elokuuta 17, 2020

Helmat heiluu helteisen elokuun kunniaksi


Elokuun ihanat helteiset päivät vaativat pukeutumaan valkoiseen kesämekkoon! Kirjoittelin jo kesäkuun alkupuolella tänne blogiin siitä kuinka aloitin metsästämään netistä valkoista kesämekkoa. Olin jopa vähän ihmeissäni miten minä värien ystävänä voin haikailla valkoista mekkoa? Ehkä mietin jo silloin auringon päivettämää kesäihoa ja tunsin nenässäni meren suolaisen tuoksu. Mieleni sopukoissa työnsin jo varpaatkin rantahiekkaan kesän lämpimässä säässä. Yksikään postaukseeni silloin valikoitunut mekko ei kuitenkaan päätynyt tilaukseen saakka mutta pienen lisäetsimisen jälkeen Zarasta tärppäsi.


Kotiutin Zara Shippingin kautta pienillä puhvihihoilla varustetun puoleen sääreen ulottuvan valkoisen kesämekon. Mekossa on v-kaulus varustettuna yhdellä pienellä kullanvärisellä napilla. Mekko on 100% puuvillaa ja hieman shiftaavaa popliinikangasta. Materiaali on ihanan ilmava eikä edes kovin rypistyvää. Ja mikä parasta kangas laskeutuu todella kauniisti. Mekon juju on nuo laskokset, jotka myös leventävät mekkoa hieman A-linjaiseksi. Erittäin onnistunut ostos!


Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin pienen pyöreän korilaukun olkahihnalla. Jo viime syksynä melkein tilasin Balilta yhden todella kauniin pikkulaukun koripunoksesta mutta sen hinta hirvitti minua alennuksenkin kanssa ja myös kulkeutuminen Suomeen. Lopulta hylkäsin ajatuksen kun ilmatkin alkoivat kääntymään syksyyn. Nyt kesällä netissä pyöriessäni löysin H&M:stä oheisen pyöreä laukun. Korikassi puolestaan tarttui Marjon matkaan Sellon Gina Tricotin loppuunmyynnistä. Se onkin vilahtanut blogissa kenkäpostauksessa keväällä.


Valkoinen kesämekko vaatii minusta värikkäät kengät ja asusteet. Instagramin puolella onkin jo kertaalleen esitelty nämä Zaladosta tilatut Even &Odd espandrillokset. Ihanan värikkäät ja kukkakuoseista tuli jotenkin etäisesti mieleen Saarenmaan kirjaillut kengät ja vaatteet. Tosin niissä pohjavärinä on musta. Kengät olivat posteineen 22.45€ joten menivät siis tilaukseen.


Värikäs ja näyttävä kaulakoru on mielestäni ostettu Zaran alennusmyynnistä pari kesää sitten. Korviin Myyrmäen kirppikseltä joskus ostetut puiset turkoosit pallokorvakorut, joista tulee mieleen Aarikka. Eivät toki Aarikan tuotantoa mutta samaa retrohenkisyyttä näissä korvakoruissa on ja olivat kuin uudet. Turkoosinvärisiä sormuksia minulla on useita eli joukossa on Uma kummilta Arizonasta saatu intiaanien tekemä sormus, joka esiteltiin korulipas postauksessa. Joukossa myös "pukusormuksia", jotka on ostettu osa kirppiksiltä ja osa vaateliikkeistä. Pienistä helmistä tehty sormus taitaa olla Indiskasta.


Sormukset olivat tässä vain kuvausrekvisiittana sillä nyt koronapandemian aikana en ole käyttänyt mitään sormuksia maaliskuun puolivälin jälkeen. Käsiä kun pestään ihan koko ajan ja minä en halua pitää sormuksia pesun aikana olen kokenut ne hankaliksi. Myös käsidesi ja "epäaidot sormukset" eivät ole hyvä yhdistelmä koska "alkoholipitoinen käsihuuhde" muuttaa niiden väriä ja pahimmassa tapauksessa pilaa ne. Sormuksen alla myös elää tämän artikkelin mukaan Euroopan väkiluvun verran mikrobeja eli sormukset pitäisi ottaa ehdottomasti pois käsienpesun ajaksi. Tosin tuo artikkeli kertoo myös, että kynnen alla on Suomen väkiluvun verran mikrobeja - yöks!


Löysin netin kautta myös H&M kesäalesta toisen puhvihihaisen valkoisen mekon tai pitäisikö sanoa tunikamekon. Todella edullinen hinta sai tilaamaan myös tämän koska ajattelin että tätä voisi pitää myöhemminkin syksyllä vaikka farkkujen kanssa kun on sen verran lyhyt mekoksi. Tälle kesälle näitä valkoisia mekkoja tuli sitten kaksi vaikka yhtä vain etsittiin. Vaatekaupoissa en maaliskuun jälkeen ole käynyt mutta verkossa pystyy hyvin tekemään myös ostoksia. Tosin pakko nurista hieman siitä, että kaikkien muiden toimijoiden lähetykset tulivat joutuisasti mutta ilmeisesti Ruotsin koronatilanteen takia H&M paketit viipyivät luvattoman kauan. Toisaalta eihän näillä nyt mitään kiirettä ollut juhlattomana kesänä :)


Kesää ja helteisiä päiviä on vielä jäljellä joten nautitaan nyt niistä vaikka 
etätyöt ovatkin jo alkaneet. Mukava aja aurinkoista viikkoa kaikille ♥  

12 kommenttia:

  1. Ihana mekko ja kaikki nuo asusteet joilla saa väriä mekon valkoisuuteen.
    Huvitti ja harmittikin tuo sormusten pois ottaminen pesun ajaksi. Olen nimittäin sellainen joka aina kotiin tullessa riisuu kellon ja sormukset pois. MUTTA, nyt ihan parin viime viikon aikana olen ruvennut pitämään sormuksia aina sormessa, kotonakin. Ei ehkä paras ratkaisu näin korona-aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Valkoisen mekon tai paidan kanssa saa aina muuten olla tarkkana.
      Yleensä jos minulla on valkoista päällä yritän välttää punajuurta ja puolukkahilloa koska
      niitä roiskin aina päälleni. Mitä otan myös kaikki sormukset ja kellon pois kun tulen kotiin.
      Nyt todella ne sormukset ovat jääneet kokonaan pois. Vähän kyllä kaipaan niitä...

      Poista
  2. Upea kesäheinä <3 Saisit enmmänkin kuvata itseäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa <3 Ehkä täytyy alkaa laittaa asukuvia kun on aikaa useammin blogiin.

      Poista
  3. Ostin melko samanlaisen mustan mekon juhannukseksi, naureskeltiiin ystävien puutarhassa kuinka me kolme leidiä olimme arsinaiset juhannusneidot mustissamme. Mekko tosin vaihtui pian kaftaaniksi, joka oli helpompi riisua uima-altaaseen jatkuvasti hypätessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minusta kesällä voi mustiakin mekkoja käyttää :D Valkoisten mekkojen kanssa tulee
      aina kaadettua muuten jotain päälle. Koputtaa puuta - vielä en ole tärvellyt tätä mekkoa.
      Kaftaanit on myös kivoja kesällä - helppoja pukea ja ottaa pois kun menee uimaan :)

      Poista
  4. Minä olen ostanut pari valkoista paitaa. Jotenkin tuo valkoinen on piristänyt muuten värikkäämpiä asuja. Ihania koruja sinulla muuten ja upea tuo mekko päälläsi. Näytät kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen ja päivettynyt iho on hyvä yhdistelmä, joka toimii minusta aika. Tosin pidän
      myös värikkäistä mekoista. Kiitos Outi ihanuus <3 Sinäkin näytät aina kuvissa upealta!

      Poista
  5. Ihana kesä lady!
    Tosi kaunis mekko ja tuo laukkua on magee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mekko oli positiivinen yllätys. Laukku oli myös yllättävän kiva
      ja itse asiassa ostin jo toisenkin pyöreän laukun kun kohdalle osui.

      Poista
  6. Valkoinen on kyllä upea vaikkakin arka väri (tai vaiko sitä edes varsinaisesti väriksi sanoa?), itselläni valkeat vaatteet odottavat ehkä vielä sitä kun niistä ei taaperon ruokalista löytyisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Mira valkoinen on väri toisin kuin musta. Valkoinen taas sisältää kaikkia valon aallonpituuksia, eli käytönnössä valkoinen sisältää kaikkia värejä. Sitä voidaan pitää värinä.
      Musta ei itse asiassa ole varsinainen värisävy, vaan se kuuluu värittömiin eli niin sanottuihin akromaattisiin sävyihin. Musta ei siis ole spektrin väri eikä sillä ole mitään tiettyä valon aallonpituutta.

      Jos sinulla on taaperon ruokalista sylissä niin minulla - siis aikuisella - on tapana pudotella juuri valkoisille vaatteille ruokaa :D

      Poista