huhtikuuta 30, 2020

Vappua ei ole peruttu vaan vaan nyt vietetään virtuaalivappua


Tänään on 30.huhtikuuta eli vappuaatto JIHUU! On taas siis aika taas kaivaa kellastunut ja jostain kumman syystä oudosti kutistunut ylioppilaslakki esille naftaliinista juhlan kunniaksi. Poikkeustilasta ja pandemiasta huolimatta jokavuotista keväistä juhlaa ei suinkaan ole peruttu vaan sitä vietetään tänä vuonna valtiovallan ohjeiden mukaan virtuaalisesti. Jo keskiajalla aloitettua kevätjuhlaa ei nyt juhlita vappupiknikilla puistossa tai seuraamalla Mantan lakitusta Kauppatorilla. Koronatilanne ja siitä johtuvat kokoontumisrajoitukset koskea ihan meitä kaikkia, myös nyt vappuna!


Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin vuonna 1908 Kauppatorilla paljastettu, merestä noussut ja Helsingin kaupunkia symboloiva alaston naishahmokin on peitetty häveliäästi puisella vaalenpunaisella aidalla. Manta neito saa silti kutreilleen virtuaalisesti yo-lakin kuten jo yli sadan vuoden ajan on tapahtunut. Ihanaa kun perinteistä pidetään kiinni! Sen jälkeen neitokainen viettää vappua merileijoniensa kanssa kylpien ja ensi vuonna taas ehkä perinteisempääkin vappua.

Viisi metriä korkean suloisen, pronssista valetun neitokaisen malleina ovat aikoinaan kuvanveistäjä Vallgrenin mukaan toimineet kaksi 19-vuotiasta pariisitarta, Léonie Tavier ja Marcelle Delquini. Nämä tytöt eivät ehkä arvanneet malleiksi ryhtyessään kuin moni silmäpari näkee heidät vuosien saatossa. Patsas on kerran aiemminkin ollut "saarrettuna". Havis Amandan ympärille rakennettiin nimittäin 2014 Helsinki Design Weekin aikaan pieni hotelli. Tästä voit kurkistaa miltä patsas näytti "hotellihuoneessa". Patsas tuntui siellä huonetilassa jotenkin vain paljon pienemmältä...


Jos vappupiknikin tarjoilut omalla pihalla tai parvekkeella ovat vielä hakusessa niin tässä pari vinkkausta. Heli-Hannelen kirjoittamasta Beach House Kitchen blogista löytyy herkullinen ohje Lohikääretorttuun - omnomnom! Jos olet enemmän perinteisen perunasalaatin ja nakkien ystävänä niin Kimmon Kulinaari ruokablogissa on jännä ohje valmistaa Perunasalaattikakku nakeilla. Voiko tätä retrompaa ruokaa olla. Jälkiruokana voisi olla toki tippaleipiä - minun herkkujani - ja simaa mutta mikäli kaipaat jotain makeaa kakkua kurkkaa Tuulannelin blogista Vaniljajuustokakku englanninlakritsilla. Kuulostaa eksoottisen hyvältä makuparilta!

Itse olen usein vappubrunsseille kasannut noutopöydän, jossa on ollut paljon suolaista ja vähän makeaakin. Kylmä tomaattikeitto, gazpacho on muutamana vuonna ollut vappupöydässäni mukana. Salaatteja, juustoja, piirakoita - oma suosikkini on raejuusto-purjopiirakka, ilmakuivattua kinkkua ja muitakin tapaksia, erilaisia kylmiä kaloja, äyriäisiä, patonkia jne. Jokainen voi kasata omia suosikkejaan ja herkkujaan lautaselleen.


Tänä vappuna skoolataan ja nautitaan vapusta ihan oman perheen kesken! Vapun 2020 suosikki ilmapallot näyttävät olevan valtavan suuret "jättihahmopallot". Spiderman ja Mr Star Wars on jo bongattu Facebookin kuvavirrasta. Lapset näyttävät ihan lilliputeilta näiden jättimäisten foliapallojen vieressä. Muistan itse kun sain pikkutyttönä todella ison punaisen teekkaripallon, jota yritin sitten "pitää hengissä" parvekkeella viikkotolkulla. Se aamu kun pallo oli vain punainen, pieni ja ryppynen kasa parvekkeen lattialla oli ilmapalloni surullinen loppu. Melkein itketti...


Vaikka tämä vappu on vähän erilainen kuin aiemmat vaput kannattaa viettää #virtuaalivappua sekä noudattaa kokoontumisrajoituksia. Kun nyt toimimme fiksusti seuraten viranomaisten ohjeita, sitä nopeammin voimme palata siihen normaaliin arkeen, jota jokainen meistä varmasti kaipaa. Vaikka annetut kokoontumisrajoitukset voivat tuntua tylsiltä niin niiden avulla voidaan hidastaa ja estää koronaviruksen leviämistä.


Virtuaalivapun ohjelmaan päästä tästä. Havis Amandan virtuaalilakitus tapahtuu klo 17.30 alkaen. Taideyliopiston ylioppilaskunta toteuttaa lakituksen kokonaan virtuaalisesti niin voimme omilta kotisohviltamme seurata turvallisesti tapahtumaa.

Ihanat JVG:n pojat Ville-Galle ja Jare aloittaa 19 aikaan virtuaalisen Helsingissä järjestettävän live-konsertin. Keikkaa voi katsoa Helsinki-kanavan ja burts.fi -sivuston kautta. Kolmiulotteinen virtuaalitodellisuudessa järjestettävä konsertti hyödyntää interaktiivisia, pelillisiä elementtejä ja siihen voi osallistua siis omalta kotisohvalta älypuhelimen tai tietokoneen avulla. VR-laseja ei tarvita. Keikkatallenne on muuten katsottavisa 48 tuntia keikan jälkeen osoitteessa helsinkikanava.fi jos haluat palata siihen myöhemmin.

Vappupäivänä 1.toukokuuta #virtuaalivapun ohjelma jatkuu mm. Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinealla, joka on muuten kuulunut stadilaisten vapunviettoon jo vuodesta 1883. Suora verkkolähetys Musiikkitalosta alkaa klo 13.30 ja vappumatinea 14. Konsertti on katsottavissa tästä.

Ohjelmatarjontaa vappuaatolle ja vappupäivälle on hurjan paljon. Kannattaa katsoa lisää vappuohjelmaa tästä. Muita vinkkejä virtuaalivapun viettoon löytyy tästä. Vappua ei siis todellakaan ole peruttu tältä vuodelta!


Voit kilistää skumppalasia yhdessä ystävien kanssa vaikka skumppaskypessä tai mennään metsäretkelle siman ja tippaleipien kanssa. Vappuperinteitä voi tänäkin vappuna vaalia vähän eri tavalla vain soveltaen. Joudun toivottamaan teille lukijoille hyvää vappua muutaman vuoden takaisin Minnien vappukuvan kanssa. Yo-lakkini on juuri tällä hetkellä mystisesti hukassa. Siivoilin vaatekaappeja pari viikkoa sitten ja valkolakki on nyt "jossain varmassa säilössä". Toki lakkihan ei enää edes mahdu "kaikesta elämän varrella kerätystä tiedosta johtuen" enää edes päähäni.

Oikein hyvää #virtuaalivappua kaikille 


huhtikuuta 28, 2020

Pitää mennä metsään saadakseen olla rauhassa


Sanotaan, että me suomalaiset olemme kansana juroa ja omissa oloissamme viihtyvää. Moneen muuhun kansallisuuteen verrattuna meitä pidetään ujoina, hiljaisina ja varautuneina. Puhumme kun meiltä kysytään emmekä missään tapauksessa keskeytä tai puhu toisen päälle. Hississä katselemme mieluummin kengänkärkiämme kuin aloitamme small talkin kanssamatkustajan kanssa.

Bussipysäkillä pidetään aina metrien väli edessä olevaan jonottajaan. Julkisissa liikennevälineissä on hyvä varata viereinen istuinpaikka vaikka omalle laukulle ettei siihen vain tule ketään toista istumaan. Meillä Suomessa on kohteliasta antaa riittävästi fyysistä tilaa toiselle eli ei siis seisota liian lähekkäin eikä kosketa muuten kuin kätellessä tai halatessa. Me emme yleensä "mene toisen iholle".


Kaikki edellämainittu kuulostaa näin koronapandemian aikana ihan huippuhyvältä ja turvalliselta! Valtiovaltahan on ohjeistanut meitä vähentämään kontakteja ja jäämään etätöihin jos se vain on mahdollista. Joukossamme voi nimittäin olla täysin terveitä ja oireettomia henkilöitä, jotka ovat kuitenkin koronaviruksen kantajia. Itselläni alkoi eilen jo 8. etätyöviikko ja olen äärimmäisen iloinen siitä, että työni jatkuvat koko maailmaa runnovasta poikkeustilasta huolimatta ihan normaalisti päivittäin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui koronavirustilanteesta 12.maaliskuuta Ylen A-Talk -ohjelmassa. Presidentti totesi kuolemattomasti "Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä. Nyt tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme joukolla. Toinen toistaan tukemassa."


Minähän on ihan "metsittynyt erakko", jonka sosiaaliset kontaktit ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Koko poikkeustilan ajan olen kauppa- ja apteekkireissuja lukuunottamatta ollut vain kotosalla. Totta kai koiran kanssa tulee liikuttua koska se tarvitsee liikunnan lisäksi myös nuuskimista ja oman reviirinsä merkkailua ihan päivittäin. Ja niille, jotka siellä ruudun toisella puolella miettivät ettei narttukoira merkkaa minä vakuutan, että Minnie tekee niin. Se käyttäytyy merkkauksessa kuin urokset eli tiristelee tippoja sinne tänne nuuhkimisensa lomassa. Eläinlääkäri onkin joskus sanonut Minnien olevan "dominoiva narttu".


Edelleen ulkolenkeillä jouduimme lähes päivittäin "liian tiukkoihin tilanteisiin" jos olemme perinteisillä kävelyteillä. Kotitalomme lähellä tehdään isoja katujen muutostöitä ja vesiputkia on kaivettu ylös monesta kohtaa. Iltaisin tämä tarkoittaa myös sitä, että valtavan isoja työkoneita ja tavarakontteja on katujen varsilla hankaloittamassa liikkumista.

Pari viikkoa sitten olimme jo palaamassa kotia kohti kun huomasin tien toisella puolella kaksi naishenkilöä rupattelemassa oman iltalenkkinsä jälkeen. He olivat seisahtuneet juuri siihen kapeimpaan kohtaan ajatellen kadun ylittämistä ja omalle kotitiellemme pääsemistä. Vasemmalla puolella oli nimittäin tietyöaitoja, valtava sorakasa ja oikealla puolestaan iso traktori sekä putkiröykkiö. Jäimme seisomaan Minnien kanssa tien toiselle puolelle koska ajattelin, että naiset siirtyvät kohta "pois tulppapaikaltaan" turvavälin takia.

Seisottuamme useamman minuutin liikkumatta toinen naisista huikkaisi "Tulkaa vaan, ei me noin pientä koiraa pelätä!". Minun teki mieleni vastata "Mutta me ehkä pelätäänkin teitä."  mutta en vain saanut sanaa suustani. Mietin jo mielessäni, että käännymme ympäri ja lähdemme toiseen suuntaan. Lopulta vedin kuitenkin hupun päähäni ja vinottain melkein selkä naisia kohden ohitin heidät noin puolen metrin etäisyydeltä.


Olen myös päivittäin ihmetellyt sitä miksi 4-5 henkisten perheiden tai ystävien pitää kävellä rinnakkain kävelyteillä? Ajatellen ulkoilussa pidettäviä turvavälejä ollaan ihan pattitilanteessa. Jos selkeästi havaitsee, että vastaan tulee koiraa taluttava henkilö voisi ehkä ryhmittäytyä jonoon ohitustilanteeseen mutta useinmiten me siirrymme suosiolla metsän puolelle jatkamaan kävelyämme.

Samalla ulkoilutiellä tulee vastaan myös säännöllisesti polkupyöriä, joita väistämme ihan suosiolla pientareelle tai taas suoraan metsään. Kahden tai jopa kolmen pyöräilijän kanssa en edes viitsi lähteä kisailemaan kuka meistä siirtyy kun he tulevat vauhtirintamassa kohden.

Minnie pitää todella paljon siitä, että sitä silitellään ulkolenkeillä mutta juuri nyt en salli koiran hellittelyä kävelyjen aikana. Tuntuu pahalta vastata äidille, joka kysyy "Voiko Helmi silittää söpöä koiraa?" ettei se juuri nyt käy kun on koronapandemia. Emme nuuski muita koira lähikontaktissa joten myös ihmiskontaktit ovat juuri nyt pannassa. Ikävää toki lapsen kannalta mutta nyt on pidettävä ne turvavälit.


Me olemmekin viime aikoina siirtynyt entistä enemmän ihan umpimetsään! Siellä törmää korkeintaan pesää ahkerasti rakentaviin lintuihin, vikkelästi puihin kiipeäviin oraviin ja rusakoihin, joiden papanoita Minnie rakastaa. Metsässä ei vielä tällä hetkellä ole edes ikäviä ötököitä kiusana joten mikäs siellä on kävellessä kun ei tarvitse miettiä turvavälejäkään. Pari kertaa olen tuumaillut metsälenkeillä mitä tekisin jos törmäisimme kyykäärmeisiin, joita moni on jo nähnyt. Me havaitsimme eilen illalla jonkun sortin metsämyyrän tai -hiiren, jonka perään russeliriiviö säntäsi sellaisella vauhdilla, että käsivarteni piteni varmasti kymmenen senttiä :D


Sinivuokot ja valkovuokot kukkivat muodostaen ihania kukkameriä metsän pohjalle. Olen joskus vuosia sitten löytänyt samasta paikasta myös keltavuokkojakin nyt niitä ei ole näkynyt aikoihin. Mustikoitakin näyttäisi kukkien perusteella tulevan ihan kiitettävästi jos hallayöt eivät vie satoa. Metsän läpi virtaavassa ojassa ja kosteikkokohdissa näkyi keltaisten rentukoiden alkuja. Kielojakin puski kuin pieniä Hattivatteja maan läpi kohden valoa. Vaikka ilmat ovat nyt vähän viileämmät kuin viime viikolla joka puolella kasvaa uutta ihan päivittäin.


Me siirrymme siis jatkossakin enemmän ulkoilemaan metsään niin saamme olla ihan rauhassa. 

Miten turvavälit on koettu siellä ruudun toisella puolella? 
Osataanko pitää fyysistä etäisyyttä vai onko pandemian pitkittyminen johtanut 
"koronaväsymykseen turvavälien osalta"
Olemmeko me suomalaiset sittenkin sosiaalisempia mitä annamme ymmärtää?

huhtikuuta 25, 2020

Hanami yllätti sattumalta ohikulkevan


Kevääseen kuuluu aina hanami! Olen jo vuosia matkannut Roihuvuoren Kirsikkapuistoon meiltä Espoosta ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa. Vaaleanpunainen unelmahetki on koettava joka kevät. Tänä keväänä on tilanne vähän erilainen Wuhanin mustan joutsenen takia. Kirsikkapuiston kotisivuillakin ilmoitettiin jo hyvissä ajoin koronapandemian puhjettua ettei kuluvan kevään aikana järjestetä perinteistä Hanami-juhlaa. Täysin ymmärrettävää koska yli 10 henkilön kokoontumiset eivät edelleenkään ole suositeltavia. Tunsin silti sydämessäni pientä haikeutta siitä ettei kirsikankukkia ja vaaleanpunaista unelmaa näkisikään tänä vuonna.


Olen haaveillut joskus pääseväni Japaniin kirsikankukkien mankain eli siis parhaimman kukinnan aikaan. Mahdollinen matkustaminen tulevaisuudessa kotimaan rajojen ulkopuolelle on vielä täysin avoin kortti koska rokotetta koronaan ei ole lupailtu lyhyellä aikavälillä. Toteutuuko tämä vaaleanpunainen unelmani joskus jää nähtäväksi. Mutta aina voin jatkaa unelmointia ja haaveilua...


Japanilainen hanami-perinne ulottuu yli 1300 vuoden taakse kirsikankukkien katselun osalta. Kirsikkapuut symboloivat buddhalaisessa perinteessä elämän katoavaisuutta ja japanilaiset ihailevat puiden urheutta. Täyskukinta eli mankai kestää yleensä vain muutamia päiviä. Japanissa kirsikkapuiden kukintatilannetta seurataan sääennusteiden kaltaisissa television kukintatiedotteissa. Kun kukinta on huipussaan keräännytään kirsikkapuiden alle piknille viettämään aikaa yhdessä.


Olin jo haudannut kuluvan kevään osalta unelmani nähdä kukkiva kirsikkapuu. Koronasta huolimatta kevät jatkoi kuitenkin tuloaan päivittäin ja luonto heräsi ympärillä. Olin ihaillut jo sinivuokkoja, leskenlehtiä ja valkovuokkojakin. Pienet kielotkin nousivat kuin hattivatit maan uumenista kohden auringonvaloa. Puissa lehdet näyttivät kasvavat melkein silmissä. Parvekkeella pörräsi kimalaisia ja kärpäsiä. Kevät oli kukkeimmillaan mutta kirsikankukkia en silti ollut nähnyt.


Mutta elämässä asioita voi tapahtua ihan yllättäin silloin kun niitä vähiten odottaa tapahtuvan. Bongasin autonikkunasta vaaleanpunaisena kukkivan kirsikkapuun. Ajoin ensin paikan  mutta pysähdyin, kääsin auton ympäri ja palasin takaisin. Astuin autosta ulos aurinkoon ja päätin pitää oman hanamihetkeni. Onneksi laukussani sattui olemaan vielä kamerakin mukana ikuistamassa tätä unelmaa. Minä ja tämä vaaleanpunaisten kukkien painostava notkuva kirsikkapuu vietimme vain pienen hetken yhdessä. Mutta se riitti minulle. Pääsin kokemaan hanamini myös tänä keväänä


Puu kiinnosti kauneudellaan selkeästi myös muita ohikulkijoita joten pitkään aikaan en viettänyt sen juurella. Pyrin edelleen minimoimaan fyysiset kontaktit joten palasin takaisin autolle ja ajoin onnellisena kotiin. Minua melkein hymyilytti, että koin sittenkin jotain sellaista mitä en uskonut edes näkeväni kuin vasta ensi keväänä. Tuntui, että vaaleanpunaiset silmälasit olivat silmilläni koko illan ajan tämän ihan hetken jälkeen.

Haluan lainata tähän loppuun jo kerran aiemmin blogissa olleen hanamiin liittyvän 800-luvulla eläneen japanilaisen runoilijan Kino Tomonorin kauniin runon.

Hisakata no
Hikari nodokeki
  Haru no hi ni
Shizu kokoro, naku
Hana no chiruramu.

The spring has come, and once again
  The sun shines in the sky;
So gently smile the heavens, that
  It almost makes me cry,
  When blossoms droop and die.
Kino Tomonori


Roihuvuoren Kirsikkapuiston omilta nettisivuilta voi seurata puiston kukinnan etenemistä. Huomasin myös, että syksylle puistoon mietitään ehkä uutta tapahtumaa Värikkäiden lehtien juhlaa eli momijigaria ruska-aikaan.



huhtikuuta 23, 2020

Minna Parikka X Jani Leinonen ≈ Secret


Minna Parikka -brändi viettää kuluvana vuonna 15 -vuotisjuhlavuottaan  Ihan mielettömästi onnea ihanalle Minnalle ja hänen upealle uralleen. Kirjoitin blogiin 7.huhtikuuta 2013 kun oli Minnan 33-vuotissyntymäpäivä postauksen Onnea Minna. Olinhan ollut hänen kenkiensä fani jo pitkään. Seurasin ihaillen Minnan uraa, kuolasin hänen luomuksiaan ja lopulta hankin myös Minnan kenkiä itselleni.

"Olen seurannut Minnan vuonna 2005 alkanutta uraa íhaillen hänen lahjakkuuttaan ja omintakeista tyyliään. Ei voi muuta kuin nostaa hattua nuorelle naiselle, joka 25 vuotiaana palattuaan takaisin Suomeen opiskelujen jälkeen Englannissa alkoi määrätietoisesti rakentamaan omaa Minna Parikka brändiään. Rohkeutta, päättäväisyyttä ja ääretöntä taitavuutta tuottaa ihanaisia kenkiä meille naisille. Minnan tuotteliaisuus ei keskity vain kenkiin vain hänellä on myös hurmaavia laukkuja ja käsineitä."  

Juhlavuotensa kunniaksi Minna Parikka on yhdistänyt taas voimansa Jani Leinosen kanssa tehden yhteistyönä numeroidun 150 parin erän hauskan värikkäitä ja kujeilevia kenkiä. 

Kaksikko Minna ja Jani ovat tehneet yhteistyötä jo aiemminkin. Kesällä 2012 he teki ensimmäisen yhteistyömallistonsa, joka oli esillä Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä osana vuoden 2012 maailman designpääkaupunkiohjelmaa. Myöhemmin sama näyttely nähtiin myös Washington D.C.:ssä Yhdysvalloissa. Muistan kuin kävin itse katsomassa näyttelyä Taiteiden yönä elokuussa 2012.

Minna Parikka ja Jani Leinonen, Shoe Liberation Army 2012, Amos Andersonin taidemuseo

Jani Leinonen on kuvataiteilija, jonka tavaramerkki taiteilijana on ollut muokata valmiita kuvia ja niihin uusia merkityksiä sitä kautta. Jani on leikitellyt kulutushyödykkeillä, markkinointistrategioilla ja kuuluisuudella. Jani osaa hätkähdyttää ja yhdistää ennakkoluulottomasti eri kuvagenrejä ja asiasisältöjä. Janin teokset eivät todellakaan jätä ketään kylmäksi vaan herättävät ajatuksia, otsikoita ja joskus jopa mellakoita.


Amos Andersonin näyttely "Boutique - Where art meets fashion" esitteli Minnan ja Janin ensimmäisen yhteistyön tuloksen eli nämä hurmaavat pupunkorva kengät, jotka nähtiin myös Lady Gagan jaloissa useissa kansainvälisissä medioissa. Kantaaottavia pupukenkiä koristivat tuolloin ylikansallisten korporaatioiden maskotit. Suunnittelijakaksikko kiteytti kengät näin

"They are art and we can not control what do you do with them, frame them or wear them!"



Uusi Minna Parikka X Jani Leinonen mallisto puolestaan sisältää salaisuuksia. Jos edellisessä mallistossa 2012 oli hahmoja niin nyt kengän kuosi Secret kostuu puolestaan kirjaimista. Kirjaimet muodostavat lauseita, jotka taas kertovat rakkaudesta, vihasta, onnesta ja pettymyksistä. Tärkeitä ja koskettavia asioita, joita meistä jokainen kohtaa päivittäin.


"Lies are like stars, the darker the night the brighter they shine."
"One of the these days boots are gonna walk all over you."

Secret-kuosista luvataan löytyvän aina uusia piiloviestejä sillä kirjaimia on tuhansia. Kirjaimia voi olla kätkettynä sanojen väleihin ja paikkoihin, joita et normaalisti katsoisi. Ja tulet huomaamaan, miten viestit muuttuvat katsojan mielialan mukana. Jännää! Nämä puputennarit ovat unisex-mallia eli soveltuvat sekä naisille että miehille!

Secret-kengissä on kiinnitetty myös huomiota ympäristöystävällisyyteen. Minna Parikka lanseerasi jo alkuvuodesta Carrot Biters -malliston, joka sai nyt huhtikuussa jatkoa ananaksen lehtikuidusta valmistetuista kengistä. Secret-puputennarit on puolestaan valmistettu SEAQUAL -sertifioidusta Välimerestä kerätystä muovijätteestä ja se on täysin vegaaninen. Tennarissa on luonnonkumipohjat ja biohajoavat kovikkeet.

Postauksen kuvat Minnaparikka.com lehdistökuvia pääosin.

Secret-kenkien 150 parin numeroitu erä tulee myyntin Minna Parikka -verkkokauppaan 11.5.2020. Unisex-kenkien koot ovat 35-44. Minna ja Jani ovat luvanneet signeerata kaikki 11.5. tilatut kengät ja heidät nähdään myös 12.5. Minna Parikan Instragramissa klo 13 järjestettävässä livelähetyksessä. Kuluttajahinta tennareille on 375€. Minnaparikka.com tarjoaa asiakkaille ilmaisen toimituksen suoraan kotiovelle koko nettikaupan valikoimasta.

Pupukorvaisia Secret- salaisuuksia on siis luvassa....






huhtikuuta 20, 2020

Yhdeksän asiaa


Nappasin taas itselleni kivan uuden blogihaasteen keventämään tätä korona-aikaa! Ihanan Kristiina Kortelahden blogista olen ainakin kahdesti aiemminkin löytänyt hauskoja kirjoitushaasteista. Tästä voit kurkistaa 12 ajatusta elämästäni. Ja tästä puolestaan löytyy Mieleen painuneita paikkoja A:sta Ö:hön. En ole koskaan tavannut Kristiina livenä mutta olemme löytäneet toisemme täältä blogistanian kautta. Kristiina taisi ensimmäiseksi kommentoida minun Ahvenanmaa postauksia syksyllä 2018. Arvostan suuresti, että aito paikkakuntalainen huomasi ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla vierailleen bloggaajan kirjoitukset. Toivon, että seuraavan kerran kun joskus pääsen matkustamaan taas Maarianhaminaan ja Ahvenanmaalle tapaisin myös Kristiinan.

IHAILEN


Kuva Pixabay

Tällä hetkellä ihailen ja myös kunnioitan ihmisiä, jotka työkseen auttavat koronapotilaita. Lukematon määrä lääkäreitä, sairaanhoitajia, sairaankuljettajia ja muita terveydenhuollon henkilöstöä altistaa itsensä hyvin vaaralliselle virukselle ympäri maailmaa. Ihailen sitä, että he jaksavat jokaisena työpäivänä pukeutua todella epämukavan näköiseen ja varmasti myös kuumaan työasuun. Tämä ryhmä jos kuka ansaitsee joka päivä meidän kaikkien ihailun ja kunnioituksen äärimmäisen tärkeästä työstään. He tekevät sitä oman henkensäkin uhalla! En tiedä olisiko minusta tekemään koskaan tällaista työtä...tuskin!

LAPSENA NAUTIN



Lapsena nautin varmasti eniten siitä, että sain olla oma itseni. Olin aika villi tyttö, jolla ei koskaan luokkakuvissa ollut siistit letit koska olin koulupäivän aikana ehtinyt jo ennen luokkakuvausta pyöriä jossain koulupihan leikkilaitteessa. Kaaduin myös aina kesäisin joko pyörällä tai juostessani polveni auki joten useimmissa valokuvissa minulla taitaa olla laastarit polvissa.

Äiti oli kyllä pukenut minut aamulla kouluun lähtiessä kauniisiin vaatteisiin siististi mutta unohdin aina tuo kouluvalokuvauksen siinä koulupäivän tiimellyksessä. Nautin myös siitä, että äiti puki meidät veljeni kanssa todella kauniisiin vaatteisiin. Äiti ompeli itse paljon ja hyvän tyylitajun sekä taitellisuuden omaavana meidät oli aina myös puettu todella yhteensopiviin väreihin ja tyylikkäästi.

Lapsena nautin myös kesästä ja uimisesta kesämökkimme lähellä olevassa lammessa. Vaikka oli kuinka kylmä niin ei se todellakaan lapsena uimista haitannut. Hampaat kalisten ja huulet sinisenä polskittiin vaan. Ja hyppytornistakin piti molskauttaa veteen vaikka vähän pelotti mutta kun halusi näyttää uskaltavansa muille.


Lapsena nautin myös siitä, että pääsin Vihdin mummolaan, jossa oli navetta. Vaikka ihan pienenä tyttönä pelkäsinkin lehmiä "eihän vain mennä katsomaan ammuja" sanoen opin minä niistäkin pitämään myöhemmin. Ja minustahan on tullut suorastaan lehmäfani aikuisena. Nautin myös siitä, että tuolla mummolassa olen päässyt myös heinäpellolle lapsuudessani.

KUN KAIPAAN INSPIRAATIOTA


Minä inspiroidun monista asioista. Rakastan käydä katsomassa erilaisia taidenäyttelyitä koska kulkeminen salista toiseen taidetta katsellen herättää ajatuksia, tunteita ja elämyksiä minussa. Inspiroidun myös kauniista esineistä, sisustuksesta, taiteesta yleensäkin ja vanhoista taloista. Ylipäätänsä arkkitehtuuri on minulle ihan valtavan suuri inspiraation lähde. Voin kuljeskella vain kadulla katsellen vasemmalle ja oikealle miettien tarinoita talojen takana. Inspiroidun myös siitä, että saan valokuvata ympäristöäni ja kaikkea kiinnostavaa. Joskus rosoinen ja rikkinäinenkin on mielenkiintoista.


Suuri inspiraation lähde minulle on luonto. Olen monta kertaa kirjoittanut täällä blogissa, että jos minulla on joku vaikea hetkiä vaikka keskellä päivää menen hetkeksi merenrantaan. Kerään itseni katsellen horisonttiin ja mittailen mielessäni rantaan iskeviä aaltoja. Hätätapauksessa järvenrantakin käy mutta ehdoton suosikki on silti meri. Luontoon menin kun koronakriisi oli vasta alussa ja sinne yritän mennä päivittäin. Minnie pitää huolen siitä, että luontoon myös päästään. Luonnon monimuotoisuus inspiroi minua väreillään, muodoillaan, äänillään ja tuoksuillaan.


KOTI MERKITSEE MINULLE


Koti merkitsee minulla turvasatamaa. Koti on paikka, jossa minun on hyvä olla. Ympärilläni on minulle tutut seinät ja esineitä, joista osa on peräisin jo minun lapsuudenkodistani tai isoäidiltäni. Osan olen itse hankkinut ja minun kotini on hyvin kerroksellinen. Koti merkitsee minulle myös jatkuvuutta yli sukupolvien. Kodissani on esineiden kautta läsnä myös jotain historiaa henkilöistä, jotka ovat siirtyneet jo ajasta ikuisuuteen. Koti herättää aina muistoja. Kun palaan vaikka pitkältä reissulta kotiin ja avaan oven tunnen jo ennakkoon fiiliksen, joka valtaa minut kun astun kynnyksen yli. Koti on maailman paras paikka.

TÄLLÄ HETKELLÄ INNOSTUN



Positiivisista uutisista liittyen Suomen koronatilanteeseen totta kai! Vielä ei olla maalia lähelläkään mutta oikealla tiellä ja lähiviikot näyttävät suunnan. Innostun totta kai myös siitä maisemasta mitä muuttuva luonto tarjoaa minulle joka aamu kun lähden Minnien kanssa lenkille. Voin kuunnella kuinka monikuoroinen lintuorkesteri virittää lauluaan ja katsella taas uusia pieniä lehtiä puissa. Ja mustarastaan lurituksesta. Innostun lisääntyneestä valosta ja siitä, että voin jatkaa päivää pitkälle iltaan. Innostun, että kaupasta saa jo tippaleipiä ja simaa koska tänä vuonna teen varaslähdön syöden niitä jo ennen virallista vappua, jota ei muuten varmaankaan koronan takia juhlisteta.

KIIREISIN VUODENAIKA MINULLE


Tämä onkin vähän vaikea kysymys! Töiden puolesta kiireet ajoittuvat aina varmaan joulukuulle ja kesäkuulle kun "siivotaan pöytää ennen lomia". Olen aika meneväinen tyyppi aina mutta varmasti keväällä ja kesällä on eniten kaikkea tehtävää. Toisaalta myös valmistautuminen jouluun tekee joulukuusta myös kotirintamalla vähän kiireisen mutta minähän olen jouluihminen henkeen ja vereen. Syksyllä on ehkä vähiten kiireitä. Jonkun ulkopuolisen silmin minun elämäni voi vaikuttaa aika kiireiseltä ja "kello kaulassa juoksemiselta" mutta tälläinen tyyli sopii minulle. Kuten kirjoitin jo koronakotoilun yhteydessä minä myös pidän niitä pyjamapäiviä :D


MINULLE MIELUISIN ASUMISMUOTO

Auts, nyt on Kristiina keksinyt toisen vaikean kysymyksen! Tähänkin minun on vähän vaikea vastata kun olen aina asunut kerrostalossa. Kun synnyin asuimme Töölössä, josta muutimme Etelä-Haagaan. Seuraavaksi vanhempani siirtyivät Espooseen ja minähän asun edelleen Espoossa aika lähellä lapsuudenkotiani. Kävin aikuisiällä asumassa muutaman vuoden Etelä-Haagassa mutta palasin taas Espooseen. Facebookissa kiertää nyt "listaa paikkakunnat, joissa olet asunut" -haaste, jonka jätän suosilla väliin koska minun osalta siinä olisi kaksi kaupunkia.

Tästä talosta olen haaveillut vuosikausia...

Haaveilen silti, että jossain vaiheessa asuisin omakotitalossa tai rivitalossa. Paritalokin käy hätätapauksessa. Kaipaan parvekkeeni kesähuoneen lisäksi myös omaa pihaa missä kasvattaa enemmän vaikka niitä tomaatteja ja kukkiakin. Lottoan edelleen ahkerasti - hah hah - tänä vuonna en ole lotonnut kertaakaan! Mutta eihän sitä tiedä koskaan mihin elämä vielä kuljettaa asumaan...

MITÄ AJATTELEN VANHENEMISESTA


Minä en olen koskaan tuntenut itseäni jonkun tietyn ikäiseksi joten en kovin paljoa edes ajattele vanhenemista. Joka vuosi tulee yksi vuosi lisää kun juhlitaan syntymäpäivää mutta onko iällä oikeastaan mitään väliä? Olen ajatellut, että yritän pitää tästä maallisesta tomumajastani mahdollisimman hyvää huolta, jotta eläisin pitkään tästä eteennpäin. En halua huonoilla elämäntavoilla lyhentää itse tietoisesti elämääni. Toisaalta taivaalta putoava meteoriitti voi päättää elämäni vaikka huomenna :D

Ehkä "vanheneminen tai sitten sen mukaan tuoma viisaus" on luonut minulle tavan ajatella, että "aina kannattaa elää kuin viimeistä päivää". En tarkoita em. sitä, että elämä pitää laittaa ihan ranttaliksi vaan sitä, että jokaiseen hetkeen kannattaa todella tarttua ja olla läsnä. Ainoa todellisuus on tämä päivä. Eilistä ei kannata jäädä murehtimaan ja huomisesta ei vielä tiedä. Carpe diem!

PROJEKTEISTA PUHEENOLLEN


Nyt on kevät ja ikkunat huutavat sitä, että joku pesee ne. Luulen, että minä teen tämän projektin joku päivä. Odotanko yli pahimman siitepölyajan vai pesenkö nyt - tätä tässä nyt juuri pohdin. Olen vähitellen myös kotona ajankuluksi käynyt läpi kaappeja. Tätä teen kyllä säännöllisesti mutta nyt on taas "koronakotoilu" suonut siihen oivan mahdollisuuden.

Minun "ikuisuusprojeksi kellarin siivous" ei taida kuitenkaan toteutua ihan lähiaikoina. Tai mistäs sitä tietää vaikka villiintyisin ja vihdoin veisin sieltäkin kierrätykseen tarpeetonta tavaraa. Kun nyt ei voi mennä niitä kirpputorillekaan myymään niin ehkä odotan ja kun taas lahjoituspaikat aukeavat saatan kiikuttaa sinnekin tavaraa.

En haasta tällä kertaa ketään mukaan tähän mutta jokainen, joka haluaa voi tarttua haasteeseen.
Kiitos Kristiina kivasta haasteideasta 






huhtikuuta 16, 2020

Miten matkustamisen käy pandemian jälkeen

New York, 7th Avenue, kuva abcNEWS

Maailmalla riehuva koronapandemia on asettanut matkailun sekä maamme rajojen ulkopuolelle että myös sisällä täysin uuteen perspektiiviin. Tällä hetkellä koko maailma - tarkasti ottaen 185 maata - kamppailee koronavirusta vastaan. Tiedotusvälineet ovat jakaneet lukuisia kuvia täysin "autioituneista" suurkaupungeista ympäri maailmaa. Kun kansalaisia on kehotettu "pysymään kotona" ovat valtavat miljoonakaupungit muuttuneet pelottaviksi aavekaupungeiksi.

Pandemia on lopettanut matkailun kokonaan. Minua mietityttää millaiseksi matkailu tulee muuttumaan jos/kun virus joskus voitetaan? Miten matkailu palautuu pandemian jälkeen vai palautuuko se ollenkaan? Suomen rajatkin ovat edelleen suljettuina 13.5. saakka ja Ulkoministeriö sivuilla on selkeä viesti "Älä matkusta ulkomaille juuri nyt." 

Eilen keskiviikkona me uusmaalaiset saimme taas luvan poistua oman maakuntamme rajojen ulkopuolelle. Äärimmäisen harvinaisesta "poikkeustilasta" siis luovuttiin muutamia päiviä aiemmin kuin mitä oli alunperin kaavailtu. Silti hallitus kehottaa edelleen välttämään myös kotimaan matkailua eikä lähtemään "kesämökille" muualle Suomeen.

Omasta puolestani Uudenmaan sulku olisi voinut jatkuakin vaikka toukokuulle koska vältän edelleen fyysisiä kontakteja ja kotoilen etätöissä. Liikun tällä hetkellä viiden kilometrin säteellä kodistani. 

New York, 5th Avenue, kuva CNBC

Vatikaani, Pietarinkirkon aukio, kuva WorldEconomicForum

Moni varmasti jo tuskailee kotona eristyksissä ollessaan tulevaa kesää ja miten kesälomansa tulee viettämään. Itse en ole tehnyt kesälleni mitään suunnitelmia koska koko koronatilanne on vielä aivan auki. Uudenmaan osalta ei ole vielä edes saavutettu pandemian huippua joten suunnitteleminen on mielestäni aika turhaa tässä vaiheessa.

Matkatoimistoista esimerkiksi Aurinkomatkat ilmoitti 23.maaliskuuta seuraavasti "Perumme lisää kevään ja kesän matkoja. Perumme kaikki Aurinkomatkojen pakettimatkat ja kaupunkilomat, joiden lähtöpäivä on 13.3. - 30.6.2020." Myös kaikki Aurinkomatkojen kesäkauden 2020 matkapaketit Espanjaan, Italiaa, Turkkiin, Itävaltaan, Bulgariaan ja Kreikkaan on peruttu.

Rooma, Espanjalaiset portaat, kuva WorldEconomicForum

Muutama ystäväni on suunnitellut Suomen rajojen ulkopuolelle suutautuvaa kesälomareissua jo heinä-elokuulle. Tuo matkustusajankohta tuntuu minusta aivan liian optimistiselta vielä tässä vaiheessa. Vaikka Suomesta pääsee matkustamaan tämän hetkisen tiedon valossa ulos 13.toukokuuta niin ottavat muut maat turisteja vielä vastaan? Onko meillä ylipäätänsä paluuta entiseen matkustamiseen pandemian jälkeen? Asetetaanko tulomaassa matkailija karanteeniin "varmuuden vuoksi" peläten koronaviruksen 2.aaltoa?

Todennäköisesti osa haluaa lähteä reissuun ulkomaille heti kun siihen tulee mahdollisuus välittämättä sen enempään mahdollisista riskeistä. Turvallisuushakuisemmat saattavat taas vältellä matkustamista pidempään ajatellen ettei vielä ole oikea hetki matkustaa. Ehkä myös maapallomme turistirysiä ja massakohteita tullaan välttelemään pidempään pandemian päätyttyä. Se vaikuttaako korona joidenkin maiden matkailubrändiin negatiivisesti jää myös nähtäväksi. Koemmeko vaikka Italian ja Espanjan eri tavalla niitä moukaroineen pandemian jälkeen?

Rooma, Fontana di Trevi, kuva WorldEconomicForum

Tuleeko pandemian jälkeen lentämisestä huomattavasti kalliimpaa kuin toimijoita on paljon vähemmän markkinoilla? Finnair kertoi 16.maaliskuuta vähentävänsä kapasiteetistaan 90 % huhtikuun alusta siihen asti kunnes pandemia tilanne parantuu. Yhtiö operoi huhtikuun alusta lähtien toistaiseksi ainoastaan noin kahtakymmentä lentoreittiä. Em. reiteillä varmistetaan Suomelle tärkeimmät yhteydet sekä kriittinen lentorahti. Norwegian on myös todella pahoissa vaikeuksissa ja huhti-toukokuussa perutaan 4000 lentoa ja useita muitakin lentoyhtiöitä on kriittisessä tilassa.

Uskallammeko jatkossa enää lähteä risteilemäänkään "kelluvalla hotellilla" maailman meriä? Useilla isoilla risteilyaluksilla todettujen koronatartuntojen ja -kuolemien takia laivat eivät päässeet rantautumaan satamiin. Iltasanomat uutisoi 21.maaliskuuta, että "30 risteilyalusta seilaa yhä merillä etsien epätoivoisesti satamaa, jonne ne päästettäisiin". Iloinen risteilytunnelma oli varmasti kaukana tuossa vaiheessa matkailijoilta.

Milano, Duomon aukio, kuva WorldEconomicForum

Pariisi, Eiffel torni, kuva WorldEconomicForum

Pandemia on saanut minut myös miettimään omaan turvallisuushakuisuuttani matkailussa. Olen muutamalla ulkomaanmatkalla joutunut itse turvautumaan lääkäripalveluihin matkakohteessa. Nuoruudessa Kreikan reissu keskeytyi ikävästi kun minulla epäiltiin keltatautia ensimmäisen lomaviikon jälkeen. Lensin eristettynä Suomeen koneen takaosassa. Tunsin olevani kuin "keskiaikainen spitaalinen" ja lentomatka tuntui ikuisuudelta. Onneksi minulla ei ollut keltatautia mutta lukemattomiin muihin tutkimuksiin ja testeihin jouduin Suomessa.

Barcelonan Ramblaksella onnistuin murtamaan vasemman jalkani. Onneksi tämä ikävä juttu tapahtui lomareissuni viimeisenä päivänä joten vakuutustyhtiö suositteli lääkäriin menoa vasta kotimaassa. Paikallisen terveysaseman kyynärsauvojen ja kipulääkkeiden avulla kotiuduin Suomeen ja vietin seuraavat 6 viikkoa sairauslomalla. Siitä reissusta tulikin sitten vähän "pidempi kesäloma".

Italian Sorrentossa sain puolestaan todella ikävän allergisen reaktion jalkapöytiin ja hotellihuoneeseen jouduttiin kutsumaan lääkäri kun jalkani olivat kuin elefantilla. Tohtorisetä puhkaisi lukemattomat vesikellot ihostani, määräsi lääkkeitä ja seuraavat kaksi viikkoa kuljinkin sitten jalkaterät paketissa. Loppureissun rantaelämä ja uiminen piti unohtaa koska jalkoja ei saanut kastella merivedessä.  

Sairastuminen tai tapaturmat eivät koskaan ole mukavia eivätkä varsinkaan jos ne sattuvat kun olet matkoilla Suomen rajojen ulkopuolella. Koronaepidemian aikana olen paljon pallotellut mielessäni saisinko ulkomaalaisena - toki EU-kansalaisena - yhdenvertaista kohtelua jos joutuisin sairaalaan ulkomailla? Olisiko minun mahdollista hätätapauksessa päästä teho-osastolle hengityskoneeseeen turistini? Vai olisiko ne paikat varattu maan omille kansalaisille?

Pariisi, Louvren lasipyramidi, kuva WorldEconomicForum

Sydney, Oopperatalo, kuva WorldEconomicForum

Koronapandemia on saanut myös miettimään sitä miten hyvin itse maapallo - ihmisiä ja kansakuntia lukuunomattamatta - voi tällä hetkellä. Pitkäaikaisia johtopäätöksiä tilanteesta ei toki voi vielä lähteä vetämään mutta viimeisten viikkojen aikana kun maapallo on seisahtunut ovat myös päästöt vähentyneet. Kiinassa nähtiin pitkästä aikaa sinistä taivasta kun saastesumupilvet eivät peittäneet taivasta. Saimme myös nähdä kuvia, että Venetsian kanaalien vesi on puhdistunut mutta disinformaatiota olivat kyllä niissä nähdyt delfiinit. 

Kun monet meistä pystyvät työskentelemään etänä kotoa käsin on myös työpaikkamatkustaminen vähentynyt. En muista milloin olisin viimeksi käynyt tankkaamassa autoni. Yleensä teen sen kerran viikossa. Varmasti koronakriisin jälkeenkin tulemme jatkossa työskentelemään enemmän etänä ja turhat työmatkat ulkomaille voidaan hoitaa jatkossa virtuaalisesti. 

Mutta vapaa-ajan matkustaminen on iso kysymysmerkki! Monet maat saavat huomattavan osan tuloistaan juuri matkailusta. Esimerkiksi Italian osalta matkailun osuus maan bruttokansantuotteesta on 12%. Muistan elävästi YLEn artikkelin 28.helmikuuta, jossa Italian matkailualan keskusjärjestön Fiavelin puheenjohtaja totesi

"Elämme joukkopsykoosin aikaa. Tilanne on absurdi. Haluan sanoa suomalaisille matkailijoille, että Italia on turvallinen maa, jossa terveydenhuolto toimii todella hyvin ja syytä liioiteltuun huoleen ei ole."

Maaliskuun toisella viikolla Italia joutui kuitenkin ensin eristämään Lombardian alueen koronan takia ja myöhemmin koko maa laitettiin poikkeustilaan. Ulkonaliikkuminen kiellettiin ja nyt Italiassa on koronaan kuollut jo lähes 22 000 ihmistä. Varmuutta onko tautihuippu jo saavutettu ei ole. Korona on pirullinen näkymätön uhka, jonka läsnäoloa ei tiedosta kuin vasta siinä vaiheessa kun itsellä on sairastumisesta oireita. Koska minä Italian aikoinaan ristiin rastiin kiertänyt fani palaan saapasmaahan jää nähtäväksi. Juuri nyt en matkustaisi sinne missään tapauksessa. 

Lontoo, Piccadilly Circus, kuva SkyNews

Lontoo, Oxford Street, kuva Express & Star

Valitsin tämän postauksen kuvitukseen lehtikuvia autioituneista kaupungeista. Kuvia etsiessäni minulle tuli eläviä muistoja mieleen matkoistani vuosien varrelta. Muistin jopa jotain makuja ja tuoksuja, jostain kohteesta kauniiden maisemien lisäksi. Kaikissa valokuvien kaupungeissa ja maissa olen ehtinyt jo useampaankin kertaa elämäni aikana vierailemaan mutta Australia ja Sydney on vielä kokematta. Johtaako matkani joskus sinne jää nähtäväksi. Tänä kesänä aion itse panostaa kotimaan matkailuun jos valtiovalta antaa minulle siihen luvan. Jos kehotus on jatkaa eristäytymistä kotoilun merkeissä niin sitten mennään sillä suunnitelmalla. 

Minkälaisia ajatuksia teillä lukijoilla on matkustamisesta pandemian jälkeen? 
Lähdetkö itse heti reissuun kun siihen tarjoutuu mahdollisuus? 
Miten matkustaminen tulee sinusta muuttumaan vai muuttuko se?