maaliskuuta 21, 2020

Nyt on aika tukea paikallisia pienyrittäjiä - Kalevankadun Lempi Day Spa


Pandemian vallitessa on meidän jokaisen elämä mutkistunut ja vaikeutunut normaalista. Kun virus (en vieläkään suostu kirjoittamaan tuon pirulaisen nimeä) jatkaa leviämistään talous heikkenee ja kaikkein ahtaimmalla ovat lukuisat pienyrittäjät. Tavarat eivät liiku kun yrittäjä ei saa tilauksia asiakkaitaan. Kun me kuluttajat rajoitamme liikkumistamme emme voi myöskään käyttää pienyrittäjien tarjoamia palveluita ja joudumme perumaan jo aiemmin sovitut työt.

Nyt jos koskaan on aika tukea paikallisia pienyrittäjiä ja luottaa myös tulevaisuuteen. Kun tuemme paikallista yritystä turvaamme myös jatkossa palvelut lähellä sekä ylläpidämme oman paikkakunnan tuotantoa, palveluita, taloutta ja työpaikkoja. Tilataan siis pienyrittäjien verkkokaupoista, ostetaan lahjakortteja ja käytetään kotiin kuljetusta! 

Pave Maijasen ikivanhan biisin sanoja hiukan mukaillen 

"Pidä huolta itsestäs
ja niistä jotka kärsii
Anna apua sille
joka elääkseen sen tarvii.

Sillä jokainen
joka apua saa
sitä joskus tajuu myös antaa
tajuu myös antaa"

Minä haluan kertoa rentouttavasta vierailustani Lempi Day Spassa jo helmikuussa ja tukea näin Marian yritystä sekä vinkata teille muille mitä palveluita hän tarjoaa Kalevankadun hoitolassaan. Hoitola on tällä hetkellä suljettuna mutta voitte seurata tilanteen kehittymistä yrityksen Facebook sivun kautta. Lahjakortteja voi tilata edelleen ja kaikki hoidot poislukien kausihoidot saat nyt -20% alennuksella.


Lempi Day Spa sijaitsee tunnelmallisella sisäpihalla osoitteessa Kalevankatu 17 b. Vaikka ollaan ihan Helsingin ytimessä niin sukeltaessani sisälle ihanan vanhan talon porttikongista tuntui, että kaikki liikenteen melu ja hälinä jäi taakse. Mikä parasta sain autonikin parkkiin ihan hoitolan eteen. Menin hoitoon kiireisen työpäivän jälkeen mutta astuessani sisälle Lempi Day Span ovesta jätin ulkovaatteiden kanssa kaiken stressin taakseni. Ennen hoidon aloittamista nautin kupillisen höyryävää teetä ja Maria kertoi minulle vähän tarkemmin Lempi Day Spasta.


Lempi Day Spa tarjoaa ainutlaatuisia hemmotteluhoitoja, jotka hellivät sekä kehoa että mieltä. Maria kertoi, että hoitolassa yhdistetään tuhansia vuosia vanha itämainen viisaus ja modernit länsimaiset opit hoidoiksi, jotka tukevat hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Lempi Day Spassa keho ja mieli rauhoittuvat koska sisällä hoitolassa on vain yksi asiakas kerrallaan. Hoitorituaalia eivät keskeytä toiset asiakkaat tai pirisevät puhelimet. Hoitolassa ei ole odotustilaa eli kun saavut sinne ja lähdet pois et edes kohtaa toista asiakasta.


Maria tarjoaa Lempi Organic-hoitoja, aistillisia Comfort zone -sarjan spa-hoitoja sekä vuodenaikojen mukaan vaihtuvia kausihoitoja sekä erilaisia holistisia hoitoja. Comfort zone -hoidoista olen kirjoittanut ihan blogin alkuaikoina postauksia. Huomasin kaapin päällä tutut itämaiset kulhot ja muistin elävästi omia hoitokokemuksia näiden kulhojen kanssa vuosia sitten. Tibetan Sound Ritual kestää 90 minuuttia ja se on todella elämyksellinen rituaali, joka yhdistää tiibetiläiset kulhot, kaksi erilaista kokovartalohierontaa ja aromaterapeuttisia öljyjä.


Toinen lempihoitoni Comfort zone spa-hoidoista on Tranquillity Ritual, jota ei blogissa ole vielä koskaan esitelty. Tämä hoito kestää myös 90 minuuttia ja kertaakaan en ole selvinnyt siitä nukahtamatta itse hoidon aikana. Jos haluaa itsensä todella flow-tilaan niin hoidossa käytettävät ylelliset, ravitsevat ja hemmottelevat öljyä sisältävät Tranquillity-sarjan tuotteet takaavat sen. Hoito rentouttaa vartalon, rauhoittaa mielen ja hoidon aikana myös kasvot saavat puhdistuksen, kuorinnan, kaksi eri naamiota ja hieronnan. Toivottavasti pääsen esittelemään tämän luxus-hoidon teille kun elämämme on taas normalisoitunut.

Kuva Lempi Day Spa

Olin helmikuussa nauttimassa Feet & Hand Ritual hoidosta, joka kestää 75 minuuttia. Hoitoon sisältyy jalkakylpy, Tranquillity -alkurentoutus sekä ihoa pehmittävä kuorinta jaloille. Hoito jatkuu käsien puhdistuksella ja kuorinnalla, jonka jälkeen kämmenille levitetään hoitava savinaamio. Hoito huipentuu tehokkaaseen Qhaqoi hierontaan jaloille ja käsille lämpimiä kiviä hyödyntäen. Hoito ei sisällä kynsien hoitoa tai kovettumien hoitoa.

Kuva Comfort zone

Ensimmäisenä sain upottaa työpäivästä väsyneet jalkani veteen. Istuin korituolissa ja jalkani kylvetettiin Specialist ritual wash -jalkakylvyssä. Kylvyn aikana jalkani ja sääreni kuorittiin Specialist scrub -kuorintavoiteelta. Pedikyyrissä käydessäni olen aika kova kutiamaan jaloistani mutta Marian käsittelyssä ei edes tästä ollut vaivaa. Jalkani kuivattiin ja seuraavaksi siirryttiin lämmitetylle hoitopedille.


Tranquillity Welcome Ritual on osa kaikkia Comfort zone -hoitoja. Tässä rentoutusrituaalissa käytetään ihanan tuoksuista aromaterapeuttista tuoksusekoitusta, syvähengityksiä, rentouttavia paineluita, venytyksiä niska-hartiaseudulle sekä lyhyt päänahkahieronta. Rituaalin lopuksi tuoksusekoitusta painetaan tippa ohimoille ja silmien päälle levitetään lämpöinen kompressi.

Tranquillity blend -tippoja painellaan hellästi myös jalkojen pulssialueille ja kiedotaan jalat lämpöisiin pyyhkeisiin, joissa on lisäksi lämpimiä kiviä. Myös vatsachakrojen päälle asetellaan lämpimiä kiviä.

Seuraavaksi hoidossa siirrytään tekemään käsihoitoa, jossa käsiäni siveltiin jännällä siveltimellä, joka oli kastettu Ritual wash -kylpytiivisteeseen ja tiiviste hierottiin käsiini. Luulen, että tässä vaiheessa aloin jo torkkua mutta kuulin Marialta hoidon jälkeen, että seuraavaksi kädet ja käsivarret oli kuorittu, jonka jälkeen niille oli levitetty käsinaamio. Muistan uneni läpi, että sain kämmenieni alapuolelle ihanan lämpöiset kivet ennen kuin kädet kiedottiin pyyhkeisiin.

Seuraavaksi Maria on siirtynyt jalkoihini, joita oli hierottu öljyllä ja kuumilla kivillä ennen Qhaqoi hierontaa. Lopuksi jalkoihin oli vielä hierottu Foot Specialist jalkabalmia. Käteni olivat saaneet samanlaisen hoitorituaalin ennen Hand Specialist käsivoidetta.

Minua "heräteltiin" rentouttavan hoidon jälkeen. Sain rauhassa pukeutua ja juoda lasillisen vettä. Loppupäivän tunsin oloni hyvin rentoutuneeksi ja sekä jalkani että käteni tuntuivat suloisen pehmeiltä monta päivää. Oloni oli myös illalla todella raukea ja menin tavallista aikaisemmin nukkumaan.

Kuva Comfort zone

Mikä parasta hoidossa käytettävät Comfort zone Specialist tuotteet eivät sisällä silikoneja, parabeenejä, lisättyä keinotekoista tuoksua, MIT-säilöntäainetta, alkoholeja, eläinperäisiä raaka-aineita, väriaineita ja mineraaliöljyä. Tuotteet ovat 95% luonnollista alkuperää (vaihtelee tuotteittain 95,10 - 96,48%).

Muut hoidossa olevat tuotteet ovat ammattilaiskäyttöön mutta Specialist käsivoidetta (20€), jalkavoidetta (20€) ja öljyä (20€) voi ostaa myös Lempi Day Spasta itselleen kotiin.

Kiitos Marialle ja Lempi Day Spalle ihanasta hoitolakokemuksesta. Me tapaamme vielä kun nämä vaikeat ajat on voitettu




12 kommenttia:

  1. Itse en voi nyt käydä missään kun jouduin pojan takia ottaamaan kuusi päivää palkatonta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kurja juttu Melissa ♥ Tsemppiä teidän arkeen ja jaksamista.

      Poista
  2. Ihana hoitola! Ja todella kivan kuuloisia hoitoja ja tuotteita valikoimissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Unohdin kirjoittaa, että myös hoitolan sisustus oli todella harmoninen ja tuki kokonaisvaltaista elämystä. Tsemppiä Sonja ♥

      Poista
  3. Olenkin nähnyt monta postausta tästä ihanasta hoitolasta!
    Ehkä tämän kaiken jälkeen tekeekin sitten hyvää vähän itseään hemmotella, joten laitoin hoitolan nimen muistiin!
    Mukavaa päivää sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa korvan taakse Outi! Kyllä me jokainen kaipaamme myös sitä hemmottelua silloin tällöin ja kun ajat tästä paranevat menet käymään. Tsemppiä Outi ♥

      Poista
  4. Itse olen pohtinut lahjakortin hankkimista, mutta pitää nyt alkuun kuulostella joutuuko tässä palkattomia päiviä vielä pitämään.. :/ Toivottavasti korona rauhoittuisi pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Mira ♥ Omasta taloudesta on pidettävä huolta koska nyt on epävarmat ajat. Toivottavasti mennään parempaan suuntaan koko ajan.

      Poista
  5. Vähitellen tietysti erilaisiin kauneudenhoitopalveluihin alkaa syntyä ihan oikeaa patoutunutta tarvettakin. Minäkin olin ajatellut käydä kampaajalla kunhan reissulta palaan. No nyt olen ensin 14 vrk karanteenissa ja sen jälkeen ovatkin ehkä jo ostoskeskukset ja kampaajat kiinni. Saas nähdä miten pitkän tukan tässä ehtii/joutuu kasvattamaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa Pirkko, että pääset kampaajalle jossain vaiheessa. Katselin sinun vanhoja "nuoruuskuvia" Facebookin kuvahaasteen puolelta ja sinulle kyllä pitkä tukka sopii. Anna sen vaan kasvaa. Minusta tuntuu, että kun tekee etätöitä olen itse "vähän metsittynyt" eli pitäisi ehkä vähän skarpata. Verkkareissa ja t-paidassa tukka sykeröllä mennään!

      Poista
  6. Huipputärkeä postaus! Pienyrittäjien tukeminen on nyt meidän kaikkien yhteinen asia. Kävin juuri klikkailemassa bloggaajakollegamme Kukkaiselämää-blogin Sadun verkkokaupasta muutaman kivan jutun mökkipuutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija ♥ Erittäin hyvin kiteytetty. Täytyypä minunkin käydä kurkkimassa mitä Sadun verkkokaupassa on tarjolla. Aurinkoa päivääsi kaikesta huolimatta.

      Poista