lokakuuta 18, 2020

Parvekkeella hyvästeltiin kesä ja siirryttiin syysasuun



Olen antanut periksi syksylle - vihdoin! Viime maanantaina vedin sukat jalkaan ensimmäistä kertaa ja se on minulle viimeistään merkki syksyn alkamisesta. Taivaalla lentäneet lintuaurat olivat viestittäneet jo viikkoja, että olisi aika hyväksyä kesän loppuminen. Kellastuvat ja punertuneet lehdetkin yrittivät myös kuiskia korvaani "Se on ohi nyt!" Toisaalta niitynpientareella oli juuri puhjennut puna-apila ja kissankelloja. Ikuistin ne kännykän valokuviin todisteeksi itselleni siitä, että kyllä kesä vielä jatkuu. Poikkeuksellisen lämpimät syys-lokakuun vaihteen säätkin sotkivat mieltä. "Ikuinen kesän venyttäjä" minussa haraa vastaan aina viimeiseen saakka kunnes lopulta luovuttaa ja hyväksyy syksyn. Tällaisia me kesälapset olemme. 




Jännä juttu, että olen viime vuonna tehnyt syyspostauksen tänne blogiin lähes samaan aikaan 21.10. Lokakuun loppuun mennessä parveke on yhtä poikkeusta lukuunottamatta ollut aina syysasussa. Syksyllä 2015 minulla ovat pelargoniat kukkineet parvekkeella vielä marraskuussa ja vasta 22.11. olen hyvästellyt lopullisesti kesän. Tuo on kyllä jo ihan ennätys enkä edes tarkalleen enää muista miksi asiaa on lykätty noin pitkälle. Ehkä työkiireet, oma saamattomuus tai joku muu force major -syy on ollut taustalla. Koskaan en nimittäin ole marraskuun alun jälkeen kulkenut sukitta ja nämä kaksi asiaa "kulkevat vähän käsi kädessä".



Kun kurkkasin tuota vanhaa 2015 vuoden postausta kirjoitan siellä "huristelin Tammiston Plantageniin" ja niin minä tein eilenkin. Olen tottunut asioimaan siellä ja valikoima on riittävän laaja. Plussaa näin korona aikana myös siitä, että liike on riittävän suuri eikä synny ruuhkia. Toinen paikka missä käyn on Suomenojan Plantagen. Tehdessäsi siellä keväthankintoja huomasin kuitenkin ettei liike ole yhtään niin avara ja valikoimakin vaikutti suppeammalta. Kaikki postauksessa näkyvät tuotteet olen ostanut eli tuotteita ei ole saatu yhteistyötä vastaan vaikka liikkeen nimi täällä mainitaankin.




Jouduin tekemään peräti kaksi ostosreissua myymälään koska kärryyni eivät kaikki hankittavat mahtuneet kerralla. Piipahdus liikkeessä kahdesti ei johtunut todellakaan pelkästään siitä, että "mopo lähti taas käsistä" vaan nyt taustalla olivat ihan järjelliset syyt. Ostin syyskukkia myös hautausmaalle joten kaikki eivät yksinkertaisesti olisi mahtuneet kärryyn. Sain kaikki juuri ja juuri mahtumaan auton takaluukkuun tai jos totta puhutaan jouduin ottamaan vähän kasveja myös sisälle. Ehkä se mopo sittenkin lähti käsistä. Minä kukkamyymälässä olen vähän kuin lapsi karkkikaupassa - liikaa houkutuksia!





Marjon matkaan lähti erivärisiä callunoita, marjakanervia, koristekurpitaoja ja Lawsoninsypressi "Elwoodii". Olisin halunnut myös skimmian mutta ne oli ilmeisesti myyty loppuun. Tai sitten ei vain osunut silmään. Koristekaalejakaan ei enää ollut mutta onneksi sain koristekurpitsoja. Isojakin kurpitsoja olisi ollut tarjolla mutta päätin jättää sellaisen kuitenkin ostamatta. Lyhdyn kaivertaminen on aika iso puuha joten päätin tyytyä pieniin kurpitsoihin. Muratit jäivät parvekkeelle ja katsotaan miten niiden käy. Viime vuonna yksi talvehti! Yritin ummistaa silmäni kaikelta joulutavaralta, joka oli laitettu jo esille. Taas kävi mielessä ajatus "Miksi jo näin aikaisin?" Toisaalta meidän lähikaupassa on ollut joulusuklaatkin esillä jo kolmatta viikkoa. 




Korjasin pois aurinkovarjon ja värikkään parvekematon joten kesä oli laitettu virallisesti pakettiin. Istuin kuitenkin tänään aamupäivällä vielä hörppimässä kahvia parvekkeella tosin takki päällä. Nyt ulkona paistaa kuitenkin aurinko niin kirkkaasti, että taidamme lähteä Minnien kanssa seikkailemaan jonnekin ja samalla haukkaamaan happea. Nyt kannattaa nauttia hyvästä säästä koska ensi viikolle taitaa olla luvassa sateita ja ehkä luntakin...





♥ Mukavaa sunnuntaita ja pysykää terveinä ♥


lokakuuta 14, 2020

Villa Kokkonen on Alvar Aallon pöytäliinaan luonnostelema taiteilijatalo


Tuusulanjärven rannalla seisoo viuhkamainen taiteilijatalo Villa Kokkonen. Tämän talon arkkitehti Alvar Aalto luonnosteli ravintolan pöytäliinaan hyvän ystävänsä säveltäjä Joonas Kokkosen flyygelin ympäri 1967. Kun luova ihminen saa idean ja skissipaperia ei ole saatavilla käytetään mitä käsillä on eli vaikka valkoista liinaa! Aalto oli urallaan suunnitellut vain muutamia yksityiskoteja mutta miesten välinen ystävyys sai hänet tarttumaan tehtävään kun Kokkonen tiedusteli Aallon toimistosta arkkitehtia taloprojektiinsa. Kokkoselle oli äärimmäisen tärkeää, että hän saisi sävellystyönsä aikana kävellä flyygelinsä ympäri. Ja totta kai myös talon akustiikka, johon Aalto paneutui Kokkosen konserttitilassa, jonka ympärille myös koko muu asuintalo hahmoteltiin ja rakennettiin. 







Alvar Aallon ravintolan pöytäliinaan piirtämä luonnos on nähtävillä kopiona Villa Kokkosessa. 

Säveltäjä Joonas Kokkonen (1921-1996) oli 1900-luvun arvostetuimpia suomalaissäveltäjiä ja Suomen Akatemian jäsen kuten myös Alvar Aaltokin. Kokkonen oli syntynyt Iisalmessa mutta Joonaksen ollessa 5-vuotias muutti perhe Järvenpäähän. Vuoteen 1945 tuleva säveltäjämestari asui vanhempien luona kunnes hän lähti opiskelemaan Helsinkiin. Joonas Kokkonen valmistui 1948 filosofian kandidaatiksi pääaineenaan musiikkitiede. Pianonsoiton diplomin hän sai 1949 Sibelius-akatemiasta. 




      Joonas Kokkonen 1959, kuvaaja tuntematon / Wikipedia


Joonas Kokkonen palasi kuitenkin 1960-luvulla takaisin Järvenpäähän. Tuusulanjärven rannalle oli jo 1800-luvun loppupuolella alkanut syntyä merkittävä taiteilijayhteisö, joka kiinnosti Jean Sibeliuksen takia myös Kokkosta. Kun vierailin Ateuneumin Järven lumo -näyttelyssä lokakuussa 2013 kirjoitin siitä tekemääni näyttelypostaukseen seuraavasti.


"Mietin mielessäni aikaa yli sata vuotta sitten kun Juhani Ahon puoliso Venny Soldan-Brofeldt on löytänyt perheelle Aholaksi nimetyn talon Järvenpään kylästä ja perhe on muuttanut maaseudun rauhaan pois kaupungin hulinasta. Muutaman vuoden sisällä ystäväperheet Pekka ja Maija Halonen, J. H. Erkko, Eero ja Saimi Järnefelt sekä Jean ja Aino Sibelius seurasivat perässä ja tämä ainutlaatuinen taiteilijayhteistö syntyi. Kaupunkiin oli kuitenkin junalla lyhyt matka ja perheiden miehillä myös Hotelli Kämpiin ja "sivistyksen" pariin :D"




Villa Kokkonen tien puolelta kuvattuna.

Joonas Kokkonen tapasi 1952 esikuvansa Jean Sibeliuksen. Näitä kahta suurta musiikkimiestä on myös verrattu usein toisiinsa. Heillä molemmilla oli absoluuttinen sävelkorva ja Kokkosta on joskus kutsuttukin "Sibelius nro 2". Ihan Sibeliuksen sävellystahtiin Kokkonen ei ehtinyt sillä hän sävelsi vain neljä sinfoniaa kun Sibeliukselta niitä syntyi peräti kahdeksan. Joonas Kokkosen ehkä tunnetuin teos on ooppera "Viimeiset kiusaukset", joka kertoo maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisesta. 



Kuva Kari Hakli, Alvar Aalto museo 

Joonas Kokkonen muutti vuonna 1963 perheensä kanssa Järvenpäähän takaisin. Taiteilijayhteisön viimeinen jäsen Jean Sibelius oli ehtinyt jo kuolla 1957 päättäen samalla yhden aikakauden. Tuusulanjärven rannalle alkoi kuitenkin kohota uusi taiteilijakoti Villa Kokkonen Alvar Aallon suunnittelemana 1967-1969. Joonas Kokkonen hankki rantatontin Järvenpään Vanhankylänniemestä ja Tuusulanjärven toisella puolen sijaitsi Sibeliuksen Ainola, jossa Kokkonen oli itse vieraillut 1944. Alvar Aalto ihastui rantatonttiin ja hän piirsikin ensimmäisen hahmotelman jo vierailtuaan paikan päällä Järvenpäässä. 












Villa Kokkosen viuhkanmuotoinen talo jakautuu kolmeen eri osaan: makuuhuoneet ja keittiö, ruokailu- ja olohuone sekä suurimpana säveltäjän työhuone, joka hallitsee taloa. Talon suunnittelussa oli tärkeää erottaa säveltäjän työhuone perheen muista tiloista ja taata näin Kokkoselle työrauha. Konserttisalin osa on muuta rakennusta korkeampaa tilaa, jotta siitä on saatu akustisesti juuri oikeanlainen säveltäjälle. Tilan erotti myös äänieristetty ovi muusta talossa. Tässä työtilassa Kokkonen sävelsi ja siellä oli myös mahdollista pitää kamarimusiikkikonsertteja yleisölle. Säveltäjä on nähnyt korkeista ikkunoista myös Tuusulanjärvelle niin halutessaan. 








Villa Kokkosen sisätiloissa ei saanut valokuvata eli olen ottanut sisäkuvat paikan päällä esillä olleesta Meillä kotona -lehden artikkelista ja japanilaisesta julkaisusta, johon oli myös tehty juttu Villa Kokkosesta. Pohjapiirrosten kopioita oli nähtävillä ja niitä sai vapaasti kuvata. Tämän flyygelin ääressä Joonas Kokkonen on säveltänyt musiikkiaan. Tilan seiniä peittävät lukuiset kirjahyllyt, jotka ovat täynnä kirjoja. Seinällä on mustavalkoisia valokuvia Viimeiset kiusaukset -oopperasta. 


Villa Kokkosen viettävä tontti on länteen ja kauempana välkkyvää Tuusulanjärveä kohden. Pihanpiirissä on kolme erillistä rakennusta. Päärakennuksesta laskeutuva villiviinien peittämä pergola kuljettaa hirsiselle saunarakennukselle, jonka edestä löytyy vapaamuotoinen uima-allas. Itse päärakennus on rakennettu hirsistä jotka on verhoiltu kapealla, tummalla pystylaudoituksella. Autotalli sijaitsee pihalle johtavan sisääntulon vieressä. Kun Villa Kokkosta lähestyy tieltä käsin talo näyttää melko sulkeutuneelta ja huomio kiinnittyykin orgaaniseen katokseen sisäänkäyntioven päällä. Tällä puolella myös ikkunapinta-alaa on vähän. 



Hirsinen saunarakennus poikkeaa kahdesta muusta rakennuksesta arkkitehtonisesti niin paljon, että tulee vaikutelma sympaattisesta kesämökin rantasaunasta. Varmasti Alvar Aallon materiaalivalinnoilla ja saunan sijainnilla onkin haluttu luoda rennompi ympäristö saunomiselle ja uimiselle. Uima-altaan orgaaninen muoto saa sen näyttämään metsälammelta, jonka taustalla avautuu isompi järvimaisema. 



Villa Kokkosesta löytyy paljon tuttuja yksityiskohtia Alvar Aallon muuhun tuotantoon. Villa Mairea Noormarkussa valmistui jo 1939 mutta sieltä löytyy ulkoverhoilusta samanlaista rimoitusta kuin Villa Kokkosesta 30 vuotta myöhemmin. Itse talo tosin on puhtaan valkoinen ja puurimoitus punaisenruskea ajan hengen mukaisesti. Villa Maireankin sisääntulon päälle Aalto on piirtänyt katoksen. Myös rehevät pergolat ja orgaaninen uima-allas löytyvät Aallon ystävilleen Maire ja Harry Gullichsenille suunnitellusta Villa Maireasta. Minä vierailin 2015 elokuussa Villa Maireassa ihailemassa sen arkkitehtuuria ja interiööriä. Alvar Aallon omasta kotitalosta Munkkiniemen Riihitieltä puolestaan löytyy yhtä suljettu sisääntulo kuin Villa Kokkosesta. 


Villa Kokkonen valittiin vuonna 2012 ensimmäisten suomalaistalojen joukossa Iconic Houses -verkostoon, johon kuuluu maailman tunnetuimpia talomuseoita. Suomen muut kohteet Villa Kokkosen lisäksi ovat Alvar Aallon kotitalo, Didrichenin taidemuseo, Futuro-talo Emmassa, Tarvaspää Gallen-Kallelan museo, Hvitträsk, Alvar Aallon Muuratsalon koetalo, Studio Aalto ja Villa Mairea. Aika monessa olen ehtinyt vierailla mutta muutamia vielä katsomatta ja kokematta. Täytyy ottaa loputkin haltuun kun taas voimme vapaammin liikkua ja koronapandemia on voitettu. 


Elina Viitaila ja Antti A. Pesonen isännöivät Villa Kokkosta nykyään. 

Villa Kokkonen on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Itse talo on legendaarinen Alvar Aallon taidonnäyte ja talokierros on ohjelmanumero jo itsessään. Taloa jo vuodesta 2009 isännöinnyt pariskunta Elina Viitaila ja Antti A. Pesonen toteuttavat taiteilijakotikierroksen hyvin persoonallisesti. Antin vetämillä talokierroksilla tutkitaan tarkkaan erilaisia kuvakulmia jotta saataisiin hyviä valokuvia Villa Kokkosesta. Antti jopa kehottaa rohkeasti kuvaajan vaikka maahan makaamaan täydellisen valokuvan saamiseksi kertoen samalla talon arkkitehtuurista ja Kokkosesta seikkaperäisesti. 


Elinan kuva lainattu Villa Kokkosen sivuilta, Antin valokuvattu kierroksen aikana.

Talokierros päättyy Villa Kokkosen konserttisaliin, jonka flyygelin ääreen istahtaa Elina soittamaan ja Antti puolestaan laulaa. Musiikkihetken jälkeen on mahdollista istua vielä nauttimaan kahvista tai teestä sekä Elinan leipomista lämpimäisistä. Villa Kokkonen on Museokortti kohde ja talosta löytyy myös pieni museokauppa, jossa myynnissä on mm. Elinan kutomia töppösiä, teetä, kahvia. 

Isäntäparin tervetulotoivotus vieraille on "Tervetuloa vierailulle Alvar Aallon suunnittelemaan taiteilijakotiin, jonka sydämenä on arvoflyygeli ja konserttisali."

Villa Kokkonen on avoinna ympäri vuoden ja se löytyy osoitteesta Tuulimyllyntie 5, Järvenpää. Talon lähellä on paikoitustilaa autoille. Tarkemmin Villa Kokkosesta talomuseon kotisivuilta ja Facebookista.

Minä vierailin Villa Kokkosessa vuosi sitten syyskuussa 2019. 

lokakuuta 09, 2020

Syysseikkailuun Skatanniemellä mahtui monta mielenkiintoista paikkaa

Syys-lokakuun vaihteen lämpimät ja aurinkoiset säät ovat saaneet meidät seikkailemaan Uutelan alueelle useamman kerran. Paikassa tuntuu olevan niin paljon kaikkea mielenkiintoista, että yhdellä käynnillä ei kaikkea ehdi millään ottaa haltuun. Koko Uutelan alue on kooltaan peräti 135 hehtaaria! Kiireisen työpäivän jälkeen on myös ihanaa mennä metsään tai merenrannalle vetämään keuhkot täyteen raikasta happea ja tuulettamaan ajatuksia. Myös entisestään kiristynyt koronatilanne patistaa liikkeelle paikkoihin, joissa poluilta voi tarpeen vaatiessa hypätä vaikka metsään jos tilanne käy liian ruuhkaiseksi. 

Toistaiseksi ulkoilureiteillä on iltaisin ollut väljää. Kannattaa vain muistaa pitää varansa ettei pimeä yllätä kuten meille meinasi käydä yhdellä reissullamme. Aurinko laskee nimittäin yllättävän nopeasti ja sitten onkin ihan pilkkopimeää. Teimme jo aiemmin Särkkäniemen luonnonsuojelualueelle retken, joka innoitti myös pari ystävääni ajelemaan meiltä Espoosta Itä-Helsinkiin kurkkimaan samoja paikkoja. 

Skatan tila





Skatan tilan hirsistä rakennetun aitan toisessa päädyssä on tiilestä tehty osa, jonka neljä suurta myllynsiipeä on purettu jo 1930-luvulla. 


Helsingin kaupunki osti Uutelan ulkoilualueeksi jo 1953, ennen kuin seutu liitettiin 1966 Helsingin kaupunkiin. Uutela ja Skatan tila olivat aikoinaan osa Vuosaaren kartanoa, joka pitää ehdottomasti käydä myös katsastamassa jossain vaiheessa. Asutusta Uutelassa on ollut jo 1600-luvulla ja 1800-luvun lopulla merenrannoille kohosi useita upeita arvohuviloita. Uutelan ulkoilualueen nimi annettiin 1967 tilan nimestä Nybonds. 
 



Skatan tila Uutelassa on kuin pala perinteistä suomalaista maaseutumaisemaa punamultaisine rakennuksineen ja riukuaitoineen. Silti ollaan Helsingissä ja vajaan kilometrin päässä kohoavat Aurinkolahden uudet kerrostalot. Skatan tila on kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus ja myös sen perinnemaisema niittyineen vie meidät aikaan kun tila oli vielä kruununtila, jonka omisti valtio mutta se periytyi sukupolvelta toiselle. Isossa jaossa 1778 Skata ja Nybonds olivat vielä jakamattomia ja viljelysmaat jaettiin vasta 1800-luvulla. Skatan perintötila liitettiin Vuosaaren kartanoon 1880-luvulla. 




Skatan tilan nykyinen päärakennus on 1800-luvulta. Punamultaisen talon pihajulkisivussa on suuri lasiveranta ja yksikerroksinen, harjakattoinen sisääntulo. Skatan tilan omistaa nykyään Helsingin kaupunki. Tilan ehkä kuuluisin vuokralainen oli kuvanveistäjä, karjakko ja suomalaisen perinnekarjan puolustaja Miina Äkkijyrkkä 1990-luvulla. Äkkijyrkkä palautti tilan perinnemaiseman ja niityillä laidunsi Miinan kyyttölauma. Kyytöt ovat itäsuomenkarjaa, joka on uhanalainen suomalainen karjarotu. Äkkijyrkkä työskenteli myös tilalla tehden veistoksiaan. 



Kaupunki kuitenkin irtisanoi maa-alueen sekä kiinteistön vuokrasopimukset, joita Äkkijyrkkä vastusti viimeiseen saakka. Lopulta 2010 kuvanveistäjä sai häädön tilalta. Nykyään Skatan tilan päärakennuksessa on vuokralla Sininauhasäätiö, joka järjestää Green care -toimintaa sosiaali- ja terveysjärjestöille. Tilalla on käynyt mm. mielenterveyskuntoutujia, maahanmuuttajia ja kehitysvammaisia. Pihapiirissä on nostalgisia heinäseipäitä ja ihanaa vanhaa riukuaitaa luomassa maaseudun leppeää tunnelmaa tälle vanhalle tilalle. 





Skatan tilan muusta vanhasta rakennuskannasta on jäljellä enää kaksi vajaa, rapattu kivinavetta ja hirsinen aitta. Aitan toisessa päädyssä on tiilinen pyöreäpäätyinen rakennus, joka mahdollisesti on ollut tuulimylly veden pumppausta varten. Neljä suurta myllynsiipeä on purettu jo 1930-luvulla. Valkoisessa kivinavetta on toiminut kesästä 2019 Sininauhaliiton ja 4H-yhdistyksen kotieläinpiha. Kesällä pihalla on ollut lampaita ja karitsoja, vuohia, pupuja ja kanoja. Eläimiä saa syöttää tiettyinä aikoina ja myös laidunvierailuita järjestetään. 

Kivinavetassa on toiminut Suomen vanhin ratsastuskoulu Keskustalli 1950-luvun puolivälistä 1970-luvulle. Silloin Skatan laitumilla on ollut myös hevosia laiduntamassa. Moni helsinkiläisnuori on päässyt kesäleirillä kokeilemaan ratsastamista ensimmäisen kerran juuri täällä Keskustallilla. Kesäisin nuoret kävivät myös hevosten kanssa meressä polskimassa. Varmasti monella nyt jo aikuisella helsinkiläisellä on ihania kesämuistoja tästä maalaismaisemasta ja ratsastuksesta. 

Skatanniemen tykkipatteri






Seuraavaksi lähdimme kävelemään kohden merta ja Skatanniemen kärkeä, jossa sijaitsee entinen Skatanniemen patteri. Vuosaaren alueelta löytyy 1.maailmasodan aikaisia linnoitteita myös läheisestä Mustavuoresta. Suomihan oli yli sata vuotta sitten vielä osa Venäjän keisarikuntaa ja Helsingin ympärille rakennettiin 1914-1917 pääkaupunki Pietarin suojaksi maalinnoitteita. Sekä saariin että rannoille rakennetun meririntaman itäisin varustus löytyy juuri täältä Uutelan Skataniemestä. 






Venäläiset aloittivat Viaporin merilinnoituksen vahvistamisen 1860-luvulla ottamalla sotilaskäyttöön lähes kaikki Helsingin edustalla olevat isot saaret. Skatanniemen linnoitus onkin ainoa mantereella sijaitseva meririntaman tukikohta. Vuoden 1917 aikana venäläiset rakensivat tämän tykkibunkkerin Skatanniemeen. Käytyäni kesälomalla Reposaaren linnakepuistossa huomasin myös täällä Uutelan linnoituksessa "samanlaisia rakenteellisia yhtymäkohtia" linnakkeiden välillä vaikka kohteet onkin rakennettu vähän eri aikaan. 





Betonisen bunkkerin takaa löytyy edelleen paikat neljälle tykille. Kalliossa on pyöreässä kehässä jäljellä tykkien pultit, joihin 152mm Canet- tykkejä ei koskaan edes ehditty asentaa. Joulukuussa 1917 Suomi julistettiin itsenäiseksi ja venäläiset vetäytyivät maasta. Patterin keskiosasta on purettu osa pois Skatanniemen kärkeen kulkevan tien alta. 

Vaikka olenkin suuri graffitien ja katutaiteen ystävä tuntui ikävältä, että osa linnoituksesta oli peitetty värikkäillä kuvilla. Vanhojen historiallisten paikkojen spraymaalaaminen ei minusta ole mielekästä vaan mieluummin näkisin tätä taidetta jossain ihan muualla. Vaikka niissä tylsissä betoniseinissä teiden varsilla. Vanhoja rauniopaikkoja on tyhmää tuhria!








 Kuva Vuosaari-lehti 2020

Skataniemen linnaketta ei selvästikään pidetä kunnossa. Kurkkasimme miehistösuojiin mutta sinne ei kyllä olisi uskaltanut mennä sisälle koska aikoinaan kattojen vahvistuksena ollut rauta oli poistettu. Myös muut betoniin valetut ammushuoneet ja hissihuoneet olivat osittain epämääräisen roskan peitossa. Ehkä täällä on joku majaillutkin joskus tai ainakin viettänyt aikaa. Jonkin verran myös rikottua lasia näkyi linnakkeen ympärillä joten piti katsoa tarkkaan ettei Minnie astua siihen. 








Vanhat huvilat 

Uutelan alueelta löytyy todella upeita vanhoja huviloita. Löysin netin syövereistä vuonna 2003 tehdyn "Uutelan rakennetun ympäristön kartoituksen" . Alueella on itse asiassa 17 erilaista rakennusta ja joukossa todella upeita helmiä. Uskalsimme kävellä pienen matkan Skatanniemen linnakkeen ohi alueelle, jossa oli moderneja 1950-luvun arkkitehtonisia taloja, joiden pihoilla näkyi upeita liuskekivipolkujakin. Koska emme olleet varmoja oltiinko jo yksityisalueelle käännyimme pois emmekä tallentaneet mitään kameralle tai kännykkään. Upeita huviloita pääsimme kuitenkin näkemään kun kävelimme poispäin Skatanniemeltä.  





Villa Meriharju on arkkitehti Selim A. Lindqvist suunnittelema jugendrakennus vuodelta 1910. Talo on aikoinaan tehty Björkenheimin suvun kesähuvilaksi ja jossain vanhoissa kartoissa se näkyy myös nimellä Skatagård. Lindqvist oli suunnitellut useita rakennuksia tälle suomalaiselle aatelissuvulle, joka on 1700-luvulta alkaen ollut merkittävästi mukana Suomen talouselämässä teollisuudenharjoittajana sekä maatalouden kehittäjänä. 




Villa Meriharjun merenpuoleinen julkisivu on säilynyt lähes alkuperäisenä mutta muuten rakennusta on ajan saatossa muutettu. Hulppeassa huvilassa on peräti kolme kerrosta ja sisäänkäyntijulkisivussa on näkyy torniaihetta. Rakennuksen ikkunoista löytyy myös uskomattoman kauniita lasimaalauksia ja sisäkuvissa näkee kauniita puuornamentteja huonetiloissa, jotka on kunnostettu 1990-luvulla. Talon meren puolen puutarhan on suunnitellut puutarha-arkkitehti Paul Olsson. Nykyään talo toimii Meriharjun luontotalona ja siellä sijaitsee Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen toimipaikka, joka on erikoistunut luonto- ja ympäristöasioihin. Olisi todella mielenkiintoista päästä vierailemaan talossa mutta kun en itse enää kuulu paikan kohderyhmään onkohan se mitenkään mahdollista?




Villa Vuosanta (ent. Villa Karlstén) puolestaan on löytyy Hallkullaniemen puolelta eli oheisen kuvan olen ottanut Skatanniemeltä. Villa Vuosannan päärakennus on rakennettu vuonna 1900 ja arkkitehteinä olivat Geselius-Lindgren-Saarinen. Paikalla on aikoinaan ollut Skatan torppa, jonka apteekkari Walter Karlstén vuokrasi 1899 ja myöhemmin 1930 osti itselleen. Kellertävän puolitoista kerroksisen jugendvaikutteisen huvilan julkisivut on rapattu ja talon katto on puolestaan tiiltä. Päärakennuksen lisäksi tontilla on 1800-luvun torppa, jota on laajennettu ja kunnostettu. Pihapiiriin kuuluu myös venevaja (Eliel Saarinen), pieni talousrakennus (Eliel Saarinen) ja 1970-luvulla rakennettu sauna. 

Villa Vuosannan rantasaunassa on mahdollista kuukausittain myös saunoa yleisillä saunavuoroilla. Vaurauskalenteri ei toimi nyt korona-aikana netissä joten kannattaa soittaa paikan päälle ja varmistaa mahtuuko mukaan. Villa Vuosanta toimii nykyään merellisenä kokous- ja juhlakartanona. 



Puutarha talon ympärillä on apteekkari Karsténin pojan Erik Karlsténin perustama. Puutarha koostuu kivkkopuutarhasta ja arboretum-osasta, jossa alun perin on ollut noin 2000 eri puu-, pensas- ja perennalajiketta. Siemeniä kasveihin on hankittu aikoinaan mm. Kaukasukselta ja Tiibetistä. Koska olimme alueella vain piipahmassa emmekä halunneet häiritä siellä olevia henkilöitä emme kävelleet edes talolle saakka vaan nappasin julkisivukuvan netistä. Puutarha oli kaunis! 




Uutelan viljelypalstat

Kun kävelimme takaisin Skatan tilaa ja parkkipaikkaa kohden ihastelimme tien varressa olevia Uutelan viljelypalstoja. Olen nähnyt monia viljelypalsta-alueita mutta minusta Uutelan kokoista viherkeidasta en koskaan ennen ole kokenut. Hyvin hoidettuja ja aidattuja palstoja, joissa näytti olevan hyötykasvien lisäksi vielä syyskukkiakin. Ihania ruskan värejäkin nähtiin palstoilla. Viljemiä olisi toki voinut mennä katsomaan ihan itse alueellekin mutta koiran kanssa en sinne halunnut mennä.



















Aurinko värjäsi jo puut parkkipaikan lähellä viimeisillä säteillään joten oli aika lopetella retki tältä illalta ja suunnata kotia kohden syömään illallista. 

Onko Uutelan alue tai Skatanniemi tuttuja paikkoja? Oletko harrastanut palstaviljelyä vuokratontilla? Jos olet ollut palstaviljelijä kerro mitä olet kasvattanut?




Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua ♥





lokakuuta 03, 2020

Minnie täyttää tänään 15 vuotta ♥ ♥ ♥



Tänään meillä on SUURI juhlapäivä sillä rakas Minnie koiruus täyttää 15 vuotta! Juurihan minä lähdin vain katsomaan russelin pentuja Söderkullaan. Kaikkihan me tiedämme mitä tapahtuu kun näkee suloisen koiranpentukatraan, joka tuijottaa nappisilmillään vaatien huomiota. Jos itsellä on yhtään ollut koirakuumetta niin 100% todennäköisyydellä se kaksinkertaisuus pieniä vilkkaita koiranpentuja silittämällä ja sylittämällä. Koirakuume ei todellakaan laannu vaan se kasvaa entisestään. Niin sitä kävi minullekin mutta niin oli tarkoituskin tapahtua. 

Meidän yhteinen taipaleemme on alkanut jo 2005 joulukuussa kun Minnie luovutettiin minulle kasvattajalta. Toivottavasti saamme vielä monia hyviä hetkiä jatkossakin yhdessä ♥ Koska Minsu on ensimmäinen koirani on ollut paljon uutta ja kantapään kauttakin opittua mutta päivääkään en vaihtaisi yhteiselostamme pois. En edes niitä aamuja kun vettä vihmoo vaakatasossa harmaalta marraskuun taivaalta ja pitää lähteä aamulenkille ehkää vähän vastahakoisen koiruuden kanssa. 


Jackrussell pentueen emä Minttu oli synnyttänyt 3.lokakuuta viisi pentua, joista kolme oli uroksia ja kaksi narttua. Pennuille oli annettu nimiksi Maximus, Mini, Miio, Minnie sekä Miilo ja kuvassa M-pentueen pikkuiset ovat kahden päivän ikäisiä. Yhtä poikaa lukuunottamatta kaikki olivat saaneen valkomustan värin äidiltään. Minniellä on otsallaan hauska "kolmas silmä"


"Minnie oli viimeinen pentu, joka noudettiin eli tämä kuva on otettu päivältä jolloin hain oman russelinpentuni kotiin. Emo Minttu vaikutti jo selvästi helpottuneelta, että pääsi villistä viisikosta eroon ja oli paljon huolestuneempi siitä ruokasäkistä, jonka kasvattaja antoi minulle mukaan kuin viimeisen pentunsa lähdöstä. 

Serkkuni ajoi autoa kotimatkalla ja minä istuin koiranpentu sylissä ja aluksi tuntui, että Minnie vain uikutti surkeasti lähtöään kunnes nukahti pieneen kerään. Uuteen kotiin päästyään pikkuinen tepasteli asunnon läpi ja meni omaan petiinsä nukkumaan kun olisi ollut täällä aina. Muistan kuinka ensimmäisenä yönä heräsin vähän väliä katsomaan, että pennulla olisi kaikki hyvin. Muistan myös miten pieni Minnie oli silloin eli yritin turhaan etsiä tänne blogiin kuvaa siitä kun nuoli jugurttipurkkia puhtaaksi ja sen koko pää oli purkin sisällä. Minusta tuntuu, että mahtui kahdelle kämmenelle koko koira."

Ylläolevat lauseet kirjoitin ihan blogin alkutaipaleella postaukseen "Minsu Ministeri". Muistan edelleen elävästi tuon päivän ja pienen pennun saapumisen meille. Tuossa se nyt 15 vuotta myöhemmin nukkuu tuhisten uudessa pedissään, jonka sai syntymäpäivälahjaksi. Löysin juuri Minnien väreihin sopivan mustavalkoisen pedin Tammiston Peten koiratarvikkeesta. 


Minnie vietti vuoden kuluttua 1-vuotissynttäreitään, joita juhlittiin useammin ystävän voimin. Väsäsin "ihmisystäville" Minnien näköisen synttärikakun, jota myös itse päivänsankari sai maistaa vain pienen palasen. Hänen oma kakkunsa oli sitten ihan koiralle tehty. Nuo punaiset vadelmakarkit symboloivat Minnien punaisilla kukilla varustettua kaulapantaa, jota hän käyttää edelleenkiin ulkolenkeillä. 

Pahoittelut jo tässä vaiheessa siitä, että tässä postauksessa on paljon todella huonoja ja epätarkkoja kuvia. Elettiin siis vuotta 2005 ja en edes omistanut silloin vielä järkkäriä. Osa kuvista on näpsitty jollain vanhalla Nokian-luurilla aikana jolloin puhelin oli enemmän soittamiseen kuin muihin tarkoituksiin :D 


Ihan kotimme lähellä oli kivan pieni ja idyllinen Topparoikan koirapuisto, josta tulikin metsälenkkien lisäksi meidän päivittäinen kohtaamispaikka. Minnien sosiaalistamisen kannalta oli hyvä tavata myös muita koiria. Puistossa tutustuttiinkin moniin kivoihin koirakavereihin, joista osa on jo siirtynyt "autuaammille metsästysmaille". Perustin Facebookiin Topparoikan koiranpuisto -ryhmän ja ryhmään liittyi 170 lähiseutujen koiraharrastajaa. 

Muistan kun vietimme koirapuistossa Minnien 5-vuotissynttäreitä ja niistä löytyy kuviakin Minnien omalta Facebook-sivulta. Valitettavasti Topparoikan koirapuisto lakkautettiin pari vuotta sitten ja uuteen pidemmällä sijaitsevaan puistoon emme ole enää menneet. Puisto kun sijaitsee aukealla niittyalueelle ilman yhtään puuta - minusta ei siis ollenkaan viihtyisä paikka eikä varmaan myös Minsusta. Koirakamuja on kyllä ikävä ♥


Minnie on totutettu jo pennusta käyttämään vaatteita. Kun se joulukuussa 2005 tuli meille oli talvi, paljon lunta ja pakkasta. Lyhyen karvan ja noihin aikoihin myös ihan karvattoman masunalustan takia Minnie tarvitsi lämpimän talvipalttoon. Tuon hauskan kylpytakin ostin sille jostain kirpparilta ja karvareunainen takki taisi lähteä mukaan jostain talvialesta. Punainen villapaita herätti japanilaiset turistit kuvailemaan Minnietä kun olimme katselemassa Joulukadun avajaisia joskus 2010-luvun alkupuolella. Muistan, että kamerat räpsyivät ja Minnie poseerasi suuntaan ja toiseen Tuomiokirkon rappusilla. Minsu on aina ollut varsinainen linssilude :D 


Talvi 2014 oli ihan hurjan kylmä mutta tuttuni tekemä pitkäpunttinen haalari ja kätevät fleece-töppöset jalassa me ulkoilimme Kaivopuiston rantoja ja kävimme myös Uunisaaren kautta Sirpalesaaressa. Minnie on aina ollut innokas liikkuja ja vasta nyt ihan viime vuosina sitä eivät ihan hirveät sadesäät houkuttele kävelemään pitkästi. Toisaalta joskus kun se saa hyvän hajun ei haittaa vaikka sataisi rakeita - tästäkin on kokemusta. 




Minnie putosi ensimmäisenä kesänään laiturilta vahingossa laiturin ja veneen väliin kun olimme Karjalohjalla vierailemassa kesämökillä. Sain nostettua sen heti ylös mutta jotenkin Minsulle jäi pieni pelko vettä kohtaan. Se ei esimerkiksi Rajasaaren koirapuistossa oikein tykännyt mennä veteen edes kahlaamaan. Kävimme vain kerran uintioppaan kanssa harjoittelemassa uimista Hyvinkäällä ja tämän jälkeen Minnie on rakastanut vettä. Siitä on tullut melkoinen vesipeto! 



Tässä Minnien taidonnäyte kepin hakumatkalta Rajamäeltä. Olen antanut sen uida valjaat päällä, joten tarvittaessa koira on helppo nostaa vedestä jos apua tarvitsee. Tuosta laiturilta putoamisesta taisi jäädä myös emännälle vähän traumoja....




Minnie on todella ihmisrakas ja joskus tuntui, että se oli enemmän kiinnostunut lenkkipolulla ihmisistä kuin toisista koirista. Kuvassa Minnie suukottelee Minnaa ja Lottaa. Sarin kanssa Minnie on tältäkin kesältä tutuissa Vanhankaupunginlahden maisemissa kävelyllä. Tutut ja mielenkiintoiset paikat kierrellä ja samalla toki "lukea muiden koirien viestejä". Kummityttöni sanoo aina, että "Minnie lukee muiden koirien Facebook postaukset ja viestit"



Kyllä Minnie pusuttelee myös emäntäänsä ja käpertyy syliin saamaan silityksiä. Yhteiselomme sujuu hyvin mutta täytyy aina muistaa, että Minnie on terrieri eli luonteeltaan hyvin vilkas, kovapäinen ja itsepäinen myös. Muistan kuinka pentuna se meni joskus maahan makaamaan kuten lapset karkkihyllyn eteen kaupassa eikä liikkunut vaikka maanittelit kuinka. Minnie kokeilee edelleen rajojaan siitä kumpi meistä heiluttaa vallanvaltikkaa. Ei meillä nyt ihan päivittäin käydä enää taistelua siitä kumpi on Kuningatar ja kumpi Prinsessa mutta viikoittain kyllä. Russelit ♥





Minnie on siitä harvinainen terrieri ja koira ettei se ole koskaan hajottanut mitään kotona. Keräsin kotoa kaikki matot aikoinaan pois kun Minnie harjoitteli sisäsiisteyttä. Matot palasivat lattioille jo kevättalvella ja yhtä eteisen mattoa Minnie jyrsi parin sentin matkalta kun olin pitkän päivän töissä. Kaikki muu mitä lattioilla on - kengät, laukut, lehtikorit jne. - saivat olla ihan rauhassa. Sanomalehtiä se oli kerran "ottanut luettavaksi" päivän aikana vain ehkä sivistääkseen itseään :D




Minnie on kuitenkin "syönyt" kolme petiään yön pitkinä, pimeinä tunteina. Jännä tunne kun raotat aamulla unenpöppöröisiä silmiäsi ja näet koiran nukkuvan superlonrouheen keskellä erittäin tyytyväisenä. Kun koiranpeti on mennyt silpuksi ollaan hetki nukuttu "unihuovan" kanssa ja palattu taas sitten omaan, uuteen sänkyyn. Tuota "Ikean valkoista unihuopaa" Minnie on kuljettanut huoneesta toiseen kuin Tenavien Eppu sarjakuvassa.  Myös kaikki vinkupillin sisältävät lelut on meillä suolestettu alta aikayksikön. Lyhin aika on ollut muutamia minuutteja kun vinku on ollut ulkona ja koiralla tyytyväinen ilme kasvoilla "Siitäs sait!" Olen sallinut omien lelun hajoittamisen. Ainoat pehmolelut, jotka ovat edelleen ehjiä ovat Ikean Råttan hahmot. 




Minnie on tottunut pennusta saakka reissaamaan kanssani. Se ei ole onneksi koskaan tullut pahoinvoivaksi autossa tai reissuillamme vaan nauttien uusien paikkojen ja ennen kaikkea hajujen nuuskimisesta. Enemmän on emäntä tainnut olla vaikka Turun saaristossa huolissaan punkeista kuin itse karvakaveri. Saaristolautoilla ollaan reissattu niin auton sisällä kun ihan kannellakin nuuskimassa meri-ilmaa. Minnie matkustaa auton takapenkillä häkissä. Alakuvassa hän on ystäväni auton takatilassa Puke russelin kanssa matkalla metsälenkille. 



















Olemme Taiteiden yössä 2014 kasanneet Senaatintorilla pahvilaatikkoja, kävelleet Laila Pullisen veistospuistossa, ihailleet LUX Helsingin valoja, samoilleet Alpo Jaakolan patsapuistossa ja lukemattomissa muissa kulttuuripaikoissa. Minnie on kuluvana kesänä kurkkinut Enni Idin värikästä kotia ulkoa käsin ja kiertänyt Joutsan Haihatuksen teoksia muutamia mainitakseni. 



Minnie on myös verraton seuralainen luonnossa liikkuessa. Vaikka neidillä on ikää jo 15 vuotta se on kävellyt kanssani jopa oman askelmittarini mukaan yli 10000 askeleen päivälenkkejä yhteenlaskettuna. Pienelle koiralle niitä askeleita on tullut vielä paljon enemmän. Minnie viihtyy luonnossa ja uteliaan luonteensa takia se myös "ui paikassa kuin paikassa kuin kala vedessä". Minniellä viihtyy myös meren äärellä mielellään kuten emäntänsäkin.


















Minnien viihtyy myös muiden eläinten seurassa vaikka tuossa alakuvassa saattaa näyttää vähän pelästyneeltä Vakka Voinokka lehmän vieressä. Minnie on urheasti tehnyt tuttavuutta lampaiden ja hevostenkin kanssa mutta suuren egonsa ansiosta se ei aina ymmärrä omaa kokoaan. Jaakkolan tilalla ollaan näissä kuvissa (lammaskuvaa lukuunottamatta) ja Niilo russeli täytti juuri 9 vuotta - onnea ♥ Niilossa on muuten traktorissa oma peti kun mukana työpäivän aikana




Minniellä on paljon koirakamuja, joista valokuvia löytyi ainakin seuraavista karvakavereista: Niilo, Alma Orvokki, Manu, Vito, Vilppu. Masi, Tristan ja Julle. Lisäksi monia lenkkituttuja, joista ei valitettavasti ole valokuvia. Rajasaari on yksi Minnien lempikoirapuisto ja nyt harmittaa kun emme ole käyneet siellä pitkään aikaan. Täytyy korjata tilanne tässä lähipäivinä.

































Minnie on toiminut hyvin myös toimistokoirana eli hän on viettänyt aikaa kanssani myös työpaikalla. Totta kai esimieheni ja kollegoiden luvalla eli emme mene minnekään jos joku saa takiamme allergisen reaktion. Voitte uskoa miten iloinen Minnie on ollut kun olen ollut nyt etätöissä maaliskuusta lähtien. Minnie on nauttinut siitä kun ei tarvitse herätä niin aikaisin kun emäntä voi hypätä suoraan yöpuvussaan työpöydän ääreen aamulenkin jälkeen. 

Nyt jatkamme Minnie syntymäpäivän viettoa ja toivomme, että saamme yhdessä vielä monia hyviä hetkiä. 15 vuotta on kunnioittava ikä koiralle ♥  ♥  ♥ Onnea Minnie!