siitepölyvaroitus annettiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. Tammikuun 20.päivään mennessä oli Lounais-Suomessa jo havaittu yksittäisiä kukkivia pähkinäpensaita. Onneksi olen itse allerginen vain koivulle ja se ei nyt ihan vielä kuki.


Ihana päivä ulkoilla ja nauttia hyvästä säästä auringon kera.
Miten sinun sunnuntaisi sujui? Aiheuttiko Tuuli-myrsky tuhoja teilläpäin?

12 kommenttia:

  1. Sunnuntai mulla meni ihan täysin lepäillessä; taisin saada ruokamyrkytyksen, koska aamuyöstä lähtien jouduin pönttöä halailemaan minkä lisäksi nosti kuumetta. Vieläkin heikottaa, mutta onneksi alkaa jo mennä muukin kuin limu alas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua reppanaa kun ruokamyrkytys iski. Ei kiva juttu ollenkaan. Vuosi sitten keväällä luulin itse myös saaneeni ruokamyrkytyksen mutta se olikin todella inhottavan usean päivän vatsatauti. Onneksi ruokamyrkytys menee nopeamin ohi mutta kivaa se ei tietenkään ole.

      Poista
  2. Oli kyllä melkoinen myrsky, en meinannut päästä kävelemään edes eteenpäin. Onneksi sunnuntaina paistoi aurinko, oli mukava lähteä kauniissa ilmassa pariksi tunniksi töihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vielä pääsin eteenpäin mutta vajaa yhdeksän kiloinen koira oli vähän hukassa siinä myräkässä. Onneksi myrsky meni ohi ja tuli näin kaunis ulkoilusää.

      Poista
  3. Parissa kohtaa Westend-Matinkylä -välilläkin joutui viikonlopun mittaan polun sijaan kiertämään metsän kautta tai etsimään toisen reitin kun ei ollut matkassa kumisaappaat jalassa.
    Mutta sunnuntai olikin sitten jo kieltämättä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on muuten vieläkin jossain paikoin pelloilla melkoisesti kun ojat/joet ovat tulvineet yli. Jos on aikaa täytyy huomenna poiketa Elfvikin maisemissa katsomassa onko karjaniitty vielä veden vallassa. Luonto on aika hurja kun se sille päälle sattuu.

      Poista
  4. Olipahan tosiaan aikamoinen myräkkä. Oli heitellyt pihalle kunnon oksia lähikoivusta. Täällä viime kesänä levennettiin ja syvennettiin lähipuiston puroja, se selvästi auttoi, koska eivät ole tänä vuonna tulvineet yli.
    Ihanaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa paikassa tuntuu, että Suomeen on tullut "mangrove-metsä" kun puiden juurilla on vettä kuin tropiikin metsissä. Meillä myös jotain ojia on levennetty mutta ei tuollainen vesimäärä ehkä mahtunut niihinkään. Parissa kohtaa oli myös alavassa paikassa kävelytie veden alla.

      Poista
  5. Aivan järisyttävän upea kuva sust tuo huppu päässä, jäin tuota ylintä huppukuvaa oikein tuijottamaan ja meni myräkän jäljet vähän ohi.

    Ihanaa viikon jatkoa Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanuus <3 Siellä kaislikossa myrskyn jälkeen napsaistu kuva kesken kävelylenkin.
      Oli kyllä kiva keli ulkoilla ja jospa huomenna vaikka sitten sinne vastakkaiselle rannalle Tarvaspään maisemiin.
      Kivaa viikonloppua Tiia <3

      Poista
  6. Kivalta kuulostaa teidän ulkoilu! Lensin lauantain Espanjaan lapseni kanssa. Enpä muista kokeneeni yhtä tuulista ja töyssyistä nousua. Ensimmäinen tunti lennettiin turvavyö-merkkivalo päällä.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauheaa - lentokoneessa ei todellakaan ole kiva olla myrskyssä. Itsellä todella ikäviä kokemuksia myös tuollaisesta töyssylennosta. Toivottavasti teillä meni Espanjan reissu kivasta ja saitte nauttia myös auringosta lämmön lisäksi.

      Poista