syyskuuta 27, 2020

Poikkeuksellisen lämmintä säätä ja upeaa ruskaa







Viikonloppu oli todella poikkeuksellinen sään vuoksi. Kalenterin mukaan elämme syyskuun viimeisiä päiviä mutta eilen Suomessa mitattiin uusi loppusyksyn lämpöennätys. Kokemäen Tulkkilassa kohosi lämpötila +23,5C asteeseen avaran pellon keskellä! Myös Raumalla päästiin yli 23 asteen ja Porissa sekä Turussakin 22 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämmin itävirtaus on jatkunut jo neljän päivän ajan ja alkaneesta viikostakin on lupailtu tavanomaista lämpimämpää. JIHUU! Toisaalta pohjoisimmassa Lapissa on satanut jo ensilumi ja sunnuntai aamuna Kittilässä oli pakkasta -7,1 astetta. Kyllä meidän Suomenmaa on aika pitkä maantieteellisesti kun etelässä shortsit kelit jatkuvat ja pohjoisessa saa vetää pipon ja toppatakin jo ylleen. 












































Upeat syyskuun säät ovat houkutelleet minut ulos pitkille kävelylenkeille sekä lauantaina että sunnuntaina. Askelmittarissa onkin ihan kiitettävät lukemat molemmilta päiviltä. Lämmin sää ja alkanut ruska on suorastaan pakottanut samoilemaan metsään, merenrantaan ja niityille nauttien auringonsäteistä vielä hetken. Minä "ikuisena kesän kesän venyttäjänä" en ole edes pakannut kesävaatteita talvisäilöön. Ilman sukkiakin mennään edelleen. Kesähuoneessamme kukkivat vielä pelargoniat muiden kukkien lisäksi joten syysistutuksia en ole vielä parvekkeelle laittamassa vähään aikaan. Annan pelargonioiden nauttia vielä auringosta ja lämmöstä ennen talvehdittamista. 































Koska rakastan yli kaiken kevättä ja kesää tunnen joskus pientä haikeutta kun syksy alkaa saapumaan. Minulle sopii tällainen "kevyt laskeutuminen" syksyyn oikein hyvin eli lämpimät säät ovat olleet enemmän kuin tervetulleita. Luontokin taitaa olla hieman sekaisin tästä lämpöaallosta sillä vaikka osa puista on alkanut jo vetää lehtivihreää talteen niin apilat ja monet muutkin niittykukat kukkivat vielä iloisesti. En vielä ole tuntenut nenässäni "syksyn tuoksua" joten elän siis voimakkaasti vielä kesässä. Toki kaipaan pääskysiä, joita ei enää näy iltataivaalla kirkumassa. 

Omassa kotipihassani on vaahteroita paljon ja niissäkin on jo joka syksyinen väritys. Tämän postauksen vaahterat bongasin eilen kun palasimme kävelemästä Kallahdenniemen kierrokselta. Vaikka lämpötila on edelleen korkea niin valon määrän väheneminen on saanut jo puut valppaiksi. Viime viikolla 22.9. oli syyspäiväntasaus eli hetki, jolloin aurinko siirtyi taivaanpallon pohjoiselta puoliskolta eteläiselle. Viikko sitten tiistaina olivat päivä ja yö yhtä pitkiä. Mutta nyt päiväaika lyhenee koko ajan ja pimeä aika puolestaan pitenee. Lokakuun loppupuolella hyvästelemme kesäajan lopullisesti ja siirrymme vielä pimeimpiin iltoihin. 






























Puut ja kasvit ovat niin fiksuja, että ne ottavat talteen vihreän väriaineen syksyn alkaessa. Lehtivihreä eli klorofylli on arvokasta ainetta, joten sitä ei todellakaan kannata heittää hukkaan putoavien lehtien mukana. Muistatte varmasti  biologian tunneilta koulusta, että juuri lehtivihreän avulla kasvit yhteyttävät auringonvalon energian avulla hiilidioksidia ja vettä sokeriksi. Samalla tässä prosessissa vapautuu happea. Lehtivihreä on siis elintärkeää ja puiden kannattaa varastoida se runkoon talven ajaksi seuraavana keväänä käytettäväksi. 








Nämä mielikuvituksellisen kauniit punaiset, oranssit ja keltaiset lehdet syntyvät siis kun lehtivihreä häviää lehdistä. Lehtiin jää jäljelle vain punaisia ja keltaisia väriaineita, karotenoideja. Vaikka lämpimät ilmat vielä jatkuisivatkin niin puiden ja kasvien osalta valon määrän väheneminen on käynnistänyt jo ruska-ajan. Kauniiltahan puut ja kasvit näyttävät nyt koska normaalisti emme näe puissa punaista väriä. Vaahtera rivistö Viikissä näytti eilen siltä kuin se olisi ollut liekeissä. 

Lukijan pyynnöstä lisäsin kuvan viime viikolla Särkkäniemen luonnonpuistossa bongatuista metsäkauriista. Kuva on äärimmäisen epätarkka koska kamera oli siellä auton takaluukussa ja minä kännykkäni kanssa melko kaukana kaurisemosta vasoineen. Mutta siellä se suloinen trio oli, jonka näimme siis kahdesti viime viikon metsäretkillämme. 



Vaikka olen lapsuudessa tehnyt lukemattomia retkiä Lappiin en ole koskaan ollut siellä syksyllä. Olen monta vuotta haaveillut siitä, että tekisin reissun Pohjois-Suomeen silloin kun ruska-aika on siellä parhaimmillaan. Vielä toistaiseksi on tämä jäänyt haaveen ja ajattelun asteelle mutta jossain vaiheessa Lapin ruska on koettava omin silmin ja aistein. Ihailin ystäväni somessa ihan huikeita kuvia hänen syyskuun alun ruskareissultaan Lapissa. Erityisen vaikutuksen minuun teki valokuvissa upea maaruska, jota meillä etelässä näkee minusta paljon vähemmän. Jatkan haaveilua ruskareissustani koska jonain vuonna se tulee ihan varmasti myös konkretisoitumaan. 


Oletko sinä syksyihminen vai jäätkö kaipaamaan mennyttä kesää? 
Jos olet käynyt Lapissa ruska-aikaa mikä on paras muistosi sieltä? 
Mukavaa uutta kesäistä viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle ♥







8 kommenttia:

  1. Tämä lämpö on suorastaan ihmeellistä ja tulee mieleen, että samoin kuin ihanan lämmin kesä koronakevään jälkeen, nämä kauniit syyspäivät tuovat iloa nyt kun elämme taas sen kourissa.
    Olen itse pakannut jo osittain kesävaatteet pesun kautta kaappeihin; jokin mekko on tosin sellainen minkä huomasin käyvän syksylläkin hyvin nahkatakin tai neuleen kanssa.
    Pidän itse eniten keväästä, sen heleästä vihreydestä ja siitä, että kaikki ihana on vielä edessä... Kesäkin menee syksyn edelle... Tosin kesä oli niin kuuma, että kaipaan syksyn viileitä ilmoja parempien unien toivossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit syyspäivät vain jatkuvat vaikka tässä ehti jo kuukausikin vaihtua lokakuuksi. En minäkään enää hellemekkoja pidä mutta monia kesäisiä housuja ja mekkoja voi hyvin pukea päälleen juuri villatakin tai nahkatakin kanssa.

      Kevät ja kesä ovat omia suosikki vuodenaikoja mutta syksy ja talvi pitää myös mielen virkeänä kun ilmat muuttuvat. Meillä ei etelässä ole pitkään aikaan ollut kunnon talvea vaan sellainen "eurooppalainen lämmin, leuto talvisää", joka sekään ei pidemmän päälle innosta kun on niin kosteaa. Toisaalta vuoteen kuuluu neljä vuodenaikaa.

      Kivaa uutta viikkoa Maarit :)

      Poista
  2. Olen vasta viimeisen parin vuoden aikana oppinut etsimään kivoja asioita syksystä ja talvesta, mutta sanoisin, että kesää kaipaan aina :) Syksyssä parasta on pimeät illat ja ruska, sekä tietysti se kynttiläkauden avaaminen.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on värien puolesta kaunista aikaa. Niin kauan kun lehdet ovat puussa minäkin pidän ja jos ilmat vielä aurinkoisia niin upeaa aikaa. Pimeät illat kyllä kutsuvat syttymään kynttilöitä ja vähän jo kausivaloja parvekkeelle.
      Aurinkoista uutta viikkoa Outi <3

      Poista
  3. Syksy on minun lempi vuodenaikani - nautin väreistä ja siitä, että ilma on helppoa hengittää. Vaikka pidän myös niistä kuulaista ja hieman viileämmistä syksyn säistä, onhan tämä lämpöaalto ollut hemmottelua. Syksystä todellakin nautin, mutta sen marraskuun voisin jättää välistä;)
    Myös minä olen aina haaveillut siitä, että pääsisin näkemään Lapin ruskan ja toivottavasti meidän kummankin haave joskus toteutuu!
    Upeaa syksyä edelleenkin, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne montaa syksyihmistä mutta olisi voinut aavistaa sinun olevan yksi niistä. Moni yrittää minunlailla venyttää sitä kesää kun ei haluaisi luopua lämmöstä mutta tänä syksynä lämpöaalto on kyllä ollut ihan poikkeuksellinen. Olen nauttinut! Ja minäkin jättäisin marraskuun väliin :D
      Toivotaan, että ruskahaaveemme joskus toteutuu ja saamme nauttia silloin Lapin väreistä.
      Mukavaa syksyä Ladylle <3

      Poista
  4. Minä olen kesäihminen ja seuraavaksi eniten talvi-ihminen. Kesän päättyminen tuntuu aina haikealta ja syksyn pimeys hyvin raskaalta. Syksyssä ainoat ilot ovat sienet ja ruska. Parina viime syksynä onkin ollut hieno ruska.

    Minulla on myös haaveena päästä Lappiin ruska-aikaan. Tarkoituksena on toteuttaa se joku syksy. Se on vaaan vähän sellainen, että pitäisi pystyä lähtemään lyhellä varoitusajalla ja vähän säätiedotustakin tsekkaillen.

    Tarkoituksenani olisi päästä viikonloppuna ulkoilemaan ja ihailemaan ruskaa.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin myös sinun olevan kesäihminen! Kyllä kesäihminen toisen sellaisen tunnistaa :D
      Minulla valonmäärän lisääntyminen keväällä lyhentää entisestään unentarvetta ja olen
      ylhäällä jo auringon noustessa.

      Aika moni haaveilee Lapista ruska-aikaan. Se taitaa olla aika arpapeliä osuuko sinne
      juuri parhaimman ruskan tietämillä. Moni tuttuni käy vuosittain juuri syyskuussa Lapissa
      joten seuraakin varmasti saisi. Tässä on hyvä haave.

      Toivottavasti ehdit viikonloppuna luontoon. Aurinkoista uutta lokakuun viikko :)

      Poista