huhtikuuta 16, 2020

Miten matkustamisen käy pandemian jälkeen





Maailmalla riehuva koronapandemia on asettanut matkailun sekä maamme rajojen ulkopuolelle että myös sisällä täysin uuteen perspektiiviin. Tällä hetkellä koko maailma - tarkasti ottaen 185 maata - kamppailee koronavirusta vastaan. Tiedotusvälineet ovat jakaneet lukuisia kuvia täysin "autioituneista" suurkaupungeista ympäri maailmaa. Kun kansalaisia on kehotettu "pysymään kotona" ovat valtavat miljoonakaupungit muuttuneet pelottaviksi aavekaupungeiksi.

Pandemia on lopettanut matkailun kokonaan. Minua mietityttää millaiseksi matkailu tulee muuttumaan jos/kun virus joskus voitetaan? Miten matkailu palautuu pandemian jälkeen vai palautuuko se ollenkaan? Suomen rajatkin ovat edelleen suljettuina 13.5. saakka ja Ulkoministeriö sivuilla on selkeä viesti "Älä matkusta ulkomaille juuri nyt." 

Eilen keskiviikkona me uusmaalaiset saimme taas luvan poistua oman maakuntamme rajojen ulkopuolelle. Äärimmäisen harvinaisesta "poikkeustilasta" siis luovuttiin muutamia päiviä aiemmin kuin mitä oli alun perin kaavailtu. Silti hallitus kehottaa edelleen välttämään myös kotimaan matkailua eikä lähtemään "kesämökille" muualle Suomeen.

Omasta puolestani Uudenmaan sulku olisi voinut jatkuakin vaikka toukokuulle koska vältän edelleen fyysisiä kontakteja ja kotoilen etätöissä. Liikun tällä hetkellä viiden kilometrin säteellä kodistani. 





New York, 5th Avenue, kuva Pixabay





Rooma, Pietarin kirkon aukio, kuva Pixabay

Moni varmasti jo tuskailee kotona eristyksissä ollessaan tulevaa kesää ja miten kesälomansa tulee viettämään. Itse en ole tehnyt kesälleni mitään suunnitelmia koska koko koronatilanne on vielä aivan auki. Uudenmaan osalta ei ole vielä edes saavutettu pandemian huippua joten suunnitteleminen on mielestäni aika turhaa tässä vaiheessa.

Matkatoimistoista esimerkiksi Aurinkomatkat ilmoitti 23.maaliskuuta seuraavasti "Perumme lisää kevään ja kesän matkoja. Perumme kaikki Aurinkomatkojen pakettimatkat ja kaupunkilomat, joiden lähtöpäivä on 13.3. - 30.6.2020." Myös kaikki Aurinkomatkojen kesäkauden 2020 matkapaketit Espanjaan, Italiaa, Turkkiin, Itävaltaan, Bulgariaan ja Kreikkaan on peruttu.




Rooma, Espanjalaiset portaat, kuva Pixabay 

Muutama ystäväni on suunnitellut Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuvaa kesälomareissua jo heinä-elokuulle. Tuo matkustusajankohta tuntuu minusta aivan liian optimistiselta vielä tässä vaiheessa. Vaikka Suomesta pääsee matkustamaan tämän hetkisen tiedon valossa ulos 13.toukokuuta niin ottavat muut maat turisteja vielä vastaan? Onko meillä ylipäätänsä paluuta entiseen matkustamiseen pandemian jälkeen? Asetetaanko tulomaassa matkailija karanteeniin "varmuuden vuoksi" peläten koronaviruksen 2.aaltoa?

Todennäköisesti osa haluaa lähteä reissuun ulkomaille heti kun siihen tulee mahdollisuus välittämättä sen enempään mahdollisista riskeistä. Turvallisuushakuisemmat saattavat taas vältellä matkustamista pidempään ajatellen ettei vielä ole oikea hetki matkustaa. Ehkä myös maapallomme turistirysiä ja massakohteita tullaan välttelemään pidempään pandemian päätyttyä. Se vaikuttaako korona joidenkin maiden matkailubrändiin negatiivisesti jää myös nähtäväksi. Koemmeko vaikka Italian ja Espanjan eri tavalla niitä moukaroineen pandemian jälkeen?




Italia, Rooma, Fontana di Trevin suihkulähde, kuva Pixabay

Tuleeko pandemian jälkeen lentämisestä huomattavasti kalliimpaa kuin toimijoita on paljon vähemmän markkinoilla? Finnair kertoi 16.maaliskuuta vähentävänsä kapasiteetistaan 90 % huhtikuun alusta siihen asti kunnes pandemia tilanne parantuu. Yhtiö operoi huhtikuun alusta lähtien toistaiseksi ainoastaan noin kahtakymmentä lentoreittiä. Em. reiteillä varmistetaan Suomelle tärkeimmät yhteydet sekä kriittinen lentorahti. Norwegian on myös todella pahoissa vaikeuksissa ja huhti-toukokuussa perutaan 4000 lentoa ja useita muitakin lentoyhtiöitä on kriittisessä tilassa.

Uskallammeko jatkossa enää lähteä risteilemäänkään "kelluvalla hotellilla" maailman meriä? Useilla isoilla risteilyaluksilla todettujen koronatartuntojen ja -kuolemien takia laivat eivät päässeet rantautumaan satamiin. Iltasanomat uutisoi 21.maaliskuuta, että "30 risteilyalusta seilaa yhä merillä etsien epätoivoisesti satamaa, jonne ne päästettäisiin". Iloinen risteilytunnelma oli varmasti kaukana tuossa vaiheessa matkailijoilta.


Italia, Milanon Duomon aukiokuva Pixabay 





Ranska, Pariisi, Eiffel torni, kuva Pixabay 

Pandemia on saanut minut myös miettimään omaan turvallisuushakuisuuttani matkailussa. Olen muutamalla ulkomaanmatkalla joutunut itse turvautumaan lääkäripalveluihin matkakohteessa. Nuoruudessa Kreikan reissu keskeytyi ikävästi kun minulla epäiltiin keltatautia ensimmäisen lomaviikon jälkeen. Lensin eristettynä Suomeen koneen takaosassa. Tunsin olevani kuin "keskiaikainen spitaalinen" ja lentomatka tuntui ikuisuudelta. Onneksi minulla ei ollut keltatautia mutta lukemattomiin muihin tutkimuksiin ja testeihin jouduin Suomessa.

Barcelonan Ramblaksella onnistuin murtamaan vasemman jalkani. Onneksi tämä ikävä juttu tapahtui lomareissuni viimeisenä päivänä joten vakuutusyhtiö suositteli lääkäriin menoa vasta kotimaassa. Paikallisen terveysaseman kyynärsauvojen ja kipulääkkeiden avulla kotiuduin Suomeen ja vietin seuraavat 6 viikkoa sairauslomalla. Siitä reissusta tulikin sitten vähän "pidempi kesäloma".

Italian Sorrentossa sain puolestaan todella ikävän allergisen reaktion jalkapöytiin ja hotellihuoneeseen jouduttiin kutsumaan lääkäri kun jalkani olivat kuin elefantilla. Tohtorisetä puhkaisi lukemattomat vesikellot ihostani, määräsi lääkkeitä ja seuraavat kaksi viikkoa kuljinkin sitten jalkaterät paketissa. Loppureissun rantaelämä ja uiminen piti unohtaa koska jalkoja ei saanut kastella merivedessä.  

Sairastuminen tai tapaturmat eivät koskaan ole mukavia eivätkä varsinkaan jos ne sattuvat kun olet matkoilla Suomen rajojen ulkopuolella. Koronaepidemian aikana olen paljon pallotellut mielessäni saisinko ulkomaalaisena - toki EU-kansalaisena - yhdenvertaista kohtelua jos joutuisin sairaalaan ulkomailla? Olisiko minun mahdollista hätätapauksessa päästä teho-osastolle hengityskoneeseen turistini? Vai olisiko ne paikat varattu maan omille kansalaisille?





Ranska, Pariisi Louvren lasikuutio, kuva Pixabay





Australia, Sydneyn oopperatalo, kuva Pixabay 

Koronapandemia on saanut myös miettimään sitä miten hyvin itse maapallo - ihmisiä ja kansakuntia lukuun ottamatta - voi tällä hetkellä. Pitkäaikaisia johtopäätöksiä tilanteesta ei toki voi vielä lähteä vetämään mutta viimeisten viikkojen aikana kun maapallo on seisahtunut ovat myös päästöt vähentyneet. Kiinassa nähtiin pitkästä aikaa sinistä taivasta kun saastesumupilvet eivät peittäneet taivasta. Saimme myös nähdä kuvia, että Venetsian kanaalien vesi on puhdistunut mutta disinformaatiota olivat kyllä niissä nähdyt delfiinit. 

Kun monet meistä pystyvät työskentelemään etänä kotoa käsin on myös työpaikkamatkustaminen vähentynyt. En muista milloin olisin viimeksi käynyt tankkaamassa autoni. Yleensä teen sen kerran viikossa. Varmasti koronakriisin jälkeenkin tulemme jatkossa työskentelemään enemmän etänä ja turhat työmatkat ulkomaille voidaan hoitaa jatkossa virtuaalisesti. 

Mutta vapaa-ajan matkustaminen on iso kysymysmerkki! Monet maat saavat huomattavan osan tuloistaan juuri matkailusta. Esimerkiksi Italian osalta matkailun osuus maan bruttokansantuotteesta on 12%. Muistan elävästi YLEn artikkelin 28.helmikuuta, jossa Italian matkailualan keskusjärjestön Fiavelin puheenjohtaja totesi

"Elämme joukkopsykoosin aikaa. Tilanne on absurdi. Haluan sanoa suomalaisille matkailijoille, että Italia on turvallinen maa, jossa terveydenhuolto toimii todella hyvin ja syytä liioiteltuun huoleen ei ole."

Maaliskuun toisella viikolla Italia joutui kuitenkin ensin eristämään Lombardian alueen koronan takia ja myöhemmin koko maa laitettiin poikkeustilaan. Ulkona liikkuminen kiellettiin ja nyt Italiassa on koronaan kuollut jo lähes 22 000 ihmistä. Varmuutta onko tautihuippu jo saavutettu ei ole. Korona on pirullinen näkymätön uhka, jonka läsnäoloa ei tiedosta kuin vasta siinä vaiheessa kun itsellä on sairastumisesta oireita. Koska minä Italian aikoinaan ristiin rastiin kiertänyt fani palaan saapasmaahan jää nähtäväksi. Juuri nyt en matkustaisi sinne missään tapauksessa. 




Lontoo, Piccadilly Circus, kuva Pixaba


Lontoo, Oxford Street, kuva Pixabay 

Valitsin tämän postauksen kuvitukseen lehtikuvia autioituneista kaupungeista. Kuvia etsiessäni minulle tuli eläviä muistoja mieleen matkoistani vuosien varrelta. Muistin jopa jotain makuja ja tuoksuja, jostain kohteesta kauniiden maisemien lisäksi. Kaikissa valokuvien kaupungeissa ja maissa olen ehtinyt jo useampaankin kertaa elämäni aikana vierailemaan mutta Australia ja Sydney on vielä kokematta. Johtaako matkani joskus sinne jää nähtäväksi. Tänä kesänä aion itse panostaa kotimaan matkailuun jos valtiovalta antaa minulle siihen luvan. Jos kehotus on jatkaa eristäytymistä kotoilun merkeissä niin sitten mennään sillä suunnitelmalla. 

Minkälaisia ajatuksia teillä lukijoilla on matkustamisesta pandemian jälkeen? 
Lähdetkö itse heti reissuun kun siihen tarjoutuu mahdollisuus? 
Miten matkustaminen tulee sinusta muuttumaan vai muuttuko se?



16 kommenttia:

  1. Pandemiaa seuraa luultavasti kaksijakoista toimintaa; toiset ovat vielä varovaisia, toiset haluavat nähdä ja kokea mahdollisimman paljon heti kun tilanne sallii.

    Matkustaminenkaan tuskin tulee "täysin" loppumaan, vaikka aikaa toki kuluu kunnes matkailu on lähellä sitä tasoa mitä se on ollut. Ensi vuoden risteilyjä on isoilta varustamoilta tässä vaiheessa uutisten mukaan varattu enemmän kuin koskaan ja 3/4 niistä joiden peruuntuneelle matkalle tarjottiin uutta ajankohtaa valitsivat matkan siirtämisen perumisen sijaan.

    En usko tämän vuoden puolella matkustavani, ensi vuonna ehkä jo, mutta sen aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa tässä vaiheessa kun pandemian huippua ei ole Suomessakaan vielä saavutettu. Vielä ollaan aika pitkälti arvailujen varassa monen asian suhteen. Ainakaan matkustaminen ei tule olemaan enää yhtä edullista kuin ennen kun toimijoita putoaa pois eikä yhtä helppoa jos rajoille tulee "tautitarkastuspisteitä".

      Tämän päivän Hesarissa on hyvää pohdintaa siitä miten matkailu tulee lähivuosina muuttumaa ja palaanko se koskaan samanlaiseksi kuin ennen pandemiaan oli. Laitan linkin tähän alle.

      https://yle.fi/uutiset/3-11308118?fbclid=IwAR3wYF8UvNkuGdWDcvw9gJu8puqqSRTdUaIwupgXqr4Kf7xM8OwWtwjhRao


      Poista
  2. Mitenkähän muuttuu matkustaminen koronan jälkeen, vai muuttuuko ollenkaan? Itse en aio matkustaa mihinkään ulkomaille, vaan jos jonnekin matkustan niin sitten kotimaahan. Mutta ennenkuin matkustan yhtään mihinkään olen ajatellut että sitten pistetään pystyyn oikea sukujuhla johon lapset perheineen saavat tulla. Ehkä jotain nyyttäriperiaatteella ja herkkuja syödään ilman tunnontuskia, eikä juomastakaan tingitä. Tuliskohan siinä samalla tyttären tyttären yo-juhlat juhlittua, niitäkään kun tuskin nyt keväällä voi järjestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun haaveilemat sukujuhlat kuulostavat todella ihanilta. Jos sitten samalla vielä tyttärentyttären lakkiaisetkin. Aivan ihana idea ja varmasti kiva koota ihmiset yhteen kun se taas on jossain vaiheessa sallittua. Ehkä me tulevaisuudessa alamme myös matkustella enemmän kotimaassa ja suosia myös lähimatkailua kuten vaikka sinne Ahvenanmaalle.

      Mukavaa ja aurinkoista päivää Kristiina <3

      Poista
  3. Minä en aio mennä Suomen ulkopuolelle tänä vuonna. Parempi ottaa varman päälle kun sitten katua omaa päätöstään.
    Odotan vain sitä, että saan taas nähdä äitini, siskoni ja Karkkilan porukan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä periaate Outi! Minusta on aina parasta kuunnella omaa järjenääntään kun tekee valintoja eri asioiden suhteen. Minä jo muuten odotan innolla sinun "Karkkila postauksia" mitä taas keksitte Miian kanssa ja "mikä vuosiluku on vuorossa seuraavaksi" teemapukuineen/-meikkeineen.

      Kivaa lauantaita Outi <3

      Poista
  4. Täällä myös tuumataan, että ulkomaille ei ole asiaa ainakaan tänä vuonna. Eikä tee oikein mielikään. Onneksi on tullut jo käytyä ulkomailla oikeastaan ihan tarpeeksi. Välimeren seudun turistirysät ovat loppujen lopuksi kaikki aikalailla samanlaisia ja pitkän lentomatkan päähän ei ole halua lähteä. Ulkomailla sairastuminen ja tapaturmaan joutuminen on tuttua myös. Matkailuelinkeinon vaikeutuminen on tietysti hyvin valitettavaa niille maille, joissa se on ollut elinehto. Ja mitä kaikkea siitä seuraakaan. Jos johonkin lomalla matkustetaan, niin pysytään kotimaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvälle suunnitelmalle! Itse rakastan matkailua mutta en halua tehdä sitä ennenkuin matkustaminen on taas turvallista. Tai koronaan on keksitty mahdollinen rokote ja muu lääkitys. Ulkomailla sairastuminen ei koskaan ole kivaa ja vaikka nuo omat juttuni eivät ole henkeä uhanneet ovat ne olleet lomafiiliksen kannalta kurjia.

      Itseäni mös huolettaa maat - kuten Italia - joiden BKT:stä iso osa tulee matkailusta ja siihen liittyvistä elinkeinoista. Tulee iso lovi talouteen ja se voi saada monen matkailualan yrityksen myös konkurssiin.

      Poista
  5. Meillä oli suunnitelmissa syksyyn ulkomaanreissu, mutta vaikka koronatilanne laantuisi niin jäänee tekemättä. Uskon matkailun kyllä tästä iskusta vielä toipuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja juttu mutta varmasti parempi siirtää turvallisempaan ajankohtaan.
      Kyllä matkailu varmaan toipuu ajan kanssa. Terroristi-iskujen jälkeen matkailukohteissa
      on mennyt 2-4 vuotta toipumiseen.

      Poista
  6. On kyllä lohduton tämä tilanne. Tuntuu, kuin elettäisiin jossain kauhuelokuvassa.
    Mulla on ollut tapana reissata 1-3 kertaa vuodessa, mutta tältä vuodelta reissut saa nyt jäädä. Aion matkustaa Suomen sisällä ja tukea suomalaisia yrittäjiä, kun tämä pandemia laantuu :)

    Ensi vuonna sitten taas toivottavasti reissataan Suomen ulkopuolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ole viime vuosina keskittynyt paljo lähimatkailuun ja kotimaan matkailuun.
      Meillä on Suomessa kyllä ihan lukemattoman paljon mielenkiintoista katsottavaa ja
      koettavaa joten se kannattaa ehkä nyt mieluummin ottaa haltuun.

      Toivotaan, että ensi vuonna pääsette myös ulkomaille!

      Poista
  7. Varmasti tämä tilanne tulee muuttamaan joitain asioita myös matkailussa. Minulle tämä eristäytyminen on ollut todella vaikeaa, sillä meidän porukka liikkuu paljon, seikkailijoita kun ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti matkailu muuttuu mutta miten paljon jää nähtäväksi.

      Jos mietit kuinka paljon minä on normaalisti menossa niin kyllä se on
      mysö "todella paljon". Muutama tuttuni on kysellyt "hypinkö kotona seinille
      kun en voi mennä". Toistaiseksi olen ollut ihan rauhallinen ja purkanut
      energiaa koiralenkeillä. Taidenäyttelyistä olen katsellut virtuaalisesti
      mutta omatkin "tutkimusretket" ovat nyt jäissä.

      Poista
  8. Kyllä me lähdemme kun se on taas mahdollista. Tosin monet maat taitavat pitää rajansa kiinni vielä pitkään ja 14 vrk:n karanteenit mennen tullen hidastavat kyllä matkailua.
    Viimeisimmät arviot puhuvat jo keväästä 2021, eli kesälomat 2020 taitavat kyllä olla jo menetettyjä, myös Euroopan osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon on ihan totta, että Schengen alueen vapaa liikkuminen ei tule voimaan vaikka Suomen rajat aukeavat. Uskon minäkin, että monet maat haluavat pitää hyvin tarkat rajamuodollisuudet eli on väläytetty jopa "koronapassia" eli onko sinulla jo vasta-aineet tautiin vai ei? Myös karanteeniajat lisäävät matkojen pituutta joten työssäkäyvät henkilöt eivät voi ainakaan tehdä viikonloppuareissuja ulkomaille kun siitä seuraa parin viikon "karanteeniloma".

      Uskon itsekin, että vuosi 2020 on menetetty ja ensi vuosi voisi olla ensimmäinen mahdollisuus liikkua vapaammin. Toivotaan silti, että vielä joskus päästään nauttimaan maailman ihmeistä!

      Poista