huhtikuuta 30, 2020

Vappua ei ole peruttu vaan vaan nyt vietetään virtuaalivappua


Tänään on 30.huhtikuuta eli vappuaatto JIHUU! On taas siis aika taas kaivaa kellastunut ja jostain kumman syystä oudosti kutistunut ylioppilaslakki esille naftaliinista juhlan kunniaksi. Poikkeustilasta ja pandemiasta huolimatta jokavuotista keväistä juhlaa ei suinkaan ole peruttu vaan sitä vietetään tänä vuonna valtiovallan ohjeiden mukaan virtuaalisesti. Jo keskiajalla aloitettua kevätjuhlaa ei nyt juhlita vappupiknikilla puistossa tai seuraamalla Mantan lakitusta Kauppatorilla. Koronatilanne ja siitä johtuvat kokoontumisrajoitukset koskea ihan meitä kaikkia, myös nyt vappuna!


Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin vuonna 1908 Kauppatorilla paljastettu, merestä noussut ja Helsingin kaupunkia symboloiva alaston naishahmokin on peitetty häveliäästi puisella vaalenpunaisella aidalla. Manta neito saa silti kutreilleen virtuaalisesti yo-lakin kuten jo yli sadan vuoden ajan on tapahtunut. Ihanaa kun perinteistä pidetään kiinni! Sen jälkeen neitokainen viettää vappua merileijoniensa kanssa kylpien ja ensi vuonna taas ehkä perinteisempääkin vappua.

Viisi metriä korkean suloisen, pronssista valetun neitokaisen malleina ovat aikoinaan kuvanveistäjä Vallgrenin mukaan toimineet kaksi 19-vuotiasta pariisitarta, Léonie Tavier ja Marcelle Delquini. Nämä tytöt eivät ehkä arvanneet malleiksi ryhtyessään kuin moni silmäpari näkee heidät vuosien saatossa. Patsas on kerran aiemminkin ollut "saarrettuna". Havis Amandan ympärille rakennettiin nimittäin 2014 Helsinki Design Weekin aikaan pieni hotelli. Tästä voit kurkistaa miltä patsas näytti "hotellihuoneessa". Patsas tuntui siellä huonetilassa jotenkin vain paljon pienemmältä...


Jos vappupiknikin tarjoilut omalla pihalla tai parvekkeella ovat vielä hakusessa niin tässä pari vinkkausta. Heli-Hannelen kirjoittamasta Beach House Kitchen blogista löytyy herkullinen ohje Lohikääretorttuun - omnomnom! Jos olet enemmän perinteisen perunasalaatin ja nakkien ystävänä niin Kimmon Kulinaari ruokablogissa on jännä ohje valmistaa Perunasalaattikakku nakeilla. Voiko tätä retrompaa ruokaa olla. Jälkiruokana voisi olla toki tippaleipiä - minun herkkujani - ja simaa mutta mikäli kaipaat jotain makeaa kakkua kurkkaa Tuulannelin blogista Vaniljajuustokakku englanninlakritsilla. Kuulostaa eksoottisen hyvältä makuparilta!

Itse olen usein vappubrunsseille kasannut noutopöydän, jossa on ollut paljon suolaista ja vähän makeaakin. Kylmä tomaattikeitto, gazpacho on muutamana vuonna ollut vappupöydässäni mukana. Salaatteja, juustoja, piirakoita - oma suosikkini on raejuusto-purjopiirakka, ilmakuivattua kinkkua ja muitakin tapaksia, erilaisia kylmiä kaloja, äyriäisiä, patonkia jne. Jokainen voi kasata omia suosikkejaan ja herkkujaan lautaselleen.


Tänä vappuna skoolataan ja nautitaan vapusta ihan oman perheen kesken! Vapun 2020 suosikki ilmapallot näyttävät olevan valtavan suuret "jättihahmopallot". Spiderman ja Mr Star Wars on jo bongattu Facebookin kuvavirrasta. Lapset näyttävät ihan lilliputeilta näiden jättimäisten foliapallojen vieressä. Muistan itse kun sain pikkutyttönä todella ison punaisen teekkaripallon, jota yritin sitten "pitää hengissä" parvekkeella viikkotolkulla. Se aamu kun pallo oli vain punainen, pieni ja ryppynen kasa parvekkeen lattialla oli ilmapalloni surullinen loppu. Melkein itketti...


Vaikka tämä vappu on vähän erilainen kuin aiemmat vaput kannattaa viettää #virtuaalivappua sekä noudattaa kokoontumisrajoituksia. Kun nyt toimimme fiksusti seuraten viranomaisten ohjeita, sitä nopeammin voimme palata siihen normaaliin arkeen, jota jokainen meistä varmasti kaipaa. Vaikka annetut kokoontumisrajoitukset voivat tuntua tylsiltä niin niiden avulla voidaan hidastaa ja estää koronaviruksen leviämistä.


Virtuaalivapun ohjelmaan päästä tästä. Havis Amandan virtuaalilakitus tapahtuu klo 17.30 alkaen. Taideyliopiston ylioppilaskunta toteuttaa lakituksen kokonaan virtuaalisesti niin voimme omilta kotisohviltamme seurata turvallisesti tapahtumaa.

Ihanat JVG:n pojat Ville-Galle ja Jare aloittaa 19 aikaan virtuaalisen Helsingissä järjestettävän live-konsertin. Keikkaa voi katsoa Helsinki-kanavan ja burts.fi -sivuston kautta. Kolmiulotteinen virtuaalitodellisuudessa järjestettävä konsertti hyödyntää interaktiivisia, pelillisiä elementtejä ja siihen voi osallistua siis omalta kotisohvalta älypuhelimen tai tietokoneen avulla. VR-laseja ei tarvita. Keikkatallenne on muuten katsottavisa 48 tuntia keikan jälkeen osoitteessa helsinkikanava.fi jos haluat palata siihen myöhemmin.

Vappupäivänä 1.toukokuuta #virtuaalivapun ohjelma jatkuu mm. Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinealla, joka on muuten kuulunut stadilaisten vapunviettoon jo vuodesta 1883. Suora verkkolähetys Musiikkitalosta alkaa klo 13.30 ja vappumatinea 14. Konsertti on katsottavissa tästä.

Ohjelmatarjontaa vappuaatolle ja vappupäivälle on hurjan paljon. Kannattaa katsoa lisää vappuohjelmaa tästä. Muita vinkkejä virtuaalivapun viettoon löytyy tästä. Vappua ei siis todellakaan ole peruttu tältä vuodelta!


Voit kilistää skumppalasia yhdessä ystävien kanssa vaikka skumppaskypessä tai mennään metsäretkelle siman ja tippaleipien kanssa. Vappuperinteitä voi tänäkin vappuna vaalia vähän eri tavalla vain soveltaen. Joudun toivottamaan teille lukijoille hyvää vappua muutaman vuoden takaisin Minnien vappukuvan kanssa. Yo-lakkini on juuri tällä hetkellä mystisesti hukassa. Siivoilin vaatekaappeja pari viikkoa sitten ja valkolakki on nyt "jossain varmassa säilössä". Toki lakkihan ei enää edes mahdu "kaikesta elämän varrella kerätystä tiedosta johtuen" enää edes päähäni.

Oikein hyvää #virtuaalivappua kaikille 


12 kommenttia:

  1. Mulla tänä vuonna vappu ei eroa juurikaan tavallisesta vapaapäivästä. Leffaa, hyvää ruokaa ja vähän viiniä. Yleensäkin oon vapun töissä, niin en oo sitä pahemmin vuosiin juhlinu. Virtuaalivappu vähän vie vapun ideaa pois, joka on kuitenkin se yhdessä oleminen, mutta kiva, että on järjestetty paljon kaikkee ohjelmaa, jota voi seurata myös me yksin asuvat, joilla ei oo perhettä, kenen kanssa juhlia vappua. Ihanaa vappua sinulle! Toivottavasti nähdään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapun vietto on itselläni myös muuttunut vuosien varrella. Aiemmin tuli aina menty Kaivopuistoon piknikille mutta enpä ole siellä käynyt pariin vuoteen edes fiilistelemässä tunnelmaa. Opiskeluaikana siellä saattoi vierähtää koko vappua :)

      Minusta oli upeaa, että suomalaiset ottivat valtiovallan kehotukset tosissaan eikä isoja kokoontumisia ollut tänä vappuna. Ensi tai seuraavana vuonna sitten taas normaali vappu. Toivottavasti tapaamme pian. Aurinkoista viikonloppua Annukka ♥

      Poista
  2. Täällä kilistellään simalaseja ja mussutellaan munkkirinkilöitä. Käytiin pitkällä kävelylenkillä ja nyt katsellaan telkkaria.
    Oikein ihanaa vappua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simaa tuli meilläkin juotua monta pulloa! Olen tippaleipäfani joten niin meni aika monta...
      Me kävimme myös ulkoilemassa ja totta kai seurasimme JVG keikan ja Mantan lakituksen.
      Aurinkoista viikonloppua Outi ♥

      Poista
  3. Olipa kiinnostava lukea Havis Amandan historiasta. Kiva kun linkkasit tuon JVG:n keikan tähän, se unoohtui eilen katsoa! Hyvää vappua!
    Johanna K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havis Amandan patsas on aikoinaan ollut paljon pahennusta herättävä. Alaston nainan
      symboloimassa Helsingin kaupunkia ja vielä keskellä toria! Mutta niin siitä vaan on
      tullut Helsingin symboli - vähän kuin Pienestä Merenneidosta Köpiksessä. Ja totta kai
      myös vapun symboli ja lakituksen kohde. Virtuaalilakitus oli minusta hauska vaikka
      moni sitä netissä kritisoi. JVG keikan kaltaisia virtuaalikonsertteja kaipaisin
      enemmänkin. Aurinkoista viikonloppua Johanna ♥

      Poista
  4. Kiitos ihanainen linkityksestä! Kakku oli todellakin kolmen vuoden takaa eli ajalta jolloin tein sokeripommikakkuja.

    Me katsottiin ja fiilisteltiin kanssa eilen JVG:n keikan kanssa. Meidän vappu on yleensäkin rauhallinen, joten tämä #virtuaalivappu oli meille ihan normaalia. Tänään käytiin kiertämässä kauden eka golfkierros. Matka koti kesää on alkanut!

    Mukavaa alkanutta toukokuuta ja rapsut Minnielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Ihan pakko oli vinkata ja linkata kun täällä valui kuola jo pelkästä kuvien
      katselusta. Ihan varmasti tästä tulisi kunnon "sokerihumala" mutta vapun kunniaksi :)

      JVG keikka oli hyvä ja tuntui kuin olisi itse ollut Senaatintorilla. Minulla oli ihan
      oma Avatarkin siellä mukana. Ensi tai seuraavana vuonna taas sitten paluu normaaliin
      vappuun ja oikeaan Mantan lakitukseen.

      Aurinkoista alkanutta toukokuuta ja rapsuja Hansille ♥

      Poista
  5. Olemme useana vuonna katsoneet Rosterista lakituksen ja lähteneet sitten kotiin syömään. Nyt kun ravintola muutin Espaksi, olisi tämä muutaman vuoden perinne normaalitilassakin katkennut kun samanlaista viihtyisää baaritiskiä ei enää ollut. Teimme siis ruoanhakukierroksen tädilleni ja kokkasimme hyvää ruokaa kotona. Ihan kelpo vappu näinkin, emme kaivanneett virtuaalillakitustakaan.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosterin baaritiski oli minustakin kiva. Uudessa Espassa en ole ehtinyt edes vielä käydä mutta aina "tuolla paikalla olevasta ravintolasta" on ollut upeat näkymät juuri Mantalle. Hyvä paikka seurata lakitusta jos haluaa olla vähän erossa väkijoukoista. Vappu oli erilainen tänä vuonna ja hyvä niin ettei tulla isoja kokoontumisia eikä tartuntavaaraa.

      Aurinkoista viikonloppua ♥

      Poista
  6. Oli kyllä tosi hyvää ohjelmaa virtuaalivapun ohjelmaluettelossa. Itse nauroin itseni kipeeksi aattona, kun katsoin Nakit ja Mutsin livelähetystä Instagramista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu, että minä missasin Nakit ja Mutsin livelähetyksen IG:ssä. Sitä on nimittäin moni muukin hehkuttanut :D

      Poista